Varaplaneettaa ei ole

Asioissa, joiden mittasuhteet on helppo hahmottaa, emme yleensä hyväksy kovin suuria riskejä, eikä isojen riskien ottamista pidetä järkevänä.

Tuskin astuisimme lentokoneeseen, jos sen putoamistodennäköisyys olisi yli 50%, tuskin vaikka se olisi 0,1%. Sellainen kone tuskin saisi edes lentolupaa, ainakaan EU-maissa. Vuonna 2011 Suomen maanteillä ajettiin 54 460 miljoonaa autokilometriä ja ihmisiä kuoli 292, siis yksi noin 187 miljoonaa ajokilometriä kohden. Jos keskimääräinen automatka oli 5 ja 10 kilometrin väliltä, todennäköisyys kuolla ajomatkalla oli vähemmän kuin prosentin kymmenestuhannesosa.

Pidämme myös täysjärkisenä ottaa palovakuutuksia, vaikka tulipalon todennäköisyys on pieni, ja vaikka tiedämme, että vakuutusyhtiö kerää vakuutusmaksuilla enemmän rahaa kuin maksaa vahingoista korvauksia.

Yli 90%:n todennäköisyys ei näytä riittävän

Suhtautumisemme ilmastonmuutokseen on toisenlainen. Se, että tutkijat sanovat ihmisen toiminnan muuttavan yli 90 %:n todennäköisyydellä maapallon ilmastoa, ei ole tähän mennessä riittänyt perusteeksi ryhtyä rivakoihin ilmastotoimiin.

Puheissa suurin osa maailman hallituksista ottaa ilmastonmuutoksen vakavasti, mutta käytännön tekojen tasolla tilanne on toinen. Sopimusta, joka rajoittaisi maailman kaikkien maiden päästöjä, ei ole, vaikka YK:n jäsenmaiden nimeämistä tutkijoista koostuva asiantuntijapaneeli IPCC on jo noin 20 vuoden ajan varoittanut ilmastonmuutoksesta.

Joulukuussa 2011 tehtiin kyllä periaatepäätös siitä, että vuoteen 2015 mennessä neuvotellaan seuraava kansainvälinen ilmastosopimus, johon tulee päästörajat kaikille maille. Mutta näiden päästörajojen on määrä astua voimaan vasta vuonna 2020, vaikka IPCC sanoo vuonna 2007 julkaistussa raportissaan, että globaalit päästöt pitäisi pystyä kääntämään laskuun suunnilleen vuoteen 2015 mennessä, jos haluamme rajoittaa ilmastonmuutoksen alle kahden asteen. 

Teoillaan hallitukset eivät siis osoita pitävänsä ilmastonmuutosta vakavana uhkana, joka vaatisi ripeitä toimia.

Koska itse puhun paljon siitä, että ilmastotoimia tulisi kiirehtiä, kohtaan erittäin usein ajattelua, joka pitää ilmastonsuojelua perusteltuna vain jos ilmastonmuutoksesta on sataprosenttisen varma tieto. Mieluiten vielä pitäisi osata ennustaa täsmällisen tarkasti, paljonko missäkin lämpenee minäkin vuonna, ja millaiset missäkin ovat muut seuraukset, kuten merenpinnan nousu, helleaallot, tulvat, katovuodet, malarian leviäminen ynnä muut.

Palovakuutukseen sovellettuna vastaava asenne tarkoittaisi, että vakuutus olisi järkevää ottaa vain jos tietää etukäteen varmasti, että tulipalo syttyy, mieluiten vielä missä kohtaa taloa ja milloin.

Näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä mitä siitä seuraa

Ihmiskunta on jo muuttanut planeettamme ilmakehän koostumusta melko dramaattisesti. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousi viime vuonna yli 390 ppm:n (parts per million, miljoonasosa). 

Ainakin viime 450 000 vuoden aikana normaali jääkausien välisten interglasiaalien taso on ollut noin 280 ppm, joka pitoisuus oli myös ennen teollistumisen alkua. 

Eräs tapaamani tutkija kuvasi tilannetta siten, että näpelöimme maapallon termostaattia tietämättä kunnolla mitä siitä seuraa. On nimittäin tiedetty jo yli 1800-luvun lopulta, että hiilidioksidi on kasvihuonekaasu, eli se pidättelee lämpöä maapallolla. Tiedämme myös, että viimeisten vuosikymmenien aikana planeetta on lämmennyt rivakasti. The Guardianin animaatio kuvaa ilmaston lämpenemistä 1880-luvulta vuoteen 2012.

Tiedämme maapallon geologisesta historiasta, että kasvihuonekaasujen, kuten hiilidioksidin ja metaanin pitoisuus ilmakehässä on korreloinut planeetan lämpötilojen kanssa. Jos toimisimme järkiperäisesti, jo tämä tieto yhdistettynä tietoon, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuus nousee, riittäisi perustelemaan rivakat ilmastotoimet.

