Eläkkeellä on kivaa

- No, millaista on olla eläkkeellä, minulta nykyisin kysytään?
- Tämä on ihan mukavaa, töitäkin teen välillä, minä vastaan kuukauden kokemuksellani 65 - vuotiaana.

Saa nähdä muuttuuko mieli, kun kokemusta kertyy enemmän.

- Miksi et sitten jäänyt jo aikaisemmin eläkkeelle, jos se on niin kivaa?
- Minusta työntekokin oli mukavaa, ainakin pääasiassa.
- Miten niin, työtahti on kiristynyt ja epävarmuus kasvanut….
- Se on vähän niinkin miten työhönsä suhtautuu.
- Stressikin painaa päälle jatkuvasti.
- Joo, elämä yleensäkin on välillä stressaavaa, välillä ei.

Luin juuri Newsweekin jutun, jossa tutkimuksia lainaten kerrottiin, että pieni stressi on ihan terveellistä. Stressi pitää meidät virkeinä ja toimeliaina.

Olen samaa mieltä. Toimittajahan tietää, että parasta jälkeä syntyy, kun on pieni paine päällä…. ei siis jatkuvasti suuri.

Liiallisen stressin huonoista puolista kuulee jatkuvasti, mutta pikku stressin puolustajia on harvassa. Taidan sitten kuulua vähemmistöön.

Miten tämä sitten liittyy eläkkeellä oloon?

Vaikkapa niin, että puuhailee jatkuvasti kaikenlaista. Tämän kirjoittaminenkin – niin hyödytöntä kuin se onkin – on yhdenlaista puuhailua. Lapsenlasten hoito sairasputken aikana on jo paljon stressaavampaa, mutta muuten mukavaa.

Näin sivusta katsottuna meteli eläkeiän korottamisesta on tyypillinen esimerkki vaikeudesta luopua saavutetuista eduista, vaikka kansantalous muuta edellyttäisi. Toisaalta myös osoitus etujärjestöjen valtataistelusta.

Kuka muuten puolustaisi eläkeläisten oikeuksia? Eivät ainakaan työmarkkinajärjestöt, sillä ne ovat työssä käyvien etujen puolustajia.


Enpä muista kenenkään protestoineen yleisen työeläkeiän laskua 65 vuodesta 63:een. Eläkkeiden laskentatavasta kyllä riideltiin. SAK:lle sopi hyvin koko työelämän ajan pätkien lasku yhteen, koska se oli jäsenkunnalle edullista.

Nousevan uran työntekijät taas protestoivat, koska heidän eläke-etunsa heikkenivät.

Toisaalta koko eläkejärjestelmä on kovin sekava ja kaipaisi perkaamista.

Erilaisilla sopimuksilla on sovittu aivan liian kirjavasta eläkejärjestelmästä. Yksi pääsee eläkkeelle jo 45 – vuotiaana, toisen on tehtävä töitä 62 - 63 -vuotiaaksi, vaikka ei jaksaisikaan.

Työttömyyseläkeputki on aivan oma lukunsa ja ongelmansa. Sitä käytetään sumeilematta hyväksi niin työnantajien kuin osin työntekijöidenkin taholta.

Huvittava esimerkki eläke-etuuksista on takavuosien Yleisradiosta. Ikivanhan eläkesäännön mukaan naiset pääsivät eläkkeelle 60 – vuotiaina, mutta miehet vasta 63 vuoden iässä.

Tasa-arvosyistä naiset saivat tahtonsa läpi, että he SAAVAT halutessaan työskennellä 63 – vuotiaiksi kuten miehetkin. Sittemmin YLE on sallinut kaikille, että töissä saa olla 68 – vuotiaaksi kuten Suomen laki sanoo.

Enää ei siis ole pakko lähteä eläkkeelle 63 – vuotiaana, jos töitä ylipäätään riittää.

Entäs osa-aikaeläke? En yhtään ihmettele, jos osa-aikaeläkkeen ehtoja heikennetään. Nehän ovat olleet kohtuuttoman edullisia.

Vanha koulutoverini vähensi osa-aikaeläkkeellä työntekoaan 40 prosenttia, mutta nettoansiot laskivat alle 20 prosenttia. Aika hyvä sopimus, kun lopullinen eläkekin väheni vain hitusen.

Näin toimittajana on myös hyvä muistaa, että palkkatyössä ollessa tapasi kiinnostavia ihmisiä ja sai houkuttelevia kutsuja, sillä toimittaja edusti organisaatiota. Kun tämä status loppuu, niin kutsutkin loppuvat. Ei siis kannata luulla liikaa itsestään.

Voin vain kuvitella miltä vaikkapa eläkkeellä olevasta Paavo Lipposesta tuntuu, kun ei ole enää SDP:n puheenjohtaja, pääministeri tai eduskunnan puhemies, jota virka-auton kuljettaja körryyttelee.

Mutta Lipponen onkin aktiivinen eläkeläinen, kirjailija, kolumnisti, puhuja ja hyvin palkattu lobbari kaiken lisäksi. Niin, ja varsin pienet lapsetkin vielä työllistävät kohtuullisesti.

Minusta eläkkeellä ei pidä jäädä istumaan kiikkutuoliin tai ei ainakaan lähiseudun kapakkaan. Vapaaehtoistyötäkin on tarjolla moneen lähtöön.

Arvoisat työssä vielä olevat, älkää haikailko koko ajan eläkkeelle, vaan vaatikaa työoloja sellaisiksi, että töissä viihtyy.

Arvoisat työnantajat, yrittäkää edes järjestää työolot sellaisiksi, että töissä jaksaa olla pidempäänkin. Kohta muuten haikailette takaisin niitä ikääntyneitä, jotka juuri potkitte pois tai siirtyivät erilaisille eläkkeille, kun eivät enää jaksaneet töissä.

 


 

Matti Laitinen vallan vaiheilla

 Matti Laitinen toimitti pitkään YLE Radio 1:n yhteiskuntakriittistä Vallan vaiheilla - ohjelmaa, mutta ei osannut YLE:stä eläkkeelle jäätyään asettua kiikkutuoliin ja jatkaa mm. tämän blogin pitämistä.

Blogiarkisto