perheen aika
Leppoisaa Joulua!
Kommentoi 0Päiväkodista tuli kirje kotiin, jossa kerrottiin joulukuun tapahtumista. Kirjeen lopussa muistutettiin vanhempia siitä, että lapsikin tarvitsee lomaa raskaan syksyn jälkeen. No, kaikilla meillä ei ole syystä tai toisesta mahdollisuutta pitää joululomaa, mutta mielestäni pieni muistutus meille vanhemmille on aiheellinen.
Päiväkodissa tai hoidossa olo on lapselle yhtä rankkaa kuin meille aikuisille työssäkäynti. Välillä me tarvitsemme breikin - mahdollisuuden vain olla kotona ja levätä. Eikä se loma lasten kanssa ole vain sohvannurkkaan käpertymistä vaan myös yhdessä ulkoilua, leikkimistä - tiukoista aikatauluista vapaata aikaa.
Joulunalusaika on monessa perheessä todella kiireistä. Ensin juostaan joulujuhlasta toiseen, sitten hikihatussa joululahjaostoksilla, jouluruokaa tehdään iltamyöhällä silmät ristissä ja lopuksi vielä yritetään saada koti juhlakuntoon. Kuka kuuraa vessan ja saunan? Likapyykit kipataan joulunpyhiksi piiloon isoon säkkiin varastoon.
Tänä jouluna moni työssäkäyvä äiti ja isä kuulemma helpottaa elämäänsä tilaamalla kotiin joulusiivouksen. Silti joulunaluspäivät vilahtavat nopeasti ohitse ja to do -lista pitenee. Myös lapset reagoivat kiireisiin vanhempiinsa. Kuopus saa itkuraivareita monta kertaa illassa ja esikoinen kiusaa pikkuveljeään joka kädenkäänteessä. Huomiota haetaan tavalla jos toisellakin. Äiti ei kiireissään ehdi sylittelemään.
Joulunaika jää tänä vuonna lyhyeksi, joillekin meistä se on vain pitkä viikonloppu ja maanantaina koittaa jälleen arki. Silti toivoisin, että mahdollisimman monella lapsella olisi mahdollisuus levätä, ja nauttia joulun taiasta.
Pienet tontut vilahtavat pihapiirisssä, kun oikein tarkkaan katsoo. Tonttujen askeleita saattaa kuulla jos hiipii hiljaa ikkunan ääreen. Pakkashanki näyttää sädehtivältä kristallimatolta, lumikeijujen valtakunnalta. Jäiset kynttilälyhdyt tuikkivat kilpaa tähtien kanssa. Lapset rakastavat joulun salaperäisyyttä, satujen maailmaa, sitä kun he huomaavat aikuistenkin mielikuvituksen lentävän. He nauttivat joulun valoista, tunnelmasta, lämmöstä ja kauneudesta siinä missä aikuisetkin.
Omat tärkeimmät joulumuistoni eivät liity lahjoihin vaikka tietysti nekin tärkeitä olivat. Vahvimpina joulumuistoina elävät joululoman aamut, kun sai heräillä omaan tahtiinsa vielä nukkuvassa talossa, hiipiä olohuoneeseen ja sytyttää kuusen kynttilät puolipimeässä aamussa tuikkimaan hiljaisuudessa. Oli lupa vain olla ja lukea rauhassa kirjaa ilman velvollisuuksia, ja tietenkin leikkiä, leikkiä, leikkiä vaan.
Annetaan lapsille tänä vuonna kiireetön ja leppoisa joulu, vaikka se lyhyeksi jäisikin. Raitis ja autoileva joulupukki on monilla tilauksessa - silti lapselle tärkeämpää on selvää joulua viettävät vanhemmat!
Hyvää Joulua!
Miksi ihmeessä kavereita pitää lahjoa?
Kommentoi 1 Lue kommentitMonia aikuisia ärsyttää lasten synttäreissä pikkupussi-ilmiö. Synttäreille kutsutuille kavereille annetaan kotiin lähdettäessä pikku pussi, jossa on karkkia ja jotain pientä - esim. ilmapalloja, avaimenperä tai pikku maskotti. Lapset itse mieltävät nämä vastavuoroiseksi lahjaksi - kiitos että tulit ja meillä oli hauskaa. Pussit voidaan nähdä myös anteliaisuutena, vieraanvaraisuutena.
Ilmiö on juurtunut jo niin syvälle, että jos lapselle yrittää ehdottaa koko homman väliin jättämistä, tulee poru - mutta kun kaikkien muidenkin synttäreillä on! Lasten mielestä lahjapussit kuuluvat synttäreille samaan tapaan kuin meidän 70-luvulla lapsuutemme viettäneiden mielestä kakussa kuuluu olla kynttilät ja ne puhalletaan. Me vanhemmat haluamme järjestää juhlista lapsen toiveiden mukaiset ja tässä kohtaa ei monikaan halua ”kasvattaa” lastaan ja tuottaa pettymyksiä. Ja niinpä ne lahjapussit hankitaan. Stressaantunut äiti penkoo alelaareja, että löytyisi jotain pientä ja halpaa, mutta ei kuitenkaan krääsää... Vaikea homma.
Markkinoilla on huomattu ilmiö, ja kauppojen hyllyillä roikkuu jo kaikilla mahdollisilla suosikkihahmoilla kuvitettuja pusseja. Samaan teemaan löytyy myös sisältö - lähes kertakäyttöisiä pillejä, hattuja, kyniä ynnä muuta. Hylly on nimeltään kaverilahja-osasto. Oikeasti.
Hyvä kysymys on, onko järkevää haaskata rahat puoliksi paperiseen pilliin, joka hajoaa käsiin ensimmäisten sylkipisaroiden jälkeen, usein jo juhlien aikana? Ei varmaankaan, mutta niitä pillin raatoja löytyy lelulaatikon pohjalta aika monta.
Toisaalta, miksi me aikuiset olemme aina niin kriittisiä? Eikö pikkuyllätykset voitaisi nähdä kivana, mukavana asiana? Onginnasta on aina hauska saada jotain, aarretta on jännittävää etsiä ja erilaisista kilpailuista on mukava saada voittoja. Kaverilahjojen ei tarvitse olla itsestään selviä ”lahjuksia” vaan lapset joutuvat tekemään jotain niiden eteen. Ne voivat olla palkinto jostain muusta kuin synttäreille osallistumisesta.
Synttäriohjelmaa voi olla vaikkapa rannekorujen tekeminen – iso kasa helmiä pöydälle ja jokainen voi tehdä oman helminauhan. Merirosvojen silmälaput voidaan askarrella eikä merirosvohatunkaan taittelu ole kovin monimutkaista. Intiaanipäähineet on myös helppo askarrella koko juhlaväelle yhdessä. Olen kuullut myös äidistä, joka ompeli kivasta kankaasta kaikille juhlijoille huivit päähän - samalla juhlille löytyi teema.
Juttu lastenjuhlien järjestämisestä Perheen ajassa
Miten teidän perheessänne on ratkaistu kaverilahja-problematiikka?
Uuden nuken saanut pikku-Maija on...
Kommentoi 1 Lue kommentitMiten käy perheen jolla ei ole varaa kuluttaa kuten mainokset edellyttävät? Kysyin tätä sosiologi Terhi-Anna Wilskalta ja hän totesi ongelman olevan iso, sillä lapsiperheiden tuloerot ovat kasvaneet. Yhä enemmän on hyvätuloisia perheitä ja yhä enemmän köyhiä lapsiperheitä.
Wilska ehdotti, että vanhemmat voisivat lasten kavereiden vanhempien kanssa pohtia yhteisiä pelisääntöjä kuluttamiselle. Hänen mukaansa moni vanhempi toivoo, ettei lapsilla olisi niin paljon roinaa. Sitä toivon minäkin, mutta käsi sydämellä, kuka tämän päivän vanhempi nousisi ylös vaikkapa vanhempainillassa ja sanoisi:
- Hei, vähennettäiskö kaikki yhdessä lelujen ostamista lapsille, koska mulla ei oo varaa?
Kyllä se nyt vaan menee niin, että se yksinhuoltajaäiti kulkee vuosikaudet vanhassa talvitakissa, jotta lapsilla olisi edes osa siitä tavaramäärästä ja vaatemäärästä, mitä toisilla on. Ratkaisua ongelmaan ei ole tosin minullakaan... Mielelläni osallistuisin tavaranvähentämiskampanjaan, mikäli joku rohkea nostaisi kätensä ylös ja avaisi suunsa. Jos vaikka sovittaisiin, että synttärikutsuilla ei jaeta krääsäpusseja jokaiselle juhlijalle ja niitä omituisia pikkuötököitä, joilla on suuret silmät ja heiluva pää, ei enää ostettaisi. Lahjaksi saa tuoda kivoja pelejä, värikyniä, vesivärejä, hyppynaruja.
Se, mitä toivoisin jokaiselle lapselle, on muutama rakas lelu. Lelu, josta luopuminen tuntuisi siltä, että sydän raastetaan rinnasta. Toivoisin, että lapsi oppisi välittämään, pitämään huolta ja arvostamaan leluaan.
Minun oma rakas leluni oli Lissukka, vauvanukke, joka menetti jalkansa (isä teippasi ne kiinni urheiluteipillä) ja lopulta päänsä (sen sai pysymään paikallaan jos oikein pusersi) leikkien tiimellyksessä. Lissukka joutui varastoon kun kasvoin ”liian isoksi” leikkimään, se tarkoittaa sitä kun menin yläasteelle. Ja sieltä varastosta se hävisi jonkun siivouksen yhteydessä. En ole vieläkään antanut tätä anteeksi. En itselleni nuken hylkäämistä enkä vanhemmilleni perusteellista siivousta.
Nykyään tuntuu, että yltäkylläisyydessä elävät lapset eivät arvosta lelujaan. Jos lasta kieltää heittelemästä lelujaan siksi, että ne menevät rikki, vastaus tulee kuin apteekin hyllyltä:
- Mennään kauppaan ja ostetaan uusi!
Ehkä äitikin voisi jälleen kerran kurkistaa peiliin. Jos housut hajoavat, sanonko lapsille, että korjataanpa nämä? Ei, minä sanon, että täytyykin ostaa uudet.
- ‹ edellinen
- 1
- 2
- 3
- 4
- 5
- seuraava ›
kirjoittajasta
Tiina Lundberg on Yle Puheen toimittaja, lastentarhanopettaja ja kahden alle kouluikäisen äiti. Perheen aika -blogissaan hän tuulettaa ajatuksiaan samannimisen radio-ohjelman pohjalta. Mitä jäi mieleen? Entä mikä vielä mietityttää?
Tilaa RSS-syöte
kommentoiduimmat