Muslimielämää: Videopäiväkirja - neljäs viikko

Julkaistu perjantaina 17.09.2010 85 104

Muslimiksi kääntyminen ei ole mikään yksinkertainen juttu, kuten oppilaiden ajatuksista voi päätellä.

 

Suosittele104 Suosittelee

perjantaina 17.09.2010

Kuka järkevä ihminen haluaisi koskaan tulla muslimiksi? Ei ihme,että suurin osa muslimeista ovat lukutaidottomia,kuten oli islamin perustaja.
Kun lukee koraania ja sunneja eli haditheja,ei voi muuta kuin ihmetellä,että jopa jotkut lukutaitoiset länsimaalaiset ovat höynähtäneet tuohon ideologiaan.
Shiamuslimien suuri esikuva Ayatollah ´Ruhollah Khomeinista on kuvottava videoklippi www.freedom.org sivustolla. Ja tuo on sairas menettely on islamissa sallittu. Koraanista selviää kaikki kauheudet. Näilläkin sivustoilla on paljon suoraan lainattua tekstiä sekä koraanista,että haditheista. Uskomatonta tekstiä! Ei ihme,että yle karsi ohjelmaa katselu kelpoiseksi. Toisaalta totuus pitäisi saada esittää. Muslimithan ovat kyllä saaneet koraanissa luvan valehdella,että uskontoaan levitettäisiin paremmin. Valheella ja kaunistellen.

perjantaina 17.09.2010

Muslimien mukaan islam on ainoa totuuden uskonto, mutta paradoksaalisesti kuitenkin juuri tees­kentely, valehteleminen ja petollisuus ovat samaan aikaan erottamaton osa islamia. Koraanin (8:30) mu­kaan valehtelijoista parhain on vieläpä itse Allah, joka “punoo par­haat juonet”, ja sunnassa on lukuisia esi­merkkejä siitä, kuinka Mu­ham­mad määräsi käyttämään hyväksi va­lehtelua vastustaji­ensa surmaa­miseksi. Muhammadilla oli tapana korostaa: “Sota on petosta.”

Kun profeetta oli lähdössä sotaretkelle, hän aina teeskenteli menevänsä jonnekin muualle, ja hänellä oli tapana sanoa: “Sota on petosta.” (Sunan Abu-Dawud 14:2631)

Uskonnollisessa mielessä islamin eräs erikoisimmista ja kiehtovimmista piirteistä on taqiyya: us­konnollisesti sankti­oitu valeh­telu muslimien suojelemiseksi ja islamin edun ajamiseksi. Siinä missä teeskentely ja valehtelu ovat — tietyin varauksin[22] — periaatteessa kiellettyjä islamin yhteisön si­sällä, muslimien yh­teisön edel­ly­tetään har­joittavan näitä käytäntöjä suhteessa ei-muslimien yhtei­söihin ja näiden edus­tajiin silloin, kun muslimit kokevat ole­vansa vaaran alaisia tai alakynnessä, mikä vastaa esim. län­simaissa tällä hetkellä oles­kelevien mus­limivähemmistöjen tilannetta (ks. Davis: Islam 101). Ko­raani (3:28 ja 16:106) antaa muslimeille täyden val­tuu­tuksen valehdella tällai­sissa tilanteissa:

Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä. (Koraani 3:28)

perjantaina 17.09.2010

Islamin harjoituksen korkein muoto on nimenomaan fyysi­nen taistelu uskot­tomia vastaan, ja koko islamin us­kon huipennus on se, kun muslimitaistelija tulee surmatuksi samalla kun hän tappaa uskottomia. Tämä takaa pääsyn paratiisiin, jossa marttyyri pääsee nauttimaan 72 neit­syen seksuaalisista palveluista ja muista aisti-iloista ja sa­malla hänellä on kunnia todistaa, että Allah on todella­kin ainoa jumala ja Muhammad Hänen profeettansa — hie­noin asia, mitä Mu­hammad pystyi ku­­vit­te­le­maan. Naiset joutuvat isla­missa pääasiassa helvettiin. Niillä, jotka pääsevät para­tiisiin, on ilo katsoa vierestä, kun heidän miehensä pitä­vät siellä haus­kaa.

perjantaina 17.09.2010

Shari’a säätää yksityiskohtia myöten säännöt, joiden mukaisesti muslimien tulee alistaa valloittami­ensa alueiden asukkaat islamin lain alle (ks. Muhammadin antama tarkempi ohjeistus: Sahih Mus­lim 19:4294):

Profeettamme on käskenyt meitä taistelemaan kafireita vastaan, kun kykenemme siihen, ja hyök­käämään heitä vastaan heidän kotimaissaan ja antamaan heille kolme vaihtoehtoa ennen kuin tun­keudumme heidän mai­hinsa: joko heistä on tultava muslimeja ja heidän on oltava kaltaisiamme jakaen oikeutemme ja velvollisuu­temme; tai heidän on maksettava jizyaa (veroa) ja tunnettava it­sensä alistuneiksi; tai he taistelevat, jolloin hei­dän omai­suutensa, vaimonsa, lapsensa ja kotinsa tu­levat sallituksi sotasaaliiksi muslimeille. (Islam Q&A:13759)

Kun vääräuskoiset on saarrettu, heitä tulee kut­sua hyväk­symään islam us­kon­nokseen, ja kutsu tulisi armeliaasti toistaa useaan otteeseen.[15] Muslimien länsi­maissa laajamit­taisesti harjoittama da’wa eli isla­miin kutsumi­nen edustaa itse asiassa tätä vai­hetta, ja mm. Osama bin Laden on toistuvasti ke­hotta­nut länsimaita kääntymään islamiin.[16]

perjantaina 17.09.2010

Katsoin juuri tämän viikon videopäiväkirjan. Pasi on kyllä paras, rehellinen, suoralinjainen suomalainen mies.

Suurinta hämmästystä ja hämmennystä herätti Krista. Luulin, että hän olisi suvaitsevainen, muita ihmisiä arvostava kristitty, mutta Krista pitääkin itseään muita parempana ja viisaampana, vaikka edellytyksiä ei näytä olevankaan. Ihmeellistä. Krista puhuu muiden puolesta ja puuttuu muiden käytökseen. Ehkä kannattaisi miettiä vähän sitä omaa käytöstä välillä. Ihmettelen myös sitä, että Krista arvostaa ihmistä tämän aseman perusteella. Hän sanoi emännän isäpuolesta, että tämä on arvostetussa asemassa. Anteeksi vain, ei pelkkä asema kerro ihmisestä vielä mitään. Maan päämies on korkeassa asemassa ja voi silti olla diktaattori ja tappaja. Asema ei tee ihmisestä hyvää tai arvostusta ansaitsevaa. Tytöllä on muutenkin ajatukset sekaisin - yhteistyötä islamistijohtajien kanssa??!? Kannattaisi varmaan kiertää vähän mualimoo ja avata suu sitten. Kristan mielestä kaikki muut (varsinkin Pasi ja naiset) ovat inhottavia ja tyhmiä paitsi hän itse - ihanaa luterilaista kristillistä ihmisrakkautta aidoimmillaan.

