Nuthin' but a "G" Thang

Julkaistu Pe, 23/01/2009 - 12:55
  • Arttu Silvast (Kuva: Tomi Mikola)
  • Itse olen aina ollut sitä mieltä, että G:t, etenkin humanistisilla aloilla lykkääntyvät ideaalin- ja todellisen maailman kohtaamattamuudesta.

Aloin vihdoinkin tekemään töitä ison G:n eteen. En ison H:n tai ison D:n , vaan ison G:n.

Toisin sanoen, aloin vihdoinkin työstää graduani.

Kaikki on alkuvaiheessa. Olen täynnä intoa ja odotan G:ltäni paljon, ainakin tänään, vielä. Siis toistaiseksi.

Työhön ryhtyminen on jo alkumetreillä tuottanut elämääni uudenlaisia elämyksiä, kävin toissapäivänä kirjastossa.

Samaisena iltana havahduin lukemasta putkeen yli 80 sivua Sirkka Hirsjärven, Pirkko Remeksen sekä Paula Sajavaaran Tutki ja kirjoita -opusta. Teoksessa käydään vähintäänkin kiinnostavalla ja koukuttavalla tavalla läpi akateemisen tutkielman teon perusteita.

Jännää.

Regulate...G Funk Era

Viime syksynä tajusin olevani seitsemännen vuoden opiskelija. Suomessa on 15 000 G:tä vaille valmista maisteria. Helvetti sentään, en halua olla yksi heistä, en enää ainakaan pitkään.

Graduahdistus hakusanana tuotti Googlessa 2420 osumaa. Ei kai se nyt sitten niin helvetisti ahdistakaan. Tästä joukosta silmieni alle osui lopulta kovin nerokas, Juha T. Hakalan työstämä Ota Gradu Haltuun -opas.

Hakalan mielestä G:iden lykkääntyminen ei johdu ahdistuksesta, vaan pikemminkin kahden maailman kohtaamattomuudesta, opiskelijan ansiotyöstä tai perheen perustamisesta, liiallisesta itsekritiikistä tai epäonnistumisen pelosta ja työprosessin ja työskentelytekniikan hallinnan ongelmista.

Jännää.

Itse olen aina ollut sitä mieltä, että G:t, etenkin humanistisilla aloilla lykkääntyvät ideaalin- ja todellisen maailman kohtaamattomuudesta, etenkin, kun ollaan 5 miljoonan asukkaan Suomessa. Systeemi tukee uuden tiedon tuotantoa mutta ei ihmisten henkilökohtaista elämänhallintaa.

Kenny G - Hi, How Ya Doin'?

G luultavasti merkitsee eri ihmisille eri asioita.

Minulle G on todennäköisesti mielenkiintoisinta antia, jota yliopistolla loppukädessä on minulle tarjota. G on myös henkilökohtainen projekti. G:tä tekee vain ja ainoastaan itseään varten, tai noh, ainakin minä teen. G on jotain sellaista, mikä antaa minulle mahdollisuuden selvittää jonkun asian todellista luonnetta, olkoon se sitten kuinka rajatulta alueelta tahansa. Toivon onnistuvani.

Tässä vielä suosituksenani Kenny G:n Hi, How Ya Doin’? kaikille gradua vääntäville ihmisille.

Kenny G vuodelta 1983 panee hyvälle tuulelle ja graduhihat heilumaan, ainakin tänään, vielä. Siis toistaiseksi.