Lisää aplodeja...

Suorana: Kortesmäki –ohjelmaa suunnitellessamme päätimme, että se ei ole show. Me emme voi kilpailla amerikkalaisten talkshow-ohjelmien kanssa samalla viivalla. Se ei ole Suomessa mahdollista. Joten ristimme ohjelmamme ”viihteelliseksi keskusteluohjelmaksi”. Kaikki oli hyvin.

 

Tänään törmäsin erääseen konkarituottajaan.  ”Teillä on show. Koska teillä on show, niin sen pitäisi olla isompi show.” Selvä. Vaikka yritimme tehdä kotikutoista, niin jossain vaiheessa teimme jonkun epäselvän valinnan. Tulos on pieni show.

 

”Teidän pitää ajaa nauhalta lisää yleisön naurua. Hankkikaa joku sinne ajamaan naurua tietokoneelta. Katsojat eivät huomaa eroa.”. Olen eri mieltä. Suorana: Kortesmäki perustuu mahdollisimman vilpittömään tunnelmaan. Ainakin sinne suuntaan yritämme mennä. Ja lisätaputuksien ajaminen on myös erittäin haastavaa, jos sen haluaa tehdä huomaamattomasti. Kuunnelkaa vaikka telkkarista tulevia gaaloja. Jos olette tarkkoja, niin tunnistatte samat orgastiset hihkunnat monissa ohjelmissa. Usein taustalla on vielä sama äänivelhojamppari, jonka läppärin äänipankista superinnostunut yleisö holottaa. Vaikka kuvissa porukka vaikuttaa oudon rauhalliselta verrattuna äänimaisemaan.

 

Meillä on joka ohjelmassa pieni yleisö. Yleisö nauraa, jos he kuulevat hauskan jutun. He ovat hiljaa jos juttu ei ole tarpeeksi hyvä. Yksinkertaista. En haluaisi huijata tässä lisäämällä nauhoitettuja hihhulointiääniä. Mutta sen voin kertoa, että vitsit vaikuttavat paremmilta paikanpäällä. Siihen on varmasti jokin syvä psykologinen selitys. Ihan sama. Näin se vain on.

 

Tämä on vetoomus sinulle. Tule tutustumaan ohjelmaan oikeasti. Jos istuminen ja  taputtaminen ei muuten innosta, niin tule seuraamaan huippubändien livevetoja. Maanantaina meillä esiintyy Von Hertzénin veljekset. Viikon päästä maanantaina Ismo Alanko. Ja kovia vetoja on luvassa koko kevät. Eikä maksa mitään. Tarjolla myös vähän kivennäisvettä ja keksejä.

 

Ja aina on myös pieni mahdollisuus, että pääset osallistumaan Kaikkien aikojen suorimpaan tietovisaan. Jossa eräskin onnekas kilpailija tunnisti täytetyn supikoiran silmät sidottuina. Huikea suoritus.

Ilmoittaudu: suorana.kortesmaki@yle.fi

 

0 kommenttia

Suorana: Kortesmäki

Suorana: Kortesmäki on TV2:n viihteellinen keskusteluohjelma. Sympaattinen Joona Kortesmäki tapaa kaikki Suomen mielenkiintoisimmat ihmiset. Joona osaa myös soittaa trumpettia. Ihan kelvollisesti. 

Kuvaamme tätä Pasilassa. Tule katsomaan intiimejä live-vetoja tai kuuntelemaan mielenkiintoisia keskusteluja. Ilmoittaudu: suorana.kortesmaki@yle.fi