Kirsikka on ihanan täysjärkinen ihminen muihin verrattuna ja osaa ilmaista asiansa selvästi ja järkevästi. Hän esitti vahvaa analyysia monista yhteiskunnallisista seikoista, eikä alentunut kertaakaan korottamaan itseään muiden oppilaiden kustannuksella. Pisteet hänelle siitä. Hänellä tuntuu myös olevan englanti hallussaan huomattavasti vahvemmin kuin Eijalla ja Kristalla. Hienoa, että Kirsikka osaa keskustella asiallisella tasolla vajoamatta henkilökohtaisuuksiin tai ala-arvoisiin loukkauksiin. Kirsikka on ainoa kristillisen arvomaailman arvoja noudattava osallistuja, vaikka kertookin olevansa asteisti. Saisivat ohjelman kristityt Eija ja Krista ottaa hänestä mallia.

perjantaina 17.09.2010

Taitaa YLEn kansainvälisyysasvatus" mennä harakoille, koska suomalaisten päitä ei onneksi tuollaisiin koohotuksiin käännetä.

Miksi tässä maassa, jossa sentään naisetkin ovat ihmisiä ja suht. tasa-arvoisia miesten kanssa, pitäisi alkaa hyväksyä naisten alistamista jonkun muunmaan uskonnon takia? Ei pidä. Ei, ei ja ei. Menkööt sinne, mistä tulivat, jos haluavat uskontoaan harjoittaa. Suomalaisten ei tarvitse koko maailmaa elättää, meillä on ihan tarpeeksi huono-osaisia jo ennestään.

En viitsi endes yrittää ymmärtää tuota porukkaa, minua ei liikuta, mitä harjoittavat kotimaassaan. Meillä lapsiin sekaantuminen on rikos. Meillä moniavioisuus on rikos. Miksi sitä yritetään muuttaa?

Suomessa pitää elää Suomen lakien mukaan. Maassa maan tavalla, koska emme mekään noihin maihin matkustaessamme voi siellä elää omien mielihalujemme mukaan.

perjantaina 17.09.2010

Kuka järkevä ihminen haluaisi koskaan tulla muslimiksi?

Kuka järkevä ihminen vaivautuu kirjoittamaan noin paljon Islamista, jos se ei ole tärkeää?

Ei ihme,että suurin osa muslimeista ovat lukutaidottomia

So?

Kun lukee koraania ja sunneja eli haditheja,ei voi muuta kuin ihmetellä,että jopa jotkut lukutaitoiset länsimaalaiset ovat höynähtäneet tuohon ideologiaan

Eikös Koraaniakin lueta, lukutaitoahan siihenkin tarvitaan

Ja tuo on sairas menettely on islamissa sallittu

Niin mikä menettely?

Muslimithan ovat kyllä saaneet koraanissa luvan valehdella

Missähän kohtaa?

Koraanin (8:30) mu­kaan valehtelijoista parhain on vieläpä itse Allah, joka “punoo par­haat juonet

Tarkoittaa, että kun joku yrittää peitellä Islamia, hänen omansa palaa Islamiin.

antaa muslimeille täyden val­tuu­tuksen valehdella tällai­sissa tilanteissa:

Uskovat älkööt ottako uskottomia suojelijoikseen toisten uskovien sijasta. Joka näin tekee, on sanoutunut irti Allahista, paitsi jos pelkäätte heitä

Miten tuossa jakeessa valehtelu sallitaan?

Naiset joutuvat isla­missa pääasiassa helvettiin

Minkähän takia naiset joutuvat Helvettiin? Katsotaan, kuka vastaa ensiksi oikein. Vihje: Helvettiin ei joudu siksi, että on nainen. Kuka arvaa oikein? Tai tietää.
En tiedä, kuka kirjoittaja on, mutta ainakin hän osaa laskea yksinkertaisia plus-laskuja. Hän ei esiinny omalla nimellään, ilmeisesti pitääkseen yllä kansansatua, että islamin "kritisoimisesta" saa tappouhkauksen.

Minäpä uskallan laittaa oman nimeni.

****

Olisi kiva tietää, mitä sotaveteraanit ajattelevat Kirsikan strippariammatista. Huvittavaa, että useissa sodilla ja diktatuureilla tuhotuissa maissa monet ryhtyvät seksityöläisiksi, valinnasta on aina kysymys.

Kirsikka väittää, että Koraani sallii VALTAVASTI julmuuksia?! Miten valtavasti? Kirsikka ei esitä mitään väitteensä tueksi, ei tainnut Göbbelskään esittää.

Jaksossa ollut sudanilaismies kertoi kyllä opiskelleensa kovasti suomen kieltä, mutta oli vaikea oppia ja strippari väittää hänen leuhkineen, että ei viitsi opetella Suomea.

Kuinka moni suomalainen osaa ruotsia, kuinka moni suomalainen osaa thain kieltä?

Kirsikalla näköjään luulo, että seksuaalisuus on uusi juttu ja ennen ihmiset olivat tiukkapipoja, jotka pelkäsivät seksuaalisuutta, hänen käyttämänsä ilmaus "järkytän konservatiivisia."

Kirsikan kaltaisia naisia oli ennenkin, mutta minkä nimisiä he ovat olleet? Heitä ei kukaan muista. Multa on tukkinut heidän suut.

Kirsikka päästää ajatuspierun, että seksiammattilaisuus länsimaassa olisi jotenkin eri asia kuin ne "jotka on pakotettu siihen." Hän kääntää naisen alistamisen seksiammattilaiseksi olevan "naisen valtaa miehiin" ja naisen hunnuttautumisen indikoivan tätä "valtaa." Miten sitten "naisen alistamista" voi olla olemassa, kuten hän väittää?

Missähän kohtaa Koraanissa sallitaan alaikäisen kanssa avioituminen, kuten Kirsikka väittää?

Ei taida Eija-mummulle tulla mieleen, että naisenkin kunnian mukaista on olla näyttämättä awraansa, vaikka ei olisi paikalla yhtäkään miestä. Ei sen takia, että miehet eivät hillitsisi itseään.

lauantaina 18.09.2010

Katsoin myös tämän viikon jakson niin kuin edellisetkin... Ja heti ekana haluan sanoa että itse olen uusi muslimi sisko ja itse opettelen islamia joka päivä ja kertaakaan en ole huomannut että koraani sallii "vääryydet"tai kohtia olisi monta niin kuin Kirsikka sanoi.. Ja toiseksi itse tulin huonolle tuulelle "oppilaiden" arvostelusta jonka pitivät tästä muslimiperheestä..ei anna suomalaisista hyvää kuvaa.. koska itse en ole ihminen ettäarvostelisin sillälailla jotain ja olen ymmärtänyt myös että muslimit eivät arvostele muita niin kuin nämä "oppilaat" tekivät... ja miksi Kirsikka vaahtosi muslimi miehen työttömyydestä tai naisenen ihan ymmärtänyt sitä koska suomalaisiakin on paljon kortistossa ja toiseksiet saa suomesta töitä jos et puhu suomea sujuvasti..olen itse nähnyt tämän koskamieheni ei puhu suomea kovin hyvin niin ei ole saanut töitä vuoteen vaikka joka viikko monta tuntia etsi aj käy ja soittaa paikkoihin..
Miettikää mitä sanotte ja kyselkää itseltänne asioita...niin minäkin tein..
allahin rauha

lauantaina 18.09.2010

itse olen kokenut huivin käytön omakseni..antoi minulle sisäisen ja ulkoisen rauhan.. olen ylpeä siitä että käytän huivia ja asian omaisia vaatteita.. en kulje ns. alastiulkona..
allahin rauha

lauantaina 18.09.2010

No kirsikka menee sitten itse hoitaan niitä vanhuksia ja veteraaneja kun on niin kovin heistä huolissaan! Miten tärkeää on stripparin työ yhteiskunnan kannalta? Maksavatko stripparit veroa? Eikös pasikin ollut työtön? Miksi pasi ei mene töihin? Voi herranjumala mitä kaksinaismoralismia! On totta että joidenkin mamujen asennemaailma on jo lähtökohtaisesti se että töitä ei edes pyritä tekemään ja se on väärin. Mutta että aletaan urputtaa siitä ettei mamu MENE töihin! Töihin ei mennä. Sinne pitää päästä. Jos mamu pääsee töihin hän on syyllinen siihen että vie suomalaiselta työpaikan, jos ei mene töihin hän on syyllinen loisimiseen. Tuotakin kysymystä voisi alkaa purkamaan vaikka vastaamalla mieluummin kysymykseen miksi suomessa on yli 400 000 työtöntä työvoimapulan aikana? Siksikö että ne 400 000 haluaa elää kituuttaa työmarkkinatuilla vuodesta toiseen? Tällä kertaa kristalla oli järkevimmät mielipiteet.

lauantaina 18.09.2010

Sotaveteraani sitä ja sotaveteraani tätä. Kyynel. Isoisäni kääntyisi haudassaan jos tietäisi miten hänen veteraaniuttan käytetään lyömäaseena ties mihin tarkoituksiin.

"Kyllä täältä aina jotakin työtä löytyy" sanovat ihmiset jotka eivät tiedä mistä puhuvat. Edes jollain tavalla kannattavan työn saminen on tietyille ihmisryhmille suomessa tätä nykyä erittäin vaikeaa.

Eijalla oli hyvät kommentit taas.

lauantaina 18.09.2010

Naiset ovat puutteellisia mieleltään ja uskoltaan
Muhammed kysyi joiltakin naisilta: ”Eikö naisen todistus ole puolet miehen todistuksesta?” Naiset vastasivat: ”Kyllä.” Muhammed sanoi: ”Tämä johtuu naisen mielen puutteellisuudesta.” (Vol. 3:826)

Muhammed sanoi naisille: ”En ole tavannut ketään, joka olisi teitä puutteellisempi mieleltään ja uskoltaan.” (Vol. 2:541)

Helvetissä suurin osa ihmisistä on naisia
Muhammed sanoi: ”Minulle näytettiin helvetin tuli ja suurin osa siellä olijoista oli naisia.” (Vol. 1:28, 301; Vol. 2:161; Vol. 7:124)

Nainen on huono enne
Muhammed sanoi: ”Huono enne on naisessa, talossa ja hevosessa.” (Vol. 7:30)

Naiset ovat haitallisia miehille
Muhammed sanoi: ”Jälkeeni en jätä mitään kärsimystä, joka olisi haitallisempi miehille kuin naiset.” (Vol. 7:33)

Naiset eivät saa pitää peruukkeja
Muhammed sanoi: ”Älä pidä ylläsi tekohiuksia, sillä Allah lähettää kirouksensa niiden naisten päälle, jotka keinotekoisesti pidentävät hiuksiaan” (Vol. 7:133

lauantaina 18.09.2010

Neuvokaa naisia lempeästi. He ovat teidän luonanne kuin vankeja eikä heillä ole valtaa omien asioittensa suh­teen, mutta te olette ottaneet heidät Allahin teille uskomaksi vel­voitteeksi ja teillä on oi­keus nauttia heistä su­kupuolisesti Allahin sanojen mukaan. (Ibn Hisham: 450)

lauantaina 18.09.2010

Muhammedin mieskunto on yhtä suuri kuin 30 miehen
”Anas sanoi: ’Profeetalla oli tapana käydä jokaisen vaimonsa luona tunnissa, kerran päivällä ja kerran illalla, ja heitä oli yhteensä yksitoista.’ Minä kysyin Anasilta: ’Oliko profeetalla voimia siihen?’ Anas vastasi: ’Meillä oli sanonta, jonka mukaan profeetalle oli annettu kolmenkymmenen (miehen) voima.’” (Vol. 1:268)

Muhammed nai yhdeksänvuotiaan tytön
”Aisha kertoi, että profeetta meni hänen kanssaan naimisiin kun hän oli kuusivuotias ja yhtyi häneen kun hän oli yhdeksänvuotias.” (Vol. 7:64)

Allah kiiruhtaa täyttämään Muhammedin seksuaaliset halut
Kun se Koraanin jae paljastettiin, jonka mukaan Muhammedilla oli oikeus lykätä kenen tahansa vaimonsa vuoroa yhtyä häneen, ja kun Muhammed sanoi Allahin sallivan hänen mennä naimisiin adoptiopoikansa vaimon kanssa, Aisha (yksi hänen vaimoistaan) sanoi hänelle: ”Oi Allahin lähettiläs, en näe muuta kuin että Herrasi kiiruhtaa miellyttämään sinua.” (Vol. 7:48)

Kun nainen on eronnut miehestään, hän ei voi palata tämän luo ennen kuin hän on mennyt naimisiin (ja harrastanut seksiä) toisen miehen kanssa.
Aisha kertoi: Rifaa Al-Qurazin vaimo tuli Allahin Apostolin luo ja sanoi: ”Oi Allahin Apostoli, Rifaa erosi minusta lopullisesti. Hänen jälkeensä nain Abdur-Rahman bin Az-Zubair Al-Qurazin, joka olikin impotentti.” Allahin Apostoli sanoi hänelle: ”Ehkäpä haluat palata Rifaan luo? Ei (et voi palata Rifaan luo), ennen kuin sinä ja Abdur-Rahman (impotentti mies) yhdytte toisiinne!” (Vol. 7:186

lauantaina 18.09.2010

Abdullah Rintalalle: Tämäm kaltainen ohjelma toisin päin ei kävisi koskaan päinsä esim.Saudeissa,Emiraateissa,Jemenissä jne.jne. Saisitte olla kiitollisia,että Suomessa sallitaan teillekin tasa veroinen asema. Suurimmassa osassa islamilaisista maista sellaisesta tasa vertaisuudesta kristityillä ei ole toivoakaan.

lauantaina 18.09.2010

Muhammad kävi 66 sotaa ei-muslimeja vastaan.
Quraizan juutalaiskylässä v. 627 Muhammad mestautti päät katkaisemalla n. 700 juutalaismiestä ja otti näiden vaimot ja lapset orjiksi. Näiden virhe oli ollut se, että he eivät halunneet hyväksyä islamia. (Sahih Bukhari 4:52:280)
Lopulta Muhammad antoi määräyksen tappaa jokaisen eteen sattuvan juutalaisen (Ibn Sa'd, Kitab al-Tabaqat al-Kabir, Vol. 2, s. 37).
Muhammad antoi henkilökohtaisesti käskyjä murhata vastustajiaan. Eräs näistä oli harmiton runoilijatar Asma' bint Marwa, joka oli kritisoinut Muhammadia siitä, että tämä oli tappanut Abu Afak -nimisen vanhuksen. Asma' bint Marwa tapettin yöllä tämän nukkuessa. (Sira Halabiyya)
Vaurautta kerätäkseen Muhammad hyökkäsi karavaanien kimppuun ja valtasi keitaita.
Muhammad selitti: "Sain ohjeen taistella ihmisiä vastaan kunnes he todistavat, ettei ole muita jumalia kuin Allah ja että Muhammad on hänen palvelijansa ja sanansaattajansa, ja kunnes he kääntyvät kohti qiblaa (Mekkaa), syövät mitä teurastamme ja rukoilevat tavallamme.” (Sunan Abu-Dawud 14:2635)
Muhammad antoi muille muslimimiehille luvan ottaa neljä vaimoa (K4:3), mutta hänellä itsellään oli vähintään 13 vaimoa.
Vielä 50-vuotiaana Muhammad pyysi pitkäaikaiselta toveriltaan Abu Bakrilta tämän 6-vuotiaan tyttären Aishan kättä. Kolme vuotta myöhemmin 53-vuotiaana Muhammad alkoi käyttää 9-vuotiasta Aishaa seksuaalisesti hyväkseen. (Sahih Bukhari 7:62:88)
Muhammadin mukaan muslimin rukouksen pilaa koira, aasi, sika, juutalainen, zarathustralainen ja nainen, ellei välimatkaa näihin ole yli kivenheiton verran. (Sunan Abu-Dawud 2:0704)

lauantaina 18.09.2010

Abdullah Rintalalle. Mene katsomaan se videoklippi Khomeinista,niin selviää MIKÄ on sallittua islamissa.
www.faithfreedom.org siis faithfreedom.org. Ja väittäisin,että lukutaidotonta on huomattavasti helpompi johtaa harhaan kuin lukutaidollista ihmistä. Toisaalta,kaipa profeetta Muhammed luotti kaveriin,joka kirjoitti profeetan sanelun mukaan...tais olla profeetan mahdottomuus tarkistaa ne kirjoitukset,luku ja kirjoitustaidottomana. Jokaisen on hyvä tietää islamista niin paljon kuin mahdollista. Se on vieläkin pahempi,kuin alun perin kuvittelinkaan. Hadithit suorastaan järkyttävät.

lauantaina 18.09.2010

Abdullah Rintala,toki sina uskallat nimesi laittaa esiin,kun olet muslimi ja asut Suomessa! Mina en ikina voisi tehda samaa kristittyna tassa maassa jossa asun. Siis kirjoittaa islamista kriittisesti millaan tapaa tai edes kysellen arvostella. Ei ikina! Olisin hyvin pian im memoriam! Maa'at! Finito!
On eri asia asua Suomessa ja olla muslimi kuin asua muslimimaassa ja olla kristitty!

lauantaina 18.09.2010

What is "sick" is that Muhammad had started to dream of a union with Aisha already when she was 4-5 years old: "You were shown to me twice (in my dream) before I married you...(and) I said (to myself), 'If this is from Allah, then it must happen." He was to use a similar tactic when he wanted to marry his step son's wife. A tactic which Aisha later came to understand as fraud, as in: "Aisha said: O Allah's Apostle! I do not see, but, that your Lord hurries in pleasing you." (Refs 2)

Muhammad wasted no time in realizing what he had been dreaming. Already when Aisha was 6 "The Prophet asked Abu Bakr for 'Aisha's hand in marriage. Abu Bakr said "But I am your brother." The Prophet said, "You are my brother in Allah's religion and His Book, but she (Aisha) is lawful for me to marry." Here it does not seem that Abu Bakr consented to the marriage wholeheartedly.

REFERENCES (1) Les femmes du Prophete Prof.Magali Morsi, Professor of History, University of Muhammed V, Rabat, Morocco.

(2) Shahih Bukhari: [1.229] [1.230] [1.231] [1.232] [1.233] [1.258] [1.263] [1.267] [1.270] [1.294] [1.296] [1.298] [1.299] [3.148] [3.149] [3.150] [3.853] [4.736] [5.235] [5.236] [5.731] [7.14] [7.15] [7.57] [7.48] [7.57] [7.64] [7.65] [7.86] [7.88] [7.90] [7.144] [7.163] [8.151] [9.139] [9.140]

lauantaina 18.09.2010

Tämä jakso viimeistään kertoi sen että islamin moraalikäsitykset ovat tekopyhää roskaa. "Moraalisuuden" kaapuun (kirjaimellisesti!) puetaan se että islamilaisen moraarikäsityksen mukaan nainen on panopuu ja mies kullinpäällään ajetteleva vähän ameebaa älykkäämpi elukka.
Ja tämä jengi pitää itseään überihmisinä joiden kummallisia palvontamenoja kaikkien muiden on kunnioitettava. Silkkaa rasismia.

Mitenkähän muuten tämä sudanilainen lentäjä(kö?) ja Suomessa kasvanut somalinainen olivat avioliittoon päätyneet? Ja miksi hitossa tämä mies jolla oli hyvä ammatti ei kutsunut vaimoaan Sudaniin vaan tulee itse vieraaseen kulttuuriin elätettäväksi.
Eikö islamilaisessa kulttuurissa miehen pitäisi elättää vaimonsa?
Veikkaan että tämä äijä on yhtä vähän sudanilainen ja lentäjä kuin minä olen muslimi.

lauantaina 18.09.2010

EI Islamille!

lauantaina 18.09.2010

Isra muuten väitti että lapsi alkaa 2-3 vuotiaana ymmärtää "juttuja" jonka jälkeen alastomuus on väärin. Ihme pervoja. Ei ihme että nämä pedofiilit ottaa pulttia kun päiväkodeissa tytöt ja pojat nukkuvat vierekkäin.

lauantaina 18.09.2010

Voi sua krista, etkö ole vielä huomannu että sun mielestä vain sinun mielipiteet on oikeita! Toivottavasti joudut joskus "todelliseen" elämään mukaan... Kasva aikuiseksi ja lopeta toi jeesustelu... Kyllä se mun idea ostaa sulle kukkahattu olis osunu kuin nenä päähän!

lauantaina 18.09.2010

Mies on naisen pää, koska Jumala on toisia suosinut enemmän kuin toisia ja koska mies elättää vaimoaan. [---] Jos pelkäätte vaimonne olevan uppiniskainen, varoittakaa häntä, välttäkää häntä vuoteessa ja lyökää häntä, mutta jos hän sitten tottelee teitä, älkää ahdistako häntä enää. (K4:34)
Allahin Sanansaattaja sanoi: "Jos mitkä ovat pahoja enteitä, niin niitä ovat nainen, hevonen ja talo." (Sahih Bukhari 4:52:111)
Ja ota käteesi vihreä oksa ja lyö naista sillä, ettet rikkoisi valaasi. (K38:44) [Selitys: koska taipuisalla tuoreella oksalla lyöminen sattuu enemmän.]

SHEIKKI MUHAMMED SALIH AL-MUNAJJIDIN ONLINE-FATWA
Ne, jotka sanovat, että islam on tasa-arvon uskonto, valehtelevat islamia vastaan. [---] Jokainen mies tietää, ettei ole hyväksyttävää, jos sanomme, että mies on yhdenvertainen naisen kanssa. [---] Se tosiasia, että naisilta puuttuu järkeä, ei tarkoita, että he olisivat hulluja, vaan heidän tunteensa vain vievät usein voiton järjestä, ja tämä tapahtuu useammin naisille kuin miehille. [---] Naiset ovat huonompia muistamaan asioita ja unohtelevat enemmän kuin miehet

lauantaina 18.09.2010

Hieman tuosta halal lihasta....
Islamin lain mukaan liha on halal (laillista) vain, jos eläin on teurastettu Allahin nimeen ja viiltämällä kaulavaltimot poikki ilman tainnutusta. Paholaista symboloivien pylväiden kivittämisen (rajm) ohella tuhansien uhrieläinten rituaaliteurastus kuuluu olennaisena osana muslimien oheishuveihin Mekkaan suoritettavan pyhiinvaelluksen (hajj) aikana. Lisä tietoa www.aikapommi.wordpress.com.

lauantaina 18.09.2010

Alla­hin lä­het­tiläs jat­koi: “Voi si­nua, Abu Su­fyan, eikö si­nun olisi jo aika tietää, että minä ollen Al­la­hin lä­het­tiläs!” Abu Su­fyan vas­tasi: “Kautta isäni ja äitini, kuinka lem­peä, jalo ja ystä­välli­nen sinä olet­kaan! Mitä tä­hän tulee, on sie­lus­sani vielä­kin epäilyä!” Al-Ab­bas huu­dahti hä­nelle: “Voi si­nua, käänny isla­miin, en­nen kuin kau­lasi kat­kais­taan, ja to­dista, ettei ole muuta ju­malaa kuin Allah ja että Mu­ham­mad on Hä­nen lä­het­ti­läänsä!” Abu Su­fyan lausui to­den us­kon­tun­nus­tuk­sen ja kääntyi isla­miin. (Ibn Hisham, Profeetta Muhammadin elämäkerta: s. 385)

Toisena vaihtoehtona on alistua halveksi­tuksi ja sor­retuksi alemman luokan ihmi­seksi, dhim­miksi, ja maksaa eri­tyistä suoje­lurahaa vält­tääk­seen jou­tu­mas­ta ta­pe­tuk­si tai or­jak­si. Tätä jälkimmäistä vaihtoehtoa ei toki ole tar­jolla ateis­teille, mo­nijumalai­sille eikä be­duiineille, vaan aino­astaan yksi­jumalaisille kristityille, juutalaisille ja zarathust­ra­lai­sil­le. Niin­pä vain ne, jotka ei­vät suos­tu alis­tu­maan sha­ri’an käs­ky­val­taan tai jot­ka jät­tä­vät is­la­min us­kon­luo­pioi­na, ta­pe­­taan ja hei­­dän omai­­suu­des­taan, nai­sis­taan ja lap­­sis­­taan tu­­lee lail­lis­ta (ha­lal) so­­­ta­saa­lis­ta mu­jahidi­neille, isla­min uskon­sotureille:
(…) hän [pro­feetta Mu­ham­mad] tap­poi hei­dän mie­hensä ja ja­koi hei­dän nai­sensa, lap­sensa ja omai­suu­tensa musli­mien kes­ken, lu­kuun otta­matta niitä, jotka olivat liit­ty­neet Alla­hin lä­het­ti­lään puo­lelle. Tämä antoi heille tur­vata­keen, ja he kään­tyivät isla­miin. (Sahih Muslim 19:4364)

lauantaina 18.09.2010

Ja käske us­ko­vien nais­ten pitää kat­seensa ku­rissa ja var­jella si­veyt­tään, olla näyttä­mättä muista sulo­jaan kuin niitä, jotka ta­valli­sesti­kin ovat nä­ky­vissä, ja peit­tää kau­lansa hun­nulla. Hei­dän ei tule näyttää sulo­jaan muille kuin avio­mie­hel­leen, isäl­leen, apel­leen, po­jil­leen, poi­ka­puo­lil­leen, vel­jil­leen, vel­jen­po­jil­leen, si­­sa­­ren­­po­jil­leen, nais­puo­li­sille tutta­vil­leen, or­jil­leen ja niille mies­pal­veli­joil­leen, joilla ei ole enää haluja, tai lap­sille, jotka ei­vät vielä tiedä mi­tään nai­sen hä­vystä. Hei­dän ei myös­kään pidä tö­mis­tellä jal­ko­jaan kiin­­nit­tääk­seen huo­miota sa­lassa ole­viin su­loihinsa. (Koraani 24:31)

Niinpä kohtelias ja huomaavai­nen musli­mityttö kiin­nittää eri­tyistä huo­miota si­veytensä varjeluun jo pienestä asti, koska rais­kattu tai muutoin neitsyytensä ennen avio­liittoa me­nettänyt tyttö menettää samalla koko omaisuus- ja ihmisar­vonsa oman perheensä silmissä, eikä per­heelle luon­nollisesti jää tuolloin yleensä muuta vaih­toehtoa kuin hylätä tai tappaa ar­vot­to­mak­si käynyt tytär. Shari’a sää­tää, ettei oman lapsen tai lapsen­lapsen tap­pamisesta seuraa ran­gaistusta (RoT:1.2; lue myös: JihadWatch 9.12.2008).

lauantaina 18.09.2010

Islam tarjoaa hunnuttau­tumista kä­tevänä rat­kaisuna myös muille kuin musli­minaisille, mikäli he ei­vät halua omaksua it­selleen halveksitun ja rais­kausta ker­jäävän huo­ran roolia. Ja jos saman tien kääntyy kokonaan islamiin, niin samalla voi omaksua it­selleen muo­dikkaan mo­nikulturisti­sen imagon ja osoittaa paheksun­tansa länsi­maista rap­pioitunutta ja haureellista elämäntapaa kohtaan. Kuten sanottu, valinta on kuitenkin vapaa. Göteborgilaistyttö Linda (17 v.) teki oman valintan­sa, ja seu­raus oli luon­nol­li­ses­ti sen mu­kai­nen (http://www.expressen.se/1.188807):

lauantaina 18.09.2010

Kukahan MEPPI ottaisi asiakseen tehdä aloitteen jolla kielletään halal- ja kosherteurastukset (käytännössä sama asia, juutalaiset eivät vain mutise jahven nimeä teuraseläimen korvaan) EU-alueella. Tapa on kammottava ja silkkaa eläinrääkkäystä.
Ei voi perustella uskonnolla.

lauantaina 18.09.2010

Taqiyya on uskonnollisesti pyhitetty doktriini, jonka alkuperä on shii­alai­suu­dessa mutta jota harjoittavat nyt myös muut kuin shiiat.[11] Se tar­koit­taa uskon­nolli­sia asioita koskevaa tahallista valheellisuutta (tees­kente­lyä, todellisten in­ten­tioi­den kätkemistä), johon voidaan ryhtyä is­lamin ja uskovien suojelemiseksi. Toi­nen samansukuinen termi, jonka sovellusala on laajempi, on “kitman”, ja se mää­ritellään “mentaaliseksi varauk­seksi”. Esimerkkinä taqiyyasta voisi olla se, kun islamia puolusteleva muslimi väittää, että “tie­tenkin” islamissa on omantunnonva­paus, ja si­teeraa sitten Ko­raanin jaetta (2:256): “Ei uskontoon pakoteta.” An­nettu vaiku­telma on kuitenkin väärä, sillä sen yhteydessä ei mainita islamin doktriinia nask­hista eli kumoamisesta, jonka mukaan Koraanin myö­hemmin annetut jakeet, jotka ovat paljon suvaitsemattomampia ja jul­mempia, kumoa­vat sellaiset varhai­semmat jakeet, kuten “ei uskontoon pakoteta”. Historia joka ta­pa­uksessa osoit­taa, että islamin sisällä on ja on aina ollut “uskon­non­pakko” niin musli­meille kuin muillekin.

sunnuntaina 19.09.2010

Jokohan on katsojille tullut ajatuksia että koko uskonto "perustuu" tyhjän päälle. Muhamedin ajatukset ovat ristiriitaisia ja jostain syystä viimeistä "ilmoitusta" pidetään oikeampana. Samalla ajatuksella vanha testamenttikin on mennyttä koska Muhamed toi "uuden ja tuoreen" ilmoituksen "totuudesta". Huh sentään. Niin, oikeasti paratiisiin ja taivaaseen ei pääse kuin uskolla Kristukseen, ei millään muulla tavalla.

sunnuntaina 19.09.2010

Jokaisen vähänkin järkevän ihmisen pitäisi ymmärtää, että islam perustuu valheelle ja emävalheelle.
Valhe siksi, että Muhammed väitti saaneensa ilmesyksensä enkeli Gabrielilta. Kuka todistaa? Ei kukaan - ei silloin eikä nyt.
Emävalhe islamista tuli silloin, kun koraani kyhättiin kymmeniä vuosia Muhammedin kuoleman jälkeen ja nämä kyhääjät väittivät, että koraani on jumalan sanaa sellaisenaan. Ettäkö olisi olemassa jokin koko maailmankaikkeuden luonut jumala, joka sanelisi moista hölynpölyä. Se jumala ei ole taatusti luonut yhtään mitään, ei edes islamia. Itse asiassa siinä kävi niin, että Muhammed loi itselleen mieluisan jumalan ja uskonnon.

Koko uskonto seisoo siis valheiden päällä. On jotenkin ymmärrettävää, että Muhammedin aikalaiset alkoivat uskoa hänen tarinoitaan. Olot Arabian niemimaalla olivat uskonnon synnylle otolliset: ihmiset olivat pakanoita, tietämättömiä ja taikaskoisia. He elivät keskenään taistelevissa ja toisiaan ryöstelevissä heiimoyhteiskunnissa, joissa yhden ihmisen henki ei paljon painanut. Kun islamiin liittymisessä oli useimmiten vain kaksi vaihtoehtoa, joko liittyminen tai kuolema, ei ole epäselvyyttä, kumpi tuli valituksi.

Nyt kun muslimeita on miljardeja, on uskonnon romuttaminen lähes mahdotonta. Vaikka suuri osa muslimeista onkin tapamuslimeita, eivät he voi julkisesti sanoa luopuneensa islamista, koska siinä voi helposti menettää henkensä, sillä aina on joukossa niitä, jotka uskovat sokeasti ilman epäilyksen häivääkään. Näin on laita varsinkin ns. islamilaisissa maissa, joissa valtio ja islam ovat sulautetuneet toisiinsa.

Länsimaissa pitäisikin ryhtyä tarmokkaisiin toimiin islamin leviämisen pysäyttämiseksi, ennen kuin on liian myöhäistä. Muslimeiden tavoittelema islamilainen maailma, jossa heidän mukaansa valitsee sitten rauha, on jo ajatuksena karmaiseva. Sopii katsoa mikä on tilanne missä tahansa islamilaisessa maassa. En halua kenellekään sellaista kohtaloa, jossa yhteiskuntaa säätelee valheille perustettu uskonto joka on kirjattu pääosin hölynpölyä sisältävään koraaniin.

sunnuntaina 19.09.2010

Hämmäystyin kovin YLE1 ohjelmasta MUSLIMIELÄMÄÄ. Siis, ohjelman pitäisi olla tutustumista MUSLIMIELÄMÄÄN, mutta ohjelmahan on käytännössä vain ISLAMIN harjoittamista? =0

sunnuntaina 19.09.2010

Hyvä Perussuomalainen, islamia on mahdotonta erottaa muslimin elämästä tai muslimin elämää islamista. Islamin oppi määrää muslimin jokaista askelta maan päällä, kattaa kaikki elämän ja kuoleman alueet.

sunnuntaina 19.09.2010

Luulisin kuitenkin, että muslimeistakin aika iso osa on tapamuslimeita - on pakko olla.Eivät kaikki muslimit voi olla niin pöhköjä, että uskovat moista hölynpölyä. Ensinnäkin on aivan mahdotonta, että koraani olisi sanasta sanaan Muhammedin tekstiä, kun koraani koottiin Kalevalan tapaan kymmeniä vuosia Hänen kuolemansa jälkeen. Kuinka se sitten voi olla jonkin jumalan sanaa? Ei mitenkään, eikä se olekaan minkään jumalan tekstiä. Se väite on absurdi.

Itseasiassa koko islam on Muhammedin omaa sepitystä kaikkine enkeli Gabriel -valheineen. Sitten Muhammed vielä keksi itselleen mieluisan jumalan, joka kehotti häntä tekemään aina kuten Muhammed halusi. Kun tätä oikein ajattelee, niin ei voi muuta kuin nauraa, sillä jo 1400 vuotta muslimit ovat uskoneet tähän omatekoisen profeetan keksimään uskontoon ja sen jumalaan.

Muhammded oli alunpitäen kamelikuski ja oli kauppamatkoillaan tutustunut sekä juutalaisuuteen että kristinuskoon. Niitä hän sitten muokkasi itselleen sopiviksi - sen minkä niistä nyt ymmärsi. Olisi muslimeille erittäin terveellistä lukea Uusi Testamentti, jotta ymmärtäisivät omasta uskonnostaan sen oleellisen - siis että se on hölynpölyä. En henkilökohtaisesti usko mihinkään juimalaan, mutta olen tutustunut sekä kristinuskoon että islamiin. Kristinuskossa - siis Uudessa Testamentissa .- on edes jotain järkeä, eikä siinä kehoteta tappamaan ketään.

maanantaina 20.09.2010

Ohjelman juontaja Haider Al-Hello kantoi vapun ohjelmassa suomalaista ylioppilaslakkia. Kyllä on lukio mennyt hukkaan, kun mies ei ole vieläkään tajunnut, että islam on Muhammedin omaa keksintöä sen jumalaa myöten. Asia ei ole siis niin, että jumala olisi antanut koraanin, vaan niin, että omatekoinen profeetta Muhammed keksi itselleen sopivan jumalan ja hänen seuraajansa sitten keräsivät koraanin. Kyllä tuo pitäisi jo ylioppilaspohjalla tietää.

maanantaina 20.09.2010

Ns. tapakristittyjä on yhtälailla kuin maallistuneita muslimimaiden ihmisiä. Olisi hyvä tutkia yhtälailla kuin islamia niin myös mihin kristinusko perustuu ja mikä on sen sanoma. Monilla on aivan väärä käsitys Jumalasta, Jeesuksesta ja uskovan elämästä. Vääristyneinä ovat myös ymmärrykset siitä miten taivaasen pääsee ja ihmisen syntisyys ja sisäinen pahuus. No tästä voisi jatkaa vaikka miten, mutta nythä olikin kyse islamista. Se että muslimien teot ovat ratkaisevassa asemassa suhteessa Allahiin ja ihminen itse ei olekaan niin tärkeä on kristiuskon näkökulmasta aivan nurinkurinen. Eikö ihminen juuri ole vastuussa omista teoistaan, sanoistaan ja ajatuksistaan?

maanantaina 20.09.2010

Kuten nimimerkki kristitty kirjoitti, nyt on kyse islamista - sitäpaitsi kristinuskoa on ruodittu jo joka näkökulmasta, mutta islamia ei juuri ollenkaan.

Islam onkin kaikista huikein profeetta-tarina. Nimittäin Muhammed ryhtyi profeetaksi Gabriel-kertomuksellaan, perusti itselleen uskonnon ja loi itselleen vielä mieluisan jumalan.

Tarinaan kuuluu jatko-osakin: Muhammedin seuraajat kokosivat koraanin kymmeniä vuosia hänen kuolemansa jälkeen väitteellä, että se on jumalan sanaa sellaisenaan.

Tämän rinnalla kaikki muut profeetta-tarinat kalpenevat :)

maanantaina 20.09.2010

Todella kalpenee,Tasa Arvo! Kun Muhammed ekaks sai näyn,niin hän oli Medinan lähellä olevassa luolassa,jonka nimi oli liekehtivä luola tai sinne päin. Hän tuli luolasta juosten ja suu kirjaimellisesti vaahdossa riivattuna.Muhammed yritti tappaa itsensä kolme kertaa.Hän juoksi vaimonsa Khadijan luokse ja ilmoitti,että saatana kiusaa häntä ja antaa ajatuksia. Khadija siihen,että ei hyvä mies,sinä olet profeetta ja että jumalahan se sinua puhuttelee. Että nyt kirjoittaen ja koraania laatimaan! Näin oli koraanin alkutaival ja loppu on historiaa. (Khadija ei tiennyt että vaikeneminen on kultaa)

maanantaina 20.09.2010

Onkin ihan aiheesta arveltu, että Muhammed olisi sairastnut epillepsiaa. Tuohon aikaan ja vielä paljon myöhemminkin kun tietämättömyys ja taikausko olivat vallalla, epillepsiaa sairastavia pidettiin pelottavina . Toisaalta kun tiedetään, että muinaisessa Egyptissä epilepsiaa pidettiin pyhänä sairautena, voi olla että näin tehtiin myös Arabian niemimaalla.

maanantaina 20.09.2010

TasaArvo kirjoitit asiaa, ei islam ole uskonto uskontona, vaan lukutaidottoman kauppiaan narsistista kuvittelua ja vallan halua. Hän olit kuuliut tarinoita juutalaisilta ja kristityiltä matkaajilta, jotka yöpyvät samoissa arabian luolissa. Siellä hän oli kuullut tarinoita vanhan testamentin ajoilta, profeetoista ja enkeleistä. Siellä oli mainittu enkeli gabriel nimeltä, mikä sen sopivampi kuin kutsua ilmestyksiä gabrielin antamiksi. Saatana on viekas ja ovela ja tekeytyi gabrieliksi ja edelleen väitti olevan enkeli jumalan asialla. Mutta kaikki tarinat polveutuivat keskusteluihin ja narsistin omiin tarpeisiin. Niihin kuuluivat myös loputon halua toisten naisiin ja pieniin tyttöihin, joilla jumala muka palkitsi palvelijaansa.

Häntä rassasi se, että sekä juutalaisilla että kristityillä oli vain yksi jumala, mutta hänellä muiden arabien tapaan oli tusina jumalia, joita palvoivat ties mistä syystä. Oli tarve kohdentaa ja tulla tasavertaiseksi, niin hän valitsi arabien pakanallisen kuu-jumalan omakseen ja nimitti hänet uudelleen ja korotti itsensä ko. jumalan profeetaksi, koska hän nyt väitti otaksumaansa gabrielia tuon kuu-jumalan lähettilääksi. Ja samalla hän teki tyhjäksi jeesuksen aseman korostaakseen omaa asemaansa. Hän pitää uutta testamenttia pyhänä kirjana, mutta ei seuraa sen opetusta, jossa sanotaan, että jokainen profeetta, joka ei tunnusta jeesusta jumalan pojaksi, on väärä profeetta. On siis väärä profeetta ja pakana saatanan lapsi.

tiistaina 21.09.2010

Todennäköisemmin kuin epilepsia, näyt aiheutti tuosta luolasta purkautuvat vulkaaniset höyryt - samaan tapaan kuin aikanaan Delfoissa - "oraakkelin" ilmestyksiä selittämään tarvittiin papistoa. Muhammedin kuulemat juutalaisten ja kristittyjen kertomukset sekoittuivat näissä näyissä sekavaksi höpinäksi tunnetuin seurauksin.
Myöhemmin näyt olivat huomattavan rationaalisia ja sopivat kullioiseenkin Muhammedin elämäntilanteeseen hyvin - milloin piti saada useita vaimoja, raiskata alaikäisiä tai ryöstää rikkauksia.
Koraanista heijastuu kirjoittajan, tai sanelijan tunne-elämän totaalinen köyhyys ja inhimillisyyden puute. Viime aikoina tunnettuja tämän sortin ihmisiä ovat olleet vaikkapa Mao ja Stalin.