Muutaman asteen muutos planeetan keskilämpötilassa tarkoittaa isoja asioita. Jos menemme aikaan, jolloin maapallo oli 4-5 astetta kylmempi, olemme jääkaudessa, jolloin nykyisen Suomen yllä oli noin kahden kilometrin paksuinen jää. Vastaavasti, jos planeetta lämpenee 4-5 astetta, se on kovin erilainen kuin nykyisin tuntemamme maapallo, ja erilainen kuin se planeetta, jolla ovat kehittyneet maanviljelys, kaupungit ja teolliset yhteiskunnat.

Myös Maailmanpankki ja Kansainvälinen energiajärjestö ovat huolestuneita

Ilmastonmuutoksesta eivät enää varoita vain tutkijat ja ympäristönsuojelijat, "gang of usual suspects". Mukaan on tullut muun muassa Maailmanpankki, joka varoittaa että tällä menolla maapallo voi lämmetä jo tällä vuosisadalla neljä astetta, Kansainvälinen energiajärjestö IEA, joka toissa vuonna varoitti, että nykymenolla ihmiskunta on vuoteen 2017 mennessä lukinnut itsensä päästötulevaisuuteen, joka johtaa yli kahden asteen lämpenemiseen. Viime syksynä IEA sanoi, että kaksi kolmasosaa tunnetuista fossiilivaroista pitäisi jättää maahan. 

YK:n ympäristöjärjestö UNEP on sanonut saman vähän toisin sanoin. Jotta lämpeneminen pysyisi alle kahdessa asteessa, globaalit päästöt vuonna 2020 saisivat olla korkeintaan 44 gigatonnia hiilidipoksidiekvivalenttia. Nykymenolla olemme menossa 58 gigatonniin. Vaikka maailman maat toteuttaisivat vuonna 2009 Kööpenhaminan ilmastokokouksessa antamansa lupaukset, päästöt vuonna 2020 olisivat 49 ja 57 gigatonnin väliltä.

Poliittiseen päätöksentekoon vaikuttavat paitsi päättäjien omat näkemykset, myös lobbaus. Sellaisia tahoja, jotka lobbaisivat kunnianhimoisemman ilmastonsuojelun puolesta, ei ole paljon. Sen sijaan riittää niitä, joiden mielestä ilmastonsuojelu on liian kallista, liian varhaista tai muusta syystä perusteetonta.

Nicholas Stern, Maailmanpankin entinen pääekonomisti, on yksi niistä harvoista taloustieteilijöistä, jotka muistuttavat siitä, että ilmastonsuojelu tulee paljon halvemmaksi kuin ilmastonmuutoksen seuraukset.

Varaplaneettaa ei ole

Aina silloin tällöin kohtaa myös ajattelua, jonka mukaan planeetta Maa on jo mennyttä kalua, pitäisi ruveta valmistelemaan muuttoa muualle. Tällaisia on jutellut muun muassa Stephen Hawkin. Varaplaneettaa vain ei ole niin helppo löytää.

Tämän vuoden maaliskuussa löytyi planeetta, joka mahdollisesti voisi olla elinkelpoinen ja joka on "vain" seitsemän valovuoden päässä Maasta.

Raketti, joka ammutaan ulos Maan painovoimakentästä, pitää saada kiihtymään 11 km/s nopeuteen. Tuolla nopeudella seitsemän valovuoden matkaan kuluisi noin 190 000 vuotta, suunnilleen sama aika, jonka Homo Sapiens-laji on ollut olemassa.

USA:n avaruussukkulaohjelman sukkuloiden hinta on NASAn mukaan noin 1,7 miljardia dollaria ja yhden laukaisun hinta reilut 400 miljoonaa, yhteensä reilu 2 miljardia. Jos yhteen rakettiin mahtuu kymmenkunta ihmistä, koko ihmiskunnan lähettämiseen avaruusmatkalle tarvittaisiin runsaat 700 miljoonaa rakettia, ja se maksaisi reilut 1400 miljoonaa miljardia dollaria. Vuonna 2011 koko maailman bruttokansantuote oli noin 80 000 miljardia dollaria, eli rakettien hinnan kokoamiseen tarvittaisiin koko maailman kansantuote noin 17 500 vuodelta, melkein kaksi kertaa niin pitkältä ajalta kuin maanviljelystä on ollut olemassa.

Tässä laskelmassa ei ole huomioitu sitä, että tähänastisilla avaruuslennoilla matkustajien ruokaa, vettä ja happea on varattu korkeintaan muutamiksi kuukausiksi, ei suinkaan tuhansiksi vuosiksi, ei myöskään energian tarvetta avaruusmatkan aikana.

Monet tahot ovat laskeneet paljonko maksaisi, jos EU tai koko ihmiskunta siirtyisivät kokonaan uusiutuvaan energiaan vuoteen 2050 mennessä. Näiden laskelmien mukaan hinta olisi joitakin BKT-prosentteja vuosikymmentä kohti.

Vaikka planeetta Maan pitäminen ihmisyhteiskunnille elinkelpoisena maksaakin, hinta on kuitenkin sangen kohtuullinen verrattuna siihen, mitä maksaisi ilmastonmuutoksen päästäminen ryöstäytymään, tai muutto toiselle taivaankappaleelle.