Päivi Paunu ojensi Those were the days –kappaleen ”tekijää”

Päivi Paunu ojensi Those were the days –kappaleen ”tekijää”

Ajankohtaista - To 25.11.2010, klo 18.05

Päivi Paunu 1976Päivi Paunu 1976

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

284
tykkää tästä

Päivi Paunu on yksi suosituimmista 1960- ja 1970-lukujen suomalaisista naisartisteista. Hänen ensimmäinen levynsä julkaistiin vuonna 1966, mutta suurin hitti Oi niitä aikoja ilmestyi pari vuotta myöhemmin. Nyt Paunulta on ilmestynyt tuplakokoelma ”Oi niitä aikoja”.

Päivi opiskeli 60-luvulla laulamisen ohella teatterikoulussa. Potentiaalista hittiä etsittiin kuitenkin koko ajan. ”Kuljin teatterikoulun taukohuoneen ohi ja radiossa soi Mary Hopkinin Those were the days ja mä pysähdyin kuuntelemaan sitä.” Hopkinin esittämä kappale tuntui sopivalta kappaleelta ja Päivi kertoi siitä silloiselle yhteistyökumppanilleen Reino Bäckmanille. Bäckman otti homman hoitoonsa, taustat tilattiin pika-aikataululla ja Päiviä vietiin studioon. Kiireelle löytyi myöhemmin myös selitys: Anita Hirvonen oli levyttämässä samaa kappaletta. Päivi Paunu ehti kuitenkin ensin.

Those were the days –kappaleen tekijäksi on usein merkitty Gene Ruskin, vaikka kyseessä on venäläinen sävelmä. Ollessaan Yhdysvalloissa esiintymässä Päivi Paunu päätti oikaista kappaleen alkuperätiedot itselleen Ruskinille.

Päivi Paunu on vieraana Yle Radio Suomen Lähikuvassa-ohjelmassa 25.11.2010 klo 22.10.

Lisää artisteista:Päivi Paunu

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (2)

Arvoisa Vanha tilaaja! - pahoittelut että vastakommentti on viipynyt, mutta tarkistin asian mahd. arvovaltaiselta taholta eli Nymanin Jakelta ;)

Eugene Raskin on yhdysvaltalainen säveltäjä (joissain suomalaisissa lähteissä nimi on kirjoitettu Ruskin, josta johtuu kömmähdys artikkelissa nimen oikeinkirjoitusasussa). Raskin tai Ruskin ei ole McCartneyn pseudonyymi. McCartney on Those were the days - kappaleen tuottaja ja hän myös bongasi Mary Hoppkinin TV:n kykyjenetsintä ohjelmasta kappaleen esittäjäksi.

Päivi siis todellakin sai Itsensä Raskinin posket punoittamaan, - ja tuskinpa McCartneyn puhelinnumeroa ihan yleisestä luettelosta olisi löytynytkään....

t. Airi S.

airi_yle Ti 7.12.2010, klo 11.41

Että ihan ojensi itseään Ruskinia?! Ketähän tuossa loppujen lopuksi on ojennettu?! Gene Ruskin on nimittäin pseudonyymi, jonka taakse kätkeytyy kohtalaisen tunnettu Paul MvCartney.

Vanha tilaaja Ti 30.11.2010, klo 17.58

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä