maatuskan mitoissa
Lenkkareiden kyräilyä
Kommentoi 0Jää katoaa liian hitaasti.
Haluan päästä juoksemaan.
Vai haluanko?
Ehtikö uusi elämäntapa juurtua riittävän sitkeästi? Onko laiska talvi ollut sittenkin liian pitkä?
Olen jo kuukauden päivät vilkuillut viime vuonna niin rakkaiksi tulleita juoksukenkiäni vähän epäileväisenä. Haluaisin ajatella, että kyllä se taas lähtee, mutta mitäs jos ei lähdekään?
Paino ei ole noussut sanottavasti talven aikana, mutta vatsaröllykkä on alkanut turvota ja muutenkin on vetämättömämpi ja lysähtäneempi olo. Lihakset eivät ole saaneet työskennellä ja se tuntuu. Ulkoilma-annokset ovat olleet ohikiitäviä ja sen huomaa.
Muistutan itseäni siitä, että on puhuttava ja ajateltava aktiivissa, ei passiivissa. "Kyllä se taas lähtee" ei ole mitään.
Nyt minä lähden. Siinä on kaikki.
Lupaan itselleni, että tällä viikolla aloitan juoksemisen. Kaivan esille rotsin, housut ja hyvät sukat. Printtaan sen Porin kaupungin juoksuohjelman uudelleen seinälle ja aloitan. En alusta, vaan jostakin alun ja 8 kilometrin välistä.
Ensimmäinen nytkähdys on se vaikea, sitten alkaa rullata.
Maatuskan blogi päättyy tähän. Keskitän paukut lauantaina kesäkuun 15. päivänä järjestettävään Hyvään päivään. Olen sitoutunut vetämään rennon ja iloisen Jätskimaratonin. Reitin suunnittelu on vielä työn alla, mutta lenkki kulkee helsinkiläisten lippakioskien mukaan. Joka kiskalla syödään jätski, jos kiskalta sellaisen saa. Seuraa Hyvän päivän syntymistä täältä ja KEHITÄ HYVÄ IHMINEN ITSEKIN JOKU HAUSKA PIENI TEMPAUS ITSESI JA MUIDEN ILOKSI!
Hankimaatuska
Kommentoi 1 Lue kommentitLenkkarit, mustat säärystimet, pitkät kalsarit, juoksuhousut.
Tuubihuivi, appelsiinipipo ja vastaostetut (kylmät) juoksuhansikkaat.
Lumelle!
Lumella oli hyvä juosta. Raskaampaa, mutta samalla pehmeämpää. Tuoretta lunta oli paljon. Aloitin varovaisesti, kuin toipilas, mutta pian huomasin, ettei tarvitse hipsutella. Lenkkari piti hyvin narskahtavalla lumella.
Painelin kävelytietä pitkin leppoisaa tahtia, mutta lumen upottavuus nosti sykettä. Hölkyttely oli siis yllättävän uuvuttavaa. Tai siis tehokasta. Oli pakko pysähtyä pari kertaa kiskomaan vettä. Vesi oli raikkaampaa kuin koskaan.
Ensimmäisellä juomatauolla käännyin katsomaan taaksepäin, omia askeleitani. Tein tärkeän havainnon: jalkaterien tarkkailu on päässyt lipsumaan.
Minulla on harittava askel, eli jalkateräni pyrkivät kääntymään ulospäin. Ei ihan niin reippaasti kuin Chaplinilla, mutta kuitenkin. Olen saanut ohjeet kiinnittää huomiotani jalkoihin ja kääntää varpaita suoraan eteenpäin. Syksyllä vielä muistin, mutta hankimerkit kertoivat lahjomattomasti, että varsinkin vasen jalka on karannut ruodusta. Pari kilometriä menikin sitten huomaamatta, jalkoja ajatellessa. Käännyin vähän väliä tarkistamaan jalanjälkiä.
Kun askel alkoi taipua oikeaan asentoon, poikkesin leveältä auratulta pururadalta laitapoluille. Halusin kokeilla juoksemista kapeaa polkua pitkin. Ehkä se johtui väsymyksestä, ehkä valaistuksesta, en tiedä, mutta jalanjäljet alkoivat näyttää tutulta ja rakkaalta hahmolta...
Näetkö sinä tässä askeleessa maatuskan - vai onko minulla pahasti maatuskoituneet näköelimet?
Maatuskan appsit
Kommentoi 0Tarinani on varmaan aika tavallinen. Ennen ensimmäistä älypuhelinta, tuhahtelin vähätellen appseille. Tyhmä nimikin, apps. Epäsana.
Sitten aukesi uusi maailma. Ensimmäinen sovelluskaupasta lataamani ohjelmapala taisi olla Evernote. Se yhdistää valokuvat ja muistiinpanot minun ajatteluuni sopivalla tavalla.
Kun aloitin Porin kaupungin juoksukoulun, alkoi minuuttien mittaaminen. Halusin kuitenkin vapautua kellon tuijottamisesta.
Latasin koneelleni Zazen Lite´n. Ohjelma on kai suunniteltu mietiskelijöitä varten, mutta sen Mindfulness Bell toimii myös aloittelevan juoksijan aikamerkkinä.
Ensimmäiset lenkkini olivat muutaman minuutin mittaisia, joten ajastin kellon plingahtamaan minuutin välein.
Ääni on miellyttävä ja kuuluu hyvin takintaskustakin.
Lenkkien pidentyessä harvensin äänimerkkiä.
Tuntui juhlavalta, kun saatoin pidentää kellon hälyttämään VIIDEN MINUUTIN VÄLEIN!
Kun juoksumatkan pituus nousi 20 minuuttiin, halusin taskuuni ohjelman, joka antaa enemmän tietoa. Tässä vaiheessa löytyi ilmainen RunKeeper.
RunKeeper mittaa juoksemani matkan GPS:n avulla, piirtää reitin kartalle, laskee kulutetut kalorit ja lähettää kannustavia sähköposteja.No, niistä kannustusviesteistä viis. Tärkeintä on saada kilsat talteen.
RunKeeper huutelee taskusta matkan etenemistä toiveideni mukaan. Voin käskeä ohjelmaa antamaan aikamerkin tai luettelemaan virstanpylväitä.
Aluksi halusin aikamerkin kahden minuutin välein, sitten neljän minuutin välein. Eilen muutin taas asetuksia: nyt riittää 10 minuuttia.
Ohjelma puhuu englantia. Time 15 minutes. Distance 1,2 kilometres, esimerkiksi.
Näyttö on selkeä, ilmaisversiossa ei ole turhia kommervenkkejä. Kotikoneella pystyn tarkastelemaan laajempia tilastoja, esimerkiksi koko kuukauden matkasaldoa.
Lenkin tietoja tallentaessani voin myös omin sanoin arvioida fiiliksiä. Raskaalta tuntui, mutta juoksin silti koko matkan tai ihan voittajaolo koko matkan, kuin siivillä lensin.
Kaikkein eniten olen saanut hyötyä kommenteista, jotka muistuttavat kokematonta juoksijaa siitä, että lähtöhetken oloihin ei kannata liikaa tuijottaa: ekat 2min tuntui, että tästä ei tuu mitään, mutta sitten alkoi askel kulkea ja vikat 6min meni hurmiossa.
En olisi ikinä uskonut, että minusta tulee ihminen, jolla on kännykässä juoksu-appsi.
En olisi ikinä uskonut, että käytän sitä päivittäin - se nimittäin antaa tallentaa myös mm. fillaroinnit, hiihtoretket, skimbailut, uimiset, soutelut ja kävelyt. RunKeeper ymmärtää jopa pyörätuolilenkkeilyn. Cool!
Ai niin - lenkin aikana voisi myös ottaa kuvia liitettäviksi juoksudataan, mutta tätä ominaisuutta en vielä ole testannut. Sen sijaan: olen "mäpännyt" merkittäviä hetkiä Vojon iloisella appsilla.
Vojo on kotimainen valmennustalo, josta saa tukea monenlaisiin elämänmuutoksiin. Vojon appsi on elämän tähtihetkien taltiomista varten. Ja niitähän itsensä vähän väliä ylittävän aloittelevan kuntoilijan päiviin mahtuu.
Minun tähtihetkieni kärkipäätä edustaa elämäni ensimmäinen täysi viiden kilsan juoksulenkki. 5 km täyttyi kävelytiellä, joka kulkee Turunväylän etelälaidassa. Pysähdyin puusillalle ja räpsäytin itsestäni kuvan. Päiväys 6. lokakuuta ja raksi kartalle.
Appsit ovat vähän kuin sykemittari. (Tai lasillinen kuohuvaa...) Ilmankin pärjää, mutta oman edistymisen seuraaminen ja tähtihetkien taltioiminen tekee nannaa itsetunnolle ja mielialalle. Nämä Ilmaiset ohjelmat ja ziljoona muuta löytyvät netistä
..
kirjoittajasta
Repaleinen ryhdistäytymishanke alkoi, kun Eve Mantu mittasi vyötärönsä. 100 cm. Oppisikohan sitä liikkumaan ja syömään? Äläkä sinä karkkipussi huutele mitään siellä! Hys!
Tilaa RSS-syöte
kommentoiduimmat