Erja Lyytinen vie bluesia konserttisaleihin

Erja Lyytinen vie bluesia konserttisaleihin

Ajankohtaista - Ma 23.8.2010, klo 10.12

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Areena linkki: http://areena.yle.fi/audio/1216612

282
tykkää tästä

Valloittava kitaristi, laulaja ja lauluntekijä Erja Lyytinen on yksi Suomen arvostetuimmista naisartisteista. Lyytinen häikäisee kitaristitaidoillaan eikä hänen pehmeä lauluäänensä jätä ketään kylmäksi. Erja Lyytinen Risto Koskisen haastattelussa YLE Perämeren Laulun synty -sarjassa.

Keväällä Lyytinen julkaisi uuden Voracious Love-albumin. Uuden levyn myötä Lyytinen on keikkaillut ympäri Suomen.

- Teimme keväällä muun muassa useamman keikan konserttisalikiertueen. Oli mukavaa viedä bluesmusiikkia konserttisaleihin ja tarjota vaihtoehto sellaisille kuuntelijoille, jotka eivät välttämättä jaksa tulla yöklubeihin kuuntelemaan musiikkia, Lyytinen kertoo.

Lyytisen uusin levy julkaistiin huhtikuussa. Lyytisen mukaan uuden levyn äänittäminen poikkesi aikaisemmista levyistä.

- Esimerkiksi kaksi aikaisempaa levyä ovat olleet enemmän livehenkisiä blueslevyjä, mutta nyt halusin tehdä ihan kunnon studioalbumin. Uusi levy on ehkä enemmän tuotetumpi kuin aikaisemmat ja siihen on käytetty enemmän aikaa kuin aikaisempiin. Nyt myös jokainen kappale rakennettiin erikseen studiossa eikä niitä soitettu ennestään esimerkiksi yleisön edessä, Lyytinen sanoo.

Kuuntele uuden levyn kappaleita YLE Radio Perämeren sivulta

Lisää artisteista:Erja Lyytinen

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (2)

Erja Lyytinen on suomalaista vientikamaa Eurooppaan ja muihinkin maihin. Wau, tohon malliin, jess! Ten points.

Anonyymi Su 29.8.2010, klo 19.06

Tarkoitin tietenkin tukipilaria.

Anonyymi Ma 23.8.2010, klo 20.13

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä