Raskas työ vaatii veroa

Kuten joka päivä, sairaalan portilla on ruuhkaa. Rekisteröintialue ja odotusteltta ovat täynnä. Poliklinikalla paikalliset lääkärit ja hoitajat sekä hongkongilaiset lääkärit ja suomalaishoitajat tutkivat potilaan toisensa perään.

[Sairaanhoitaja Minna Terävä kertoo uudelle kanadalaishoitajalle teho-osaston toimintatapoja.]

Leikkaussalia valmistellaan, täksi päiväksi on sovittu jo kahdeksan operaatiota. Päälle tulevat vielä hätätapaukset. Sairaala on ollut auki kymmenen päivää, ja poliklinikalla on käynyt yli 2000 potilasta. Tahtimme kasvaa yhä päivä päivältä, kun saamme lisää paikallisia työntekijöitä koulutettua. Nyt heitä työskentelee sairaalassa yli sata.

Sairaalan pyörittämisen lisäksi olemme jatkuvasti myös rakentaneet lisää. Nyt valmiina on neljä vuodeosastoa, ja eilen saimme henkilökunnalle suihkut. Kova työtahti, jokapäiväinen kuumuus ja vatsataudit vievät voimia.

Kahdestakymmenestä suomalaisesta viisi ei ole vielä ollut sairaana. Itse kuulun viidentoista joukkoon. Päivittäin ainakin yksi avustustyöntekijä on tiputuksessa. Poikkeuksetta petipotilaat ovat olleet vuorokauden levon jälkeen pystyssä – hyvä hoito on lähellä.

Tahti on ollut pahin osastojen sairaanhoitajille, jotka ovat normaalien työvuorojensa lisäksi hoitaneet yöpäivystykset ja paikallisten hoitajien koulutuksen. Nyt heidän taakkansa alkaa onneksi helpottaa. Saimme Belgiasta ja Kanadasta yhteensä viisi hoitajaa lisää, ja paikalliset hoitajat alkavat ottaa enemmän vastuuta.

Mikä ihmisiä vetää näihin olosuhteisiin? Ei ainakaan työpaikkailmoitus: Palkataan sairaanhoitajia Haitissa sijaitsevaan kenttäsairaalaan. Tulet työskentelemään neljä viikkoa kellon ympäri kovassa kuumuudessa ja työpaineessa. Ajoittainen oksentelu kuuluu asiaan. Kaikki paikalliset työtoverisi ovat menettäneet kotinsa, monet myös läheisiään. Ilmaisina etuuksina suihku ja lounas.

Kysyin säilykenakkilounaan ääressä avustustyöntekijöiltä, että miksi.

• En voi missään hyödyntää omaa ammattitaitoani paremmin kuin näissä olosuhteissa. Täällä siitä on eniten hyötyä.
• Suomessa ei voi mitenkään saada tällaisia kokemuksia.
• Tämä on kutsumus. Kun muut katselivat Pikkukakkosta, minä katselin ohjelmia kehitysmaista ja sanoin meneväni auttamaan.
• Auttaminen tuntuu hyvältä.

Siinä se. Neljän viikon jälkeen väki vaihtuu. Tulee toinen porukka, joka ajattelee samalla tavalla, sitten kolmas. Avun tarve ei lopu, mutta eivät lopu Punaisen Ristin auttajatkaan.