Tuntuu, että olen todellinen kerettiläinen, mutta mä en tahdo hommata Spotifya. Levyjen ostaminen ja omistaminen on siistiä.
Eräs musiikkialalla aktiivisesti toimiva ystäväni sanoi palattuaan reissusta että "laihduin viisi kiloa, nyt tuntuu että on karisma kateissa".
Maailmassa on tuotettu viimeisen 30 vuoden aikana enemmän informaatiota kuin 5000 edeltävän vuoden aikana. Tämä näkyy mielestäni myös populaarimusiikissa ...
Erään äänentoistofirman pomo ottaa mieluusti naispuolisia roudareita ja ääni/valoteknikoita mukaan remmiin koska tämä tasapainottaa kemioita.
Teini-ikäisenä tietysti alkoi kapinointi kaikkea kohtaan ja varsinkin machoilu ja tietty perustelematon miehisyys sai multa huutia.
Dungen on mahtava esimerkki yhtiön ennakkoluulottomuudesta, vaikea uskoa että ruotsiksi laulavalla progressiivisella psykedeliabändillä olisi markkinarakoa Yhdysvalloissa.
Useat rumpalit ovat teknisesti päteviä ja soittavat juuri ne "oikeat" rytmit, mutta parhaimmillaan rumpusetti on eläimen käsissä.
Kaikki tuntuu niin sovinnaiselta ja mukavalta, kaikilla on yhteinen päämäärä; tehdä vitusti rahaa. Missä kapina? Missä välissä se tulee? Minkälainen se on?