Unelmavävyjen kevät on ollut kiireinen paitsi keikkojen myös levynteon vuoksi. Uusi levy "Sydän" ilmestyy kesäkuun ensimmäinen päivä ja siltä irrotettu sinkkubiisi "Kartta kutsuu kulkemaan" on soinut jo jonkun aikaa radiokanavilla. Levyllä vävypojat ottavat askeleen popimman ilmaisun suuntaan, mutta tanssikansaakaan ei unohdeta, Unelmavävyjen laulaja Joonas Nyman lupaa.
Nyman odottaa levyn julkaisua jo innolla, vaikka sen jälkeen kiire lisääntyykin entisestään. Uusi popimpi soundi oli bändin ja levyn tuottajan Toni Nuotion yhteinen ratkaisu. ”Ehkä enemmän ollaan nyt tehty levy korville kuin jaloille, tätä tämän päivän trendiä mekin ollaan tässä toteutettu”, Nyman kertoo.
Moni uusistakin kappaleista sopii myös tanssilavoille ja ainakin muutama niistä tulee mukaan kesän keikkaohjelmistoon. ”Me ollaan aina oltu sellainen bändi, joka esittää kappaleita laidasta laitaan. Vieläkin meidän musiikki on aika tanssiosastoa, iskelmää. Me ollaan edelleen tanssittajaorkesteri”, Nyman painottaa.
Vaikka keikkoja on luvassa runsaasti ja edellinen levy on vasta saatu purkkiin, studiossa on tarkoitus käydä kesälläkin. Suunnitelmissa ei tosin ole kesähitin vaan joulubiisin nauhoitus. ”Katotaan, jos me saadaan roudattua joulukuuset ja muut studioon, niin päästään joulun tunnelmaan keskellä kesää”, Nyman toteaa.
Kommentit (0)
Ei kommentteja.