Virkatun hahmon tatuointi

Nyt on sitten piikitetty tatuoinnit kohdilleen. Omat sormet saivat kyytiä ja lopputuloksestakin tuli aika suhrua.

Michael Monroella on oikeassa olkapäässään Hanoi Rocks -teksti ja ruusu. Voilá! Tässä siitä oma versioni.

Tatuoitu ruusu

Ruusutatska

Oikean käden kanssa meinasi jo mennä hermo, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, että Miken vasemmassa kädessä komeilee kaksi ihokuvaa, joista toisessa on geishatyylinen nainen ja toinen on musta pantteri. No, eikun tekemään!

Minulla oli kolmea eri paksuista mustaa lankaa, joista ohuimmalla tein Geishan ja reunustin pantterin. "Väritin" pantterin perusmustalla villasukkalangalla. Jäljestä olisi tullut vähän siistimpi, jos olisin käyttänyt jotain muuta kuin parsinneulaa. Lieneekö samoja neulanpaksuusongelmia oikeilla tatuoijilla.

En ottanut aikaa, mutta tunti poikineenhan näitä väkertäessä meni. Kiskoin muuten alla olevasta kädestä vähän fyllinkiä pois, kun tähden habat alkoivat näyttää liian meheviltä.

Geisha ja pantteriVäliaikapaikalle pysähdyttäessä tilanne on siis tämä: kädet ja jalat on kiinnitetty vartaloon, jalkaterät/kengät puuttuvat, kasvot odottavat suuta ja aurinkolaseja, hiuksia pitää paimentaa alaspäin, tyypille pitää virkata liivi ja laittaa korut. Sit eikun baanalle!

Keskeneräinen virkkaustyö

Rok!

 
 

kommentit

Ei kommentteja.

lisää kommentti

huumorivirkkaajan päiväkirja

Tanja Iikkanen on huumorivirkkaaja

Tanja Iikkanen on 37-vuotias toimistotyöläinen, joka päivisin naputtelee tietokonetta ja kokouspöydän reunaa ja iltaisin pitää lankoja käsissään, konkreettisesti - virkkaa elämää ja ilmiöitä. Huumorivirkkaajan päiväkirja on harrastajavirkkaajan iloitteluosasto!

Tanjaon

 

 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä