maatuskan mitoissa
Menestyminen voi tappaa
Kommentoi 0"Pitää pystyä antamaan seitsemän päivää viikossa ja olla käytettävissä vähintään 24 tuntia vuorokaudessa, mutta se kuuluu siihen ja se on tosi antoisaa ja mielenkiintoista."
Näin kuvaili entistä työtään, S-ryhmän pääjohtajan tehtävää, Arto Hiltunen Ylen aamu-tv:ssä. Kuuntelin haastattelun uusinnan Yle Puheessa, kun ajelin inhimillisen työpäiväni päätteeksi hakemaan poikaani iltapäiväkerhosta.
Mitä se semmoinen on, vähintään 24 tuntia vuorokaudessa? Sairasta! Mieletöntä!
Hiltunen on juuri saanut valmiiksi kirjan johtamisesta. Hän jättäytyi pääjohtajan paikalta saatuaan 51-vuotiaana vakavan aivoinfarktin. Tuota shokkia oli edeltänyt jo iso sydänleikkaus sepelvaltimotaudin takia.
Arto Hiltunen kuvaili pääjohtajan työtä unelmapaikaksi. "Kyllähän se on sellainen ympäri vuorokauden tehtävä, niin kuin pitää ollakin."
Ei pidä olla eikä saa olla.
Tuollainen työtahti sairastuttaa johtajan lisäksi koko työyhteisön.
Omistan seuraavan sauvakävelylenkkini kaikille elämänsä työhön hukanneille syrjäytyneille ressukoille.
Jo joutui armas lokakuu
Kommentoi 2 Lue kommentitItsepetos ja vastahakoisen lähtijän huiputtaminen ovat suositeltavia keinoja, kun läskimakkara pitää saada ulos ja lenkille. Aivan aloittelevan ja liikuntaa inhoavan kannattaa unohtaa kaikki hypetys liikkumisen hyvää oloa tuottavista vaikutuksista. Ei se ensimmäisillä kerroilla mitenkään ihmeelliseltä tunnu. Oudolta vaan ja vähän typerältä. Vähän sellaiselta keski-ikäisen beigeltä toiminnalta.
Mulla hakkasi varmaan parin kolmen viikon ajan jokaisella kävelylenkillä päässä sama ajatus: Ei tästä tule mitään, kohta mä kyllästyn tähän, aina oon kyllästyny. Että tää on tylsää, vasen oikee vasen oikee, voiko tylsempää olla. Tekis mieli etsiä kahvila. ET etsi kahvilaa! Mä haluan kahvin ja ison pullan. Viinerin. ET MENE KAHVILLE ETKÄ VIINERILLE. Mulla on nälkä. Jano. Tämä on tylsää ja typerää. Mä näytän tyhmältä. Vastaantulijat on kaikki laihempia. Miten noi miehet jaksaa juosta, ne varmaan katsoo, että jeesus mikä läski tanttara. Kohta on varmaan pissahätä. Täytyykö käydä pusikossa. Mites se kahvi, ai että maistuis.
Tämän sisäisen tappiohenkisen monologin kanssa tein matkaa monta kertaa. Käytin hyväkseni sen ajan, kun pojalla oli futistreenit, kolme kertaa viikossa tunnin verran. Lähdin vaan kuuntelemaan sisäistä urputusta ja kävelin, kävelin, kävelin. Marisijalla oli tv-sarja Frazierin väsymätön moottoriturpa. Kyynistä ja muka-hauskaa läppää, jonka ainoa tarkoitus oli saada mut luovuttamaan.
Mun oli sitkeästi käveltävä itselleni uutta identiteettiä, semmoista, johon mahtuu liikkuminen. Mä olen lapsesta asti rakentanut itsestäni ihmistä, jonka elämään kuntoilu ei sovi. En ole liikunnallinen ihminen. MUTTA, (ja tämä on tärkeää) MINUSTA VOI TULLA LIIKUNNALLINEN IHMINEN.
Ensimmäiset pidemmät ja vauhdikkaammat kävelylenkit kannattaa myydä itselleen jonakin muuna kuin tehospurttikuntohikoilu-urheilusuorituksena.
Vinkki 1: Älä lähde kuntoilemaan, lähde ruokkimaan silmiäsi luonnon kauneudella.
Tässä muutama esimerkki LOKAKUISESTA KUKKALOISTOSTA. Näpsin nämä kuvat pari viikkoa sitten Kehä Ykkösen tuntumasta, Perkkaan ja Vermon välisestä metsiköstä.
Hyi että mä aina epäonnistun valokuvissa
Kommentoi 9 Lue kommentitYritän aina vetää vatsaa sisään, kun valokuvia otetaan.
Inhoan valokuvia. Epäonnistun aina.
Näen kuvissa ihottumaisen ryhävalaan, joka ei ole nukkunut kuukausiin. Sisälläni hyppelehtivä pikkutyttö ei tunnista kuvissa (ja peilissä) esiintyvää tanttaa. KAMALAA!
Ehkä tämä on terapeuttista.
Ehkä tämä edistää painonhallintaa.
Enpä ole ennen ollut ihan näin rumana kuvassa. Latasin tähän omat kuvansa Jabba the Hutin ystäville, pallokalojen ihailijoille ja savolaisen sivusuuhuumorin ystäville.
Laitoin kuvat ihan kunnon koossa, että ihohuokoset ja rypyt ja punoitukset varmasti näkyvät.
- 1
- 2
- seuraava ›
kirjoittajasta
Repaleinen ryhdistäytymishanke alkoi, kun Eve Mantu mittasi vyötärönsä. 100 cm. Oppisikohan sitä liikkumaan ja syömään? Äläkä sinä karkkipussi huutele mitään siellä! Hys!
Tilaa RSS-syöte
kommentoiduimmat