Veeti Kallion tuore levy "Lohikäärmeportti" on hienoa voimapoppia, mutta vaatimattomana miehenä Veeti ei ota itselleen kaikkea kunniaa.
- Toki niissä lauluissa on paljon minua, mutta ne on tehty erittäin hyvässä ja tiiviissä yhteistyössä tuttujen rokkiheebojen kanssa, Veeti murahtaa.
Veetin tekstit ja sävellykset ovat arkisia, mutta lämpimiä. Ne jättävät jälkeensä voimakkaan ja pitkään vaikuttavan jälkimaun.
Juha Peltoperä jututti laulajan Radio Perämeren Laulun synty -sarjaan.
Kommentit (8)
Kyllä sinussa Veeti on ihan aitoa Lapin jätkän särmää ja voit olla ylpeä siitä.
Veeti on karismaattinen monitaituri ja telkkarissa aivan liian vähän nähty. Minua miellyttää kovastikin!
Saisi tulla jo uusia kasvoja telkkariin lopultakin. Nämä samat veetit ovat vuodesta toiseen. Ei niitä ihan oikeasti jaksa enää katsella. Toisekseen myöskään ääni ei miellytä. Suomessa olisi tilaus uusille ksvoille, niin mies- kuin naislaulajien suhteen. Meillä ei ole ainuttakaan karismaattista artistia tullut vuosiin. Kyllähän meillä on Ville Valoa ja Rasmusta ja muutama kansainvälisen tason hevibändejä, mutta siihen se sitten jääkin.
Hienoa saada Veetiltä levy niin monen vuoden odotuksen jälkeen. Kiitos! Toivottavasti seuraavaa ei tarvitse odottaa näin kauan.
Kaikkein tärkeimmät asiat kannattaa tatuoida sydämeen <3, jee hyvä Veeti!!
Olipa mukava kuulla kuulumisiasi. Hyvää syksyä Veetille!
Veetiä enemmän telkkariin. Olet ilo silmälle ja hunajata korville. :)
Kiitos Veeti hyvästä musiikista, levy on kuunneltu kohta puhki! :)