pl 347

  • Pikku Kakkosen kulisseissa: Veera

    Ammatiltaan Veera on näyttelijä, jota nähdään ja kuullaan niin televisiossa, radiossa kuin teatterin lavoilla.

    Pikku Kakkoseen hän tuli sattumalta. Hänet valittiin itse tekemän koenauhan perusteella, jossa hän kertoi muun muassa vitsejä.

    Veeran mielestä Pikku Kakkosen juontaminen on erilaista kuin näyttelijän työ, ei olla roolin takana vaan omana itsenään.

    Veeraa mietityttää kovasti lapsen arvo monimuotoisuudessaan, mistä lapsi saa muun muassa hyvän itsetunnon ja oman persoonallisuuden.

    - Ihmettelyn taitokin on arvokasta, vaikka kuka keksisi mitä, on tärkeää havaita itse.

    Kuuntele ja katso miten Veeran lapsen musiikkikoulu liittyy Veeran päätymiseen ruutukasvoksi ja mitä muuta hän kertoo ohjelmanteosta:

    Kommentoi 0


  • Koe Pikku Kakkosen joulu netissä!

    Joulun aika on täynnä kynttilöitä, tunnelmaa, salaisuuksia - ja lasten mielestä myös piinaavaa odotusta. Jouluaattoon on joskus ikuisuus aikaa. Pitkiin pimeisiin päiviin löytyy tänä vuonna tavallistakin enemmän sisältöä Pikku Kakkosen netistä. Monet hauskat puuhat ja veikeä vuorovaikutteinen toteutus pelastavat niitä hetkiä, kun ei tunnu olevan yhtään mitään tekemistä.


    Joulun odotusta Kaisan ja Ramin seurassa

    Jokaiselle joulukuun päivälle aina uuteenvuoteen saakka löytyy uusi toiminnallinen kokonaisuus Pikku Kakkosen nettisivujen etusivulta. Mukana vuorovaikutteisessa toteutuksessa ovat televisiosta tutut juontajat Kaisa ja Rami. Lapsi pääsee mukaan osallistumaan parivaljakon jouluvalmisteluihin ja muuhun talviseen hauskanpitoon. Miten mahtaakaan ratketa kina joulukuusen koristelusta, entä kuinka monta piparkakkua Rami jaksaa syödä?

    Pikku Kakkosen netistä voi katsella monenlaisia jouluisia tunnelmapaloja, arkistojen aarteita ja toiveuusintoja suosikkisarjoista. Paukkumaissi-yhtyeen musiikkivideot saavat vipinää villasukkiin. Uunituoreitakin juttuja on tarjolla: Omalle koneelle voi ladata kuunneltavaksi uusia äänitiedostoja, vaikkapa jouluisen kuunnelman tai visailun. Hertan maailma täydentyy ennen näkemättömillä jaksoilla, ja kuusiosaisen sarjan myötä päästään tutustumaan pienten koiranpentujen ensimmäisiin elinviikkoihin.

    Kivaa joulua kaikille!

    Pikku Kakkosen joulu netissä on koko perheelle sopivaa kivaa. Palvelun pelit ja ohjelmat on suunniteltu erityisesti pieniä lapsia varten, ne ovat kestoltaan lyhyitä tuokioita ja innostavat touhuamaan myös muualla kuin tietokoneen ääressä. Pääasiassa hiirenkäyttöön perustuvat toiminnot paitsi harjaannuttavat tietotekniikkataitoja, myös tutustuttavat lapsia mm. joulupuuron valmistukseen ja juhlapöydän kattamiseen. Vaikka jokaiselle päivälle onkin tarjolla uutta tekemistä, ei sivuston sisällöstä nauttiminen edellytä jokapäiväistä käyttöä. Koko joulua ei ole tarkoitus luuhata koneella!

    Pikku Kakkosen netin suunnittelun yhtenä keskeisenä lähtökohtana on lapsen mahdollisuus kokemukselliseen ja omaehtoiseen oppimiseen. Tuttujen juontajien läsnäolo myös nettisivuilla mahdollistaa aiempaa yksilöllisemmän vuorovaikutuksen lapsen ja ohjelman tekijöiden välille. Lapselle tarjotaan mukavia ja jännittäviä yllätyksiä turvallisella, innostavalla tavalla.

    Puuhastelu Pikku Kakkosen netissä on hauskaa, kehittävää ja turvallista. Vanhemmat voivat halutessaan entisestään tehostaa palvelun turvallisuutta ja helppokäyttöisyyttä säätämällä itse sivuston asetuksia. Koko ruudun näyttötilassa lapsi voi tutkia sivustoa turvallisessa ympäristössä, sillä palvelun ulkopuolisille sivulle ei voi eksyä.

    Pikku Kakkosen netistä löydät myös Joulukalenterin jaksot!

    Kommentoi 0


  • Leimu on uusi äänellä ohjattava peli

    Leimu on Pikku Kakkosen uusi äänellä ohjattava peli

    Roihulaakson Leimu on uusi hahmo Pikku Kakkosen sivuilla. Leimu on pieni lohikäärme, joka järjestää syntymäpäiväjuhlat isoisälleen Hiillosvaarille.

    Syntymäpäiväjuhlien valmistelut muodostavat pelikokoelman, joiden erikoispiirteenä on se, että niitä pelataan mikrofonilla, omaa ääntä käyttämällä! Pelejä on neljä plus yksi bonuspeli. Peleissä lapsi pääsee herättämään, puhaltamaan ilmapalloja ja tulta sekä lentämään taivaalla. Pelit reagoivat mikrofonin aistimaan äänenvoimakkuuteen, joten huutamisvaara on todellinen.

    Leimu on Pikku Kakkosen uusi peli

     

    Kokonaisuus on toteutettu Tampereen Demolassa, opiskelijavoimin. Leimu on Eläinkarnevaalien jälkeen toinen onnistunut opiskelijahanke ja jatkoa on varmasti tulossa. Opiskelijayhteistyö on tärkeää, henkisesti meille itsellemme, mutta myös Pikku Kakkoselle opiskelijoiden kädenjälki tekee hyvää. Leimu on täysin työryhmän (Pikku Kakkosen nettitiimin avustuksella) suunnittelema ja toteuttama.

    Koska pelit käyttävät mikrofonia, jollaisia on tuhansia erilaisia, saattaa pelien kanssa tulla teknisiä ongelmia. Toivomme palautetta pelien toimivuudesta kommentteina tai sähköpostilla osoitteeseen pikkukakkonen(at)yle.fi

    Leimu Pikku Kakkosen nettisivuilla

    Kommentoi 0


kirjoittajasta

PL 347 on blogi on kurkistus Ylen lastenohjelmien ja -palveluiden taakse. Tervetuloa kehittämään parempaa Lasten Yleä.

kommentoiduimmat

Muualla Yle.fi:ssä