Olen tällä hetkellä kiertueella yhtyeeni kanssa ja ajattelin kirjoittaa tähän blogiin fiiliksiä kiertämisestä.
Jokainen bändi jossa olen soittanut on koostunut pelkästään miehistä. Tämä aiheuttaa sen, että väkisinkin sivistyneisyys ja tietynlainen toisen huomioonottaminen heikkenee jo muutamankin päivän jälkeen. Vaikka bändi koostuisi kuinka herkistä ja sisäänpäinkääntyneistä runopojista niin ennen pitkää meininki muistuttaa enemmän juniorilätkäjoukkueen reissaamista kuin kulttuurin siemenen levittämistä.
Erään äänentoistofirman pomo ottaa mieluusti naispuolisia roudareita ja ääni/valoteknikoita mukaan remmiin koska tämä tasapainottaa kemioita. Uskon tähän täysin, koska kiersin eräällä kiertueella naiskosketinsoittajan omaavan I Was A Teenage Satan Worshipperin kanssa ja se oli mahtavaa, yhtyeen matkustaessa käytiin oikeita keskusteluja ja kommunikointi oli hyvin paljon inhimillisempää kuin omilla reissuillani. Eikä piereminen ollut sallittua.
Olemme soittaneet vasta yhdeksän keikkaa uuden levyn tiimoilta, mutta vastaan on tullut hyvin erilaisia tilanteita. Järjestäjien asenne on vaihdellut välinpitämättömästä rakastavaan ja takahuoneiden koko omakotitalosta vessan kokoiseen koppiin. Raideriin kirjoitetut pyyhkeet ja vesipullot loistavat toisinaan poissaolollaan. Joskus olo on kuin kuninkaallisella, takahuoneessa on litroittain olutta, tuoreita hedelmiä ja voileipiä, joskus tarjoilut ovat rajoittuneet kahden desin lasiin täynnä homeisia suolapähkinöitä.
Lisäksi kasvissyöjänä kiertäminen on aivan oma lukunsa.
Toisaalta kiertäminen on hyvin raskasta ja kuluttavaa, toisaalta fantastista unelmaelämää. Ystävien siteet vahvistuvat ja soitto kulkee päivä päivältä paremmin. Kaikki haasteet ovat yhteisiä ja niistä selvitään yhdessä. Yhteinen elämänrytmi sanelee päivän kulun ja kaikki energia kohdistetaan illan esiintymiseen. Sananparret ja hokemat jäävät päälle arkielämässä. Eli periaattessa aikaa mahtavien tyyppien kanssa vaihtelevissa olosuhteissa; onko parempaa?
