Tämä vaaleissa kiinnostaa: Miksi suomalaista lampaanlihaa saa niin huonosti?

Jos kansalaiset, eivätkä toimittajat ja poliitikot, saisivat valita teemat, jotka äänestäjiä kiinnostavat, niin asialista voisi olla aivan toisenlainen. Kotkalaisen vaalipaneelin ensimmäinen yleisökysymys oli: - Miksi lampaanlihaa ei saa tasaisesti ympäri vuoden ja kotimaista on niin vähän tarjolla?
Hyvä ikuisuuskysymys näin pääsiäisen lähestyessä, kun lampaanliha palaa kauppojen tiskille. Pakastettua lammasta kyllä aina saa, mutta pääasiassa ulkomaistahan se on.

Hernerokka vetää paremmin kuin poliittinen sanoma.

Keskustalainen uudelleen valintaa tavoitteleva kansanedustaja sai selvittää pitkään kotimaisen lammaslihan tuotannon ongelmatiikkaa. Lopputulos oli karu: tuottajalle maksettava hinta on surkean alhainen. Lampoloitten pito ei oikein lyö leville. Tarjonta jää näin vähäiseksi.

Oli paikalla kokoomuslainen ministerikin, mutta eivätpä globaalit haasteet tai ulko- ja turvallisuuspoliittiset asiat yleisön kysyjiä kiinnostaneet. Ihmisiä lähellä olevat asiat olivat kiinnostavampia.

En tiedä kuinka paljon kukaan panelisteista, kolmas oli perussuomalainen, voisi vaikuttaa siihenkään, kun itärajalle menevä tie on mutkainen ja kiertelee kysyjän mielestä aivan tarpeettomasti historiallisia ´kiviraunioita´.

Ei voi sanoa, että tilaisuus olisi ollut mikään suuri yleisömenestys, olisikohan ollut noin parikymmentä ihmistä. Ajat ovat muuttuneet, ei tällaisiin poliittisiin tilaisuuksiin yleensäkään ole suurta tungosta. Toista se oli vaikka parikymmentä vuotta sitten.

Vanhasta kiinnostuksestani politiikkaa kohtaan olen eläkkeellä kierrellyt kuuntelemassa eri puolueiden sanomaa. Ainakin vaaliteltat ovat aika toivoton yritys kalastella ääniä. Kahvin tai hernerokan takia sinne mennään.

Helsingin kolmen sepä aukiolla pystytettiin lauantaina2.4. 2011 esivalmistettua vaalimökkiä. Vaikka tarjolla oli parinkin puolueen vaalisanomaa, niin eniten minua alkoi kiinnostaa tämä mökki. Kaikki osat olivat valmiiksi katkotut. Minäkin olisin osannut latoa niitä ristikkäin ja lomittain.

Rakennusmiehet välillä vilkaisivat kokoamisohjeita ja kas, kohta oli seinä pystyssä, ikkuna siinä ja työ eteni silmissä. Tällaisestahan saisi kootuksi nopeasti kylmän autotallin mökille.

Kun kävelin parin tunnin kuluttua taas kolmen sepän aukion ohi, niin mökki oli melkein valmis. Soppatykki oli viety pois ja ihmiset kaikonneet. Läpinäkyvä kahvilakoju kuitenkin veti ihmisiä.

Helsingin itäkeskuksessa olisi voinut luulla, että Sirkus Finlandia olikin aloittanut etuajassa kesäkiertueensa. Vaalikojuja toinen toisensa perään. Keskusta, kokoomus, kristilliset (teemalla koti, uskonto ja isänmaa eli kokoomuksen vaalitunnus joskus 1960 - 1970 –luvulta, jota kokoomus alkoi vähän häpeillä, kunnes se taas kelpaa kokoomuksellekin, mutta ei enää kovin näkyvästi tänä globaalina aikana), perussuomalaiset, demarit ja vasemmistoliitto.

Kysäisin kokeeksi vasemmistoliiton teltalla, että mikähän ero on vasemmistodemarilla ja vasemmistoliittolaisella? Nuorimies meni hämilleen ja ehdotti kysymään puheenjohtajalta, joka oli suuressa vaalipaneelissa kauppakeskuksen sisällä.

Ei siellä kysymyksiä saanut esittää. Musiikin ja median monitoimimies Jone Nikula veti vauhdikkaaseen tapaansa paneelikeskustelua. Itse asiassa tilaisuus oli aivan hauska, toisin kuin moni muu, joita olin kuunnellut.

Demarien edustaja lupasi työtä ja toimeentuloa kaikille, jos heitä äänestää. Ilosanomako yli viisikymppiselle pitkäaikaistyöttömälle?

Yhdellä vaalimökillä sentään opin jotakin uutta. Virassa oleva upseeri voi osallistua puoluetoimintaan vaikkapa kunnanvaltuutettuna, jos ei liity puolueeseen, mutta toimii sitoutumattomana jonkin puolueen ryhmässä. Jännä tapa kiertää säännökset.

Ehdolla kansanedustajaksikin upseeri voi olla, mutta virasta on erottava ennen kuin tulee valituksi. Ei siis valinnan jälkeen. Aikamoinen riski. Toisaalta, jos parlamentin ovet eivät auenneet, niin voi pyrkiä uudelleen puolustusvoimien palvelukseen. Ura sen jälkeen ei kyllä ole nousujohteinen. Poliittisesti merkitty mies tai nainen.
 

Kuolettavin tilaisuus, jossa olen käynyt käsitteli terveyden ja sairaanhoidon tulevaisuutta. Asia nimittäin alkaa kiinnostaa yhä enemmän näin ikääntyvää aivan henkilökohtaisesti.

Paneelissa olleet ihmiset, joista käsittääkseni vai yksi oli ehdolla, esittelivät omaa työhistoriaansa laveasti ja kehuivat ylitsevuotavasti ehdolla olevaa. Ellei tilaisuuden aluksi oli tarjottu kahvia, olisin jo varmaan nukahtanut ennen kuin päästiin yleisökysymyksiin.

Sainhan minä sitkeänä eläkeläistoimittajana lopulta kysymysvuoron, mutta en vastausta. Kysyin vain, että miksi Helsingissä ei voi mennä mille terveysasemalle tahansa saamaan hoitoa, jos omalla on kovin pitkät jonot?

On pakko käyttää omalääkäriäkin, ellei satu olemaan hyvin kiireellinen tapaus. Miksi ei katsottaisi tietokoneelta missä on parhaiten vapaata? Siitä vain kipin kapin toiselle terveysasemalle. Mutta kun ei niin ei. Näin byrokatia meitä palvelee.

Vasta sen jälkeen kun eduskunta sääti lain, niin toukokuun alusta 2011 helsinkiläinen voi vaihtaa hänelle määrätyn terveysaseman kerran vuodessa ja valita omalääkärinkin, mutta ei mennä milloin vain vähiten ruuhkaiselle terveysasemalle koko kaupungissa.

Poliitikot kiistelevat yksityisen tai julkisen terveyspalvelun puolesta. Siitä pitäisi keskustella enemmän, miten järjestää julkinen palvelu järkevämmäksi ja joustavammaksi. Kyllä sieltä hyvän hoidon saa, jos onnistuu ensin pääsemään hoitoon.

Taisi tarttua poliittinen puhe tuolta vaalimökeiltä itseenikin.