Toista se oli ennevvanhaan, kun Rolling Ledkinks soitti lähes viikottain Kultsalla ja julkaisi kolme klassikkolongaria per vuosi. Vaikka itsellä olikin varmaa tietoa kuinka MC Clashdolls oikeasti hallitsi sekä komensi.
Nyt, AD 2008, vetreästi varttuneempana ja käsittämättömästi viisaampana, tuntuu siltä, että nykyisin ei tehdä enää edes hyvää rokkia. Olenko siis lopultakin tullut popseniiliksi, pudonnut kärryiltä, yltänyt yleisymmärtämättömyyden nirvanan kaltaiseen vapaaseen tilaan? Vai, pelottava ajatus, onko nykyisin roksekäroll-vastuussa oleva sukupolvi niin särmättömäksi syleiltyä, valmiiksi pureskellulla syötettyä, hetimullekoneelta helposti haetulla pois ja etäämmäksikin pilattua, ettei heidän mutantmuuttuvilla geeneillään ja ympäristön tarjoamilla työkaluilla yksinkertaisesti pysty tekemään tahi tule edes mieleen tehdä hyvää rokkia?
Mika olisi loogista jatkoa urheilumaailmasta tutulle ilmiölle: köyhät nyrkkeilee, mustat juoksee, jne, koska mukavustunut, rappioitunut valkoinen keskiluokka ei enää jaksa nähdä sitä fyysistä vaivaa, joka jatkuvasta treenaamisesta ja ruumiillisesti vaativasta suorituksesta aiheutuu. Länsimainen perusnuori leikkii lapsuutensa tietokoneella ja etsii vanhempana extreme-kokemuksia, jotka ennen kuuluivat normaaliin lapsuuteen. Mutta ei suostu tulemaan lyödyksi 12x3 minuutin paketeissa tai juoksemaan kouluun naapurikauppalaan kesät talvet pääksytysten.
Nyrkkeilystä ja pitkänmatkanjuoksusta löytyy omat poikkeustapauksensa. Rockista sellaisia olen etsinyt enemmän, mutta löytänyt vähemmän. Toivon vilpittömästi etsineeni väärästä paikasta. Pliis bitte todistakaa minun olevan väärässä! Vai onko vuoden 2008 parhaiden rockroll-levyjen tekijät Jim Jones Revue ja Sky Dee & The Demons, joiden soittajat tekivät hyvää rokkia jo 80-luvulla, sekä ikuisuuselementti AC/DC, jonka uusi plätty Black Ice jytisee samaan tapaan ja yhtä tehokkaasti kuin 70-luvun klassikkonsa.