tiistaina 21.09.2010

Pitääkö tämä paikkansa että pahasta teosta tulee virhepiste mutta jos ajattelee, huom. vain ajatteleekin toiselle ihmiselle jotain hyvää niin laariin kilahtaa tuu points? Luulevatko muslimit että hyvän tekeminen kuittaa pahat ja vielä jää ylikin? Oikeesti se on niin että joka rikkoo yhdessä on vikapää kaikessa. Kenelle jäi puhtaat paperit?....

tiistaina 21.09.2010

Sori vaan mutta google ei tee oikea käännöstä.......................

tiistaina 21.09.2010

Sinä, joka alennut ala-arvoiseen kielenkäyttöön, ole hyvä ja katso arabivaltioiden nettikauppojen sivuja. Siellä on tarjolla tällaisia uimapukuja muslimeille. Tämä ei ole suinkaan ohjelman osallistujien keksintö. Suomalaiset eivät tällaista asua vaadi vaan nimenomaan muslimit.

Mitä tulee ulkomaalaisten työnsaannin mahdollisuuksiin, niin ulkomaalaiset saavat Suomessa ja muuallakin maailmassa työtä aivan hyvin, jos on koulutus ja osaaminen kunnossa. Jos kielitaidoton, kouluttamaton henkilö hakee työpaikkaa, jossa vaaditaan tiettyä osaamista, niin on luonnollista, että hän ei tule valituksi. Tämä ei ole rasismia vaan normaalia markkinataloutta. Minä työnanatajana en ottaisi huivia käyttävää henkilöä työhön työn luonteen vuoksi, koska ko. työssä on tietyt hygieniavaatimukset ja Suomen lainsäädäntö, jotka sanelevat työasun. Jos työnhakija ei halua luopua huivin käytöstä, niin hän itse tekee sen valinnan, en minä työnanatajana, koska minun on noudatettava lakia. Tässä asiassa Suomen laki menee koraanin säädösten ja muinaisten heimotapojen edelle. Siinä ei huorittelut ja muut törkeydet auta, näin se vaan Suomessa on.

tiistaina 21.09.2010

Haiderille on maksettu rahaa ja esiintyi pelkäämättä ketään, jos olet rohkea olisit edes kirjoittanut nimesi ja olisit tullut Haiderin puheille, mutta kaltaisesi ovat tunnettuja pelkureita. kirjoittelet vaan oman ilon takia. Mutta täysikuu pysyy täysikuuna vaikka koirat kuinka haukkuisivat.

keskiviikkona 22.09.2010

Hyvät tavat kunniaan – keskustellaan suomeksi

Keskustelu Muslimielämää-ohjelmasta on vilkasta ja värikästä. Viestejä kirjoitettaessa on kuitenkin syytä muistaa hyvät tavat. Asiattomia ja hyvien tapojen vastaisia kommentteja TV1 ei julkaise.

Pyydämme myös huomioimaan, että vastedes (tämä teksti on lisätty 22.9.2010) julkaisemme vain suomenkielellä kirjoitettuja kommentteja ja keskustelua.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

keskiviikkona 22.09.2010

Ole hyvä itse ja anna arabivaltioiden nettikauppojen sivuja. Koska itse kuulin että jotkut suomalaiset tekevät niitä pukuja ja sitten ne yrittää myydä niitä.
Tosiaan näyttää siltä että teitä kiinostaa noin paljon islamin uskonta koska se tulee esille niin monissa ohjelmassa ja puheille.

Ja sinä joka kutsut minut pelkuriksi niin nimeni on Miriam Al- Khulaifi

keskiviikkona 22.09.2010

Hyvä Miriam Al- Khulaifi, etkö tiedä miksi islam kiinnostaa niin paljon?

Kuten Bysantin keisari Manuel II Palaiologosta (1350–1425) jo sanoi, islamin pyhänä kunnioittama profeetta Muhammed toi maailmaan ainoastaan pelkkää julmuutta ja epäinhimillisyyttä.

Siksi se meitä kiinnostaa, varsinkin kun tuo pitää edelleenkin paikkansa. Muslimit todistavat päivittäin rauhanuskontoaan räjäyttelemällä pommeja, joissa viattomia ihmisiä kuolee. Niinpä muslimit muistuttavat päivä päivältä yhä enemmän pilakuviaan.

Islamissa pitäisi tehdä uskonpuhdistus, jossa ensinnäkin kumottaisiin se älytön väite ja uskomus, että koraani olisi jumalan sanaa sellaisenaan. Ymmärrän kyllä, miksi muslimit eivät halua sitä tehdä. Siitä seuraisi nimittäin kiusallinen kysymys, että mitä se sitten on. Kaikki muut paitsi muslimit tietävät siihen vastauksen: koraani ei ole minkään jumalan sanaa. Siinä menisi samalla myös Muhammedin arvo profeettana ja se korvautuisi huijarin arvolla.

Joka tapauksessa kuilu islamin ja nykytodellisuuden välillä kasvaa koko ajan ja jos muslmit eivät romuta uskontoaan ainakin osittain, seurauksena on mitä todennäköisimmin todella suuria hankaluuksia. On vain ajan kysymys, että muslimeiden fanaattiset ääriainekset saavat haltuunsa ydinaseita, esim. Pakistanin valtion romahduksen seurauksena. Jos ääriaineksilla on edelleen tukenaan tappamaan kehottava koraani, niin jälki saattaa olla aikamoista - siitä kärsivät myös maltilliset muslimit - he jotka eivät ymmärtäneet laittaa ääriaineksiaan aisoihin.

torstaina 23.09.2010

Kyllähän islam kiinnostaa,hyvänen aika! New Yorkin iskujen jälkeen jokainen haluaa seurata,miten tämä jihad etenee. Koraani jo julisti jihadia ja niinpä itse Muhammed oli eka jihadisti eikä jihad ole mihinkään hävinnyt.
Päinvastoin,saanut vettä myllyynsä teknologian kehittymisen ja kylmän sodan päättymisen myötä.
Monet islamilaisten valtioiden päämiehet ovat puheissaan uhonneet islamin leviävän Eurooppaan ja sitten koko maailmaan. Muammar Ghaddafi on sanonut,että Eurooppa joutuu islamin alle ilman aseita tai sotia. Se joutuu islamin alle muslimien muuttaessa ja lisääntyessä Euroopan maissa. Kuten on käymässä hyvin pitkälti jo Ranskassa. Asiantuntijat ovat tulleet siihen tulokseen,että 20 vuoden päästä Ranskassa muslimit ovat suurin kansanosa,eivät alkuperäiset ranskalaiset. Aihetta olisi jokaisen seurata ja olla kiinnostunut tästä uhasta,nimeltään islam.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä