Jää katoaa liian hitaasti.

Haluan päästä juoksemaan.

Vai haluanko?

Ehtikö uusi elämäntapa juurtua riittävän sitkeästi? Onko laiska talvi ollut sittenkin liian pitkä?

Olen jo kuukauden päivät vilkuillut viime vuonna niin rakkaiksi tulleita juoksukenkiäni vähän epäileväisenä. Haluaisin ajatella, että kyllä se taas lähtee, mutta mitäs jos ei lähdekään?

Paino ei ole noussut sanottavasti talven aikana, mutta vatsaröllykkä on alkanut turvota ja muutenkin on vetämättömämpi ja lysähtäneempi olo. Lihakset eivät ole saaneet työskennellä ja se tuntuu. Ulkoilma-annokset ovat olleet ohikiitäviä ja sen huomaa.

Muistutan itseäni siitä, että on puhuttava ja ajateltava aktiivissa, ei passiivissa. "Kyllä se taas lähtee" ei ole mitään.

Nyt minä lähden. Siinä on kaikki.

Lupaan itselleni, että tällä viikolla aloitan juoksemisen. Kaivan esille rotsin, housut ja hyvät sukat. Printtaan sen Porin kaupungin juoksuohjelman uudelleen seinälle ja aloitan. En alusta, vaan jostakin alun ja 8 kilometrin välistä.

Ensimmäinen nytkähdys on se vaikea, sitten alkaa rullata.

Maatuskan blogi päättyy tähän. Keskitän paukut lauantaina kesäkuun 15. päivänä järjestettävään Hyvään päivään. Olen sitoutunut vetämään rennon ja iloisen Jätskimaratonin. Reitin suunnittelu on vielä työn alla, mutta lenkki kulkee helsinkiläisten lippakioskien mukaan. Joka kiskalla syödään jätski, jos kiskalta sellaisen saa. Seuraa Hyvän päivän syntymistä täältä ja KEHITÄ HYVÄ IHMINEN ITSEKIN JOKU HAUSKA PIENI TEMPAUS ITSESI JA MUIDEN ILOKSI!