Silloin selvisi nimittäin, ei vain Tavastian, vaan monen muunkin kuppilaa isomman anniskeluravintolan nykypäivän karu arki. Eli haju. Savuttomassa, runsaasti kansoitetussa kapakassa haisee häijysti pahalta. Hiki, piery, valkosipuli, vanha viina, läikytetty kalja ja Anttilan deodorantit muhivat yhdessä, erikseen ja erilaisina kombinaatioina aika infernaalisen hajushown. Tuoksuvallin, joka ennenvanhaan jäi sievästi tupakan tomeran tuoksahduksen alle.
Päissään ja/tai sikaria pohjiksi vetäneenä hajuhaittaa ei välttämättä huomaa, vaikka onhan asiasta huomauttaneet selväpäisetkin tuttavat. Jopa tupakoimattomat kaverit ovat kaivanneet röökin katkua, sitä kotoisaa ja turvallista kapakan tuoksua. Sehän on vähän niinko vanha korttipakka; ei välttämättä hygienian riemuvoitto, mutta ah sitä elämän makua ja muistojen lemahdusta, joka vanhasta pakasta tahi kapakasta erittyy.
Kun Tavastia-klubi tässä yhteydessä joutui negatiivisessa valossa framille, niin muistetaanpa vanhaa kotikenttää myös hyvässä. Aikaistetuilta arki-iltakeikoilta ehtii vielä Bruuveriin kiireettömälle sikarille ja drinkille ennen kello yhden onnikan lähtöä. Pitkämatkalaiset liikuttuneena kiittävät. Ja ihmettelevät mitäs sitten tehdä, kun tupakkalaki entisestään kiristyy tulevan suven kynnyksellä?
Kirous teille paremmin tietävät, puolestani päättäjät, tauti teille ylihuolehtijoille ja pc-pelleille. Ja kaupan päälle vielä kuppa viherporvarihallitukselle, joka kolmatta kertaa nostaa alkoholiveroa. Seuraavaksi kai kielletään korttipelit.
PS. Supersuckers, suosikkiyhtyeitä kahdenkymmenen vuoden ajan, oli paha pettymys. Bändi on popedoitunut jossakin vaiheessa, muuttunut ammattitaitoiseksi rock-koneeksi. Tai kuten sikarikerhon puheenjohtaja osuvasti huomioi, bändi on alkanut näytellä Supersuckersia. Bassosoolo (BASSOSOOLO!) oli selvä merkki yläkerrasta: aika siirtyä toisten harrastusten pariin.
