"Viimeisellä rannalla" sai alkunsa eurohumpalta kuulostavasta pianoriffistä

"Viimeisellä rannalla" sai alkunsa eurohumpalta kuulostavasta pianoriffistä

Ajankohtaista - To 28.10.2010, klo 11.58

Sir Elwoodin hiljaiset väritSir Elwoodin hiljaiset värit

302
tykkää tästä

Sir Elwoodin hiljaisten värien pianisti Juha Saaresaho keksi 90-luvun alussa pianoriffin, joka kuulosti muun bändin mielestä eurohumpalta. Bändin kesken riffille jopa naureskeltiin, mutta kiistatta se oli kuitenkin varsin tarttuva. Mutta millainen tarina sopisi noin pirteään melodiaan?
 
Juha Lehti muisti nähneensä lapsena elokuvan Viimeisellä rannalla ja lähti kehittelemään laulun tarinaa sen pohjalta. Melodian ja tekstin välillle syntyi aikamoinen kontrasti. Kymmenen tikkua laudalla  –albumilla  kappale Viimeisellä rannalla oli vain yksi laulu muiden joukossa. Tarina tuntui niin kylmältä, että tekijät kuvittelivat sen liian rankaksi monta kertaa kuunneltavaksi.

Levy-yhtiössä oltiin kuitenkin sitä mieltä, että Viimeisellä rannalla olisi itsestään selvä valinta sinkkulohkaisuksi. Sir Elwoodit epäilivät ratkaisua, mutta antoivat levy-yhtiön tehdä parhaaksi katsomansa ratkaisun.

Sinkku lähti radiosoittoon ja vastaanotto oli arvaamattoman huikea.

Kuuntele Juha Lehden haastattelu Yle Satakunnan nettisivulla

Lisää artisteista:Sir Elwoodin hiljaiset värit

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (0)

Ei kommentteja.

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä