Prisma: Totuus kannabiksesta

Julkaistu maanantaina 25.01.2010 84 156

Addiktioihin erikoistunut lääkäri John Marsden perehtyy kannabiksen käyttöön ja sen ominaisuuksin.

TV1 maanantaina 1.2. klo 19.00

Prisma-dokumentti ”Totuus kannabiksesta” kertoo, millaisia vaikutuksia yleisellä huumausaineella on.

Onko kyseessä turvallinen ja luonnollinen rohdos vai vaarallinen huumausaine, joka saattaa aiheuttaa jopa skitsofreniaa?

Fyysinen ja henkinen riippuvuus

Isossa Britanniassa miltei joka kolmas on kokeillut kannabista ainakin kerran elämässään. Yhdysvalloissa tuo luku on yli 40 prosenttia. Kannabiksen käyttäjiä on enemmän kuin kaikkien muiden huumeiden käyttäjiä yhteensä.

Kannabiksen käytön pitkän aikavälin seurauksista tiedetään vain vähän. Riippuvuuksiin erikoistunut lääkäri John Marsden perehtyy dokumentissa kannabiksen käyttöön ja sen vaikutuksiin.

Marsden on työssään kohdannut aiemmin erityisesti heroiinin käyttäjiä. Hän havaitsee, että aktivoimalla tiettyjä hermoston osia kannabis saattaa luoda riippuvuuden, josta on vaikea päästä irti. Toisin kuin heroiinissa, hamppuun ei tule fyysistä riippuvuutta. Addiktio on sen sijaan psykologinen.

Vaikutuksia muistiin

Uusin tutkimus osoittaa, että jopa psykologisella riippuvuudella on fyysinen pohja.

Marsden tapaa tohtori Tomas Drgonin, joka on saanut selville, että huumeriippuvaisten ihmisten muistisoluilla on tietty geneettinen ominaisuus: ne ovat erityisen tahmeita. Tämän vuoksi solut liittyvät toisiinsa helposti, ja näin tuottavat mielihyvän kokemuksia helposti.

John Marsden vierailee myös tohtori Cathy Fernandesin luona, jonka hiirillä tehdyt kokeet ovat antaneet ensimmäisiä tieteellisiä todisteita siitä, että kannabis voi aiheuttaa suuria ongelmia.

Fernandes on antanut hiirille THC:tä, joka on kannabiksen psykoaktiivinen ainesosa. Kokeet osoittavat, että hiirten muisti on heikentynyt merkittävästi. Muistin huononeminen puolestaan on yksi skitsofrenian oireista.

Lääketieteellinen käyttö

Tohtori Marsden löytää kannabiksesta myös positiivisen puolen. Kaliforniassa "lääketieteellinen marihuana" on laillista.

Marsden tapaa naisen, joka kärsi jatkuvasta kivusta autokolarin ja siitä johtuvien lukuisten leikkausten jälkeen. Lääkkeet eivät ole auttaneet Allisonin kipuihin, mutta kannabis lievittää niitä niin paljon, että nainen pystyy taas seisomaan ja kävelemään.

Vuonna 2009 valmistunut tiededokumentti (Cannabis - The Evil Weed) on BBC:n Horizon-sarjan tuotantoa.

Prisma-dokumentti

 

Suosittele156 Suosittelee

Kommentit

keskiviikkona 03.02.2010

BBC:llä eri versioita

BBC:llä on tekemistään dokumenteista ja draamoista usein eri kansainvälisiä versioita ja eri kansallisia versioita.
YLE TV1:ssä esitetty dokumentti Totuus kannabiksesta on täsmälleen sama, jonka BBC on meille toimittanut. Dokumenttia ei ole muutettu tai lyhennelty millään tavalla.

Päivi Suikkanen
Verkkotoimittaja
YLE TV1

keskiviikkona 03.02.2010

Ohos! Suomessa sensuroidaan asioita!

Valitettavasti ei tullut yllätyksenä, mutta että Ylessä, jota ei kaiketi voi syyttää nykyään laillisten päihteiden tuottajien taholta tulleesta lahjonnastakaan... taitaa vain olla seurausta Hyssälä Teamin pelottelupolitiikasta. Niin, no, eduskuntahan Yleä valvoo...

Koskahan saamme Suomessa kaljapulloihin ne tekstit: "Aiheuttaa impotenssia, dementiaa, ördellystä ja sikiövaurioita, ystävällisin terveisin Lissu"?

keskiviikkona 03.02.2010

Hyötykasvin laillistamisen vastustajat tunnistaa "narkki"-kielenkäytöstä, kun ei ole asiallisia perusteita kieltämiseen, otetaan ylimielinen, sivistymätön haukkumissanasto käyttöön.

Kannabiksen laillistamisen puolesta puhuvat niin monet tosiseikat ja ihmisten kokemukset, sekä käyttäjien asiallinen, fiksu ja kaunis kielenkäyttö. Ei haukuta, eikä leimata ketään sen perusteella, että se ei itselle sovi, tai siihen kohdistaa jotain negatiivisia tunnelatauksia.

Itse vaikeaa autoimmuunisairautta potevana olisin ikikiitollinen luonnonlääkkeen käyttöönotosta, nyt minulle koetetaan syöttää lääkebisneksen kovia solumyrkkyjä ym, joiden sivuvaikutuksista kukaan ei tiedä mitään, kortisonia ym kipulääkkeitä, kannabiksen avulla saisin taudin kuriin ja psyykeeni ei siitä kuin korkeintaan rentoutuisi, en olisi niin kireä ja peloissani, kuin myrkkyjä syödessäni.

torstaina 04.02.2010

Itseäni hiukan kyllä kummastuttaa se että BBC:llä olisi dokumenteista useita eri versioita eri maiden käyttöön...eikös tälläinen toiminta ikäänkuin syö pohjan pois koko dokumentilta jonka siis pitäisi olla totuuden mukainen kaikilta osiltaan ja kaikkialla?

torstaina 04.02.2010

Jokuhan voisi laittaa BBC:lle postia ja kysyä montako versiota tuosta dokumentista on? Ja jos niitä on monia, niin miksi Suomeen on lähetetty juuri tämä versio? Itsellä ei tuo englanti oikein taitu niin jää kyselyt tekemättä.

torstaina 04.02.2010

Useissa keskusteluketjuissa on esiintynyt väitteitä siitä, ettei kannabista olisi mahdollista patentoida lääkekäyttöön.

Teknologia on kuitenkin kehittynyt siinä määrin, että kannabiksen patentoiminen on muuttunut mahdolliseksi mm. geenimanipulaation avulla.

Mikäli aihe kiinnostaa, tarvittavat tiedot löydät täältä:

http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisu.../003_tieto.pdf

torstaina 04.02.2010

Olen järkyttynyt. Kuvittelin, että YLE välittää dokumenteissaan riippumatonta tieteellistä tietoa. Nyt on käynyt ilmi, että tämä kannibiksesta kertova dokumentti on lähetetty poliittisten tarkoitusperien mukaisesti lyhennettynä versiona.

2of6 8:37- 3of6 1:50 ( http://www.youtube.com/watch?v=Mlb5eHCNL8Q ja http://www.youtube.com/watch?v=4iC0R4DrYY8 ).

5of6 5:30 - 6of6 0:30 ( http://www.youtube.com/watch?v=XiMGLAWVx10 ja http://www.youtube.com/watch?v=XnQHrbKJV_g )

6of6 7:34 - 7:56

YLE:llä ei ole enää mitään luotettavuutta. Lähetyksiä sensuroidaan tarvittaessa etukäteen kertomatta.

Ikävää, että katosi viimeinenkin syy maksaa TV-lupaa.

perjantaina 05.02.2010

Kannabiksen patentoinnista:

http://www.kepa.fi/palvelut/julkaisut/tietolehtiset/pdf/003_tieto.pdf

Koska kannabis on mahdollista patentoida lääketeollisuuden olisi mahdollista tehdä kannabiksella voittoja, mikäli kannabista olisi mahdollista käyttää lääkkeenä.

Kannabiksen puolustajat ovat yrittäneet kiistää lääketieteelliset tutkimukset, joissa selvästi käy ilmi kannabiksen aiheuttavan mm. skitsofreniaa ja muita mielenterveyssairauksia.

Kannabiksen puolustajien perusteena on ollut se ettei kannabista olisi voinut patentoida ja että tästä syystä lääketeollisuus ei kykyne kannabiksen avulla taloudelliseen voittoon.

Kuten yllä olevasta linkistä voi lukea kannabiksen puolustajien väite kannabiksen patentoinnin mahdottomuudesa on perustunut puhtaaseen mielikuvitukseen.

Mielikuvitusargumenttien käyttö perusteina ei ole mitenkään ristiriidassa skitsofrenisen ajattelun kanssa.

perjantaina 05.02.2010

Vielä kerran:

Me esitimme BBC:n toimittaman 52 minuutin myyntiversion. Täällä Suomessa ohjelmaa ei editoitu millään tavalla. Kyllä 52 minuuttiin mahtuu kaikki olennainen eikä meillä ole ollut tähänä asti aihetta epäillä BBC:n editoinnin luotettavauutta.

Se, että eripituisia versioita on olemassa, ei ole mitenkään tavatonta. Yleisimmät pituudet dokumenteille ovat 90 ja 52 minuuttia. Julkisen palvelun yhtiöt käyttävät omissa lähetyksissään myös 58 minuutin versioita, koska mainoskatkoja ei ole. Myyntiversioon tehdään kuitenkin muitakin muutoksia kuin vain lyhennys, joten kahden erimittaisen myyntiversion tekemistä ei yleensä pidetä järkevänä eikä kannattvana.

Ari Ylä-Anttila
Ohjelmapäällikkö
Faktaohjelmat
YLE TV1

perjantaina 05.02.2010

Luulisi että olisi helpompiakin tapoja tutkia kannabiksen yhteyttä skitsofreniaan kuin uittaa hiiriä altaassa. Esimerkiksi vertailla tilastoja ennen ja jälkeen laillistamisen. Jotenkin tuntui kaukaa haetulta se että jos hiiri ei löydä tasoa niin thc aiheuttaa skitsofreniaa.

perjantaina 05.02.2010

Ensinnäkin: Miksi YLE tuuttaa tätä editoitua (eli sensuroitua) versiota tästä dokumentista? Alkuperäinen versio dokumentista on vajaa 10 minuuttia pidempi ja tästä YLE:n esittämästä versiosta on pari tälle dokumentille aivan oleellista kohtaa jätetty pois.

Toisekseen: Miksi YLE on itse nimennyt dokumentin kuten on, eli "totuus kannabiksesta"? Dokumentti ei ensinnäkään anna kovin hyvin argumentoitua tiedepohjaa ja on selvästi asenteellinen valmiiksi jo aihetta kohtaan. Tämä dokumentti ei voi millään kantaa nimessään sanaa totuus, jo pelkästää dokumentin suppean sisällön ja horjuvien perusteluiden vuoksi.

Miten YLE:llä voi olla näin surkea ymmärrys laadukkaan dokumentin perään, että näyttävät tällaisen dokumentin, vieläpä useaan otteeseen. Osoittaa vain erittäin huonoa arviokykyä ja katsojien aliarvioimista, että tämä kyseinen tekele kulkee ohjelmistossa "totuuden" tuojana.

Uskottavuutenne kärsii.

tiistaina 09.02.2010

Tästä YLE:n nimellä Totuus kannabiksesta esittämästä BBC:n dokumentista Cannabis: The Evil Weed? oli __LEIKATTU POIS 9 MINUUTTIA__ alkuperäistä dokumenttimateriaalia. Sattumalta sensuuri iski juuri sellaisiin kohtiin, joissa kerrottiin positiivisista vaikutuksista!

http://ohjelma.yle.fi/ohjelmat/522306
alkuperäinen: http://www.bbc.co.uk/programmes/b00hhmd1

http://www.youtube.com/watch?v=qscNnWhnkRM&feature=PlayList&p=7176B11F7086AA8F&index=0&playnext=1

Eikö pois leikatut kohdat, joissa esitetään kannabiksen hyviä ominaisuuksia, sovi valtion viralliseen päihdepolitiikkaan? Eläköön propaganda ja aivopesu... jos haluaa tasapainoisemman katsauksen, voi katsoa kokonaisen version eikä YLE:n "näkemystä".

tiistaina 09.02.2010

Tervehdys kaikille,

Taitaa taas pilviveikot olla urakalla liikkeessä.

Mikään huumaava aina ei ole hyvästä. Ei Kannabis eikä alkoholi. Työssä näkee ihan tarpeeksi miten viina ja muut aineet tuhoaa ihmisiä.

Siis ihan turha tulla kenenkään selittämään miten hieno aine kannabis on ja muuta höttöpullaa. Koko tämä viestiketju tuntuu olevan täynnä aineeseen koukussa olevia jotka yrittävät kilvan todistella miten kivaa tavaraa mulla on käytössä jne... Siitä se sitten lähtee hissukseen alamäkeen. Ei tietenkään mulla.... Käyttöhän on ihan hanskassa ja elämäkin mallillaan...... Ja voihan raskaana oleva äitikin pössytellä ihan vaan stressiä lievittääkseen....

Hitto....

keskiviikkona 10.02.2010

Aika monen kommentoijan ohitse on mennyt se että itse tai monet tutut popsivat jo tällä hetkellä koviin huumeisiin pohjautuvia lääkkeitä. Eihän lääkärit ja apteekkarit sitä "muista" sanoa kun ei ehkä tekisi mieli napsia niitä sen jälkeen. Eniten viime vuonna huumekuolemia aiheutti codeiini mitä löytyy monesta särkylääkkeestä. Jos esim. kannabiksesta on mahdollista tehdä miedompia ja vähemmän haittavaikutuksia aiheuttavia lääkkeitä niin ketä se nyt oikeasti haittaisi?!?

keskiviikkona 10.02.2010

Yle on ilmeisesti pätkässy tästä dokumentista 9minuuttia, koska alkuperäinen on pidempi! Lopettakaa se sensuuri!

keskiviikkona 10.02.2010

Kannabiksen kieltolaissa ei ole mitään järkeä, jos katselee asiaa rationaalisesti, niinkuin pitäisi.
Nauran koko asialle aina, kun asiaa ajattelen. Katsottavan arvoinen dokumentti: The Union, The Business Behind Getting High.

http://johnlocker.com/all-videos/society/the-business-behind-getting-high.html

Tämän katsottuaan ihminen joka vastustaa kannabiksen vapauttamista valvottuu systeemiin, on joko tyhmä tai haluaa jatkaa valehtelua, koska huomaa olleensa väärässä.

Tätä tuskin saadaan nähdä Ylellä (olisi toivottavaa, ja ilman mitään sensurointeja).

Lääketeollisuus on pelkkä bisnes ja iso sellanen. Jos ihminen saisi itse kasvattaa lääkkeensä, (yli 200 vaivaan) niin olishan se kova kolaus lääketeollisuudelle.

Aina ei ole pakko vaeltaa tunteiden ja vaistojen varassa.
Vielä kerran nauraen (hahahahahaa), että on tämä kannabiksen kieltolaki aivan tekopyhä.

.

torstaina 11.02.2010

Mua ei kiinnosta tutkimukset eikä mitä vittua täällä sanotaan, mulle riittää se että oon nyt poltellu muutaman vuoden säännöllisesti/päivittäin ja vaikka kuinka **tusti mä hiisaan tota nii ei silti rupee sekomaa päässä, eikä seuraavana päivänä tunnu yhtää oudolta.

Kannabis johti mulla siihen että oon (työn ja opiskelun ohella) tutkiskellu itseäni, ja omaa ajatusmaailmaani enemmän. Oon saanu siitä selkä-, jalka- ja päänsärkyihin helpotusta. Oon saanu koko peruskoulun jälkeistä elämääni vaivanneisiin uniongelmiin jotain mikä ei vedä mun päätä niin tillintallin että piirustelen seiniin ja kävelen puolunissani tääl päin seiniä.

Jokaisen pitää miettiä omia tekemisiään. Lapsia voidaan suojella vaikka siihen 18v ikään asti sitte, mutta sen jälkee jokaisen pitää saada päättää mitä helvettiä tässä elämässä tekee.

Mulle on ihan sama jos te tykkäätte tulla töistä just samaa aikaa joka päivä kotiin, mennä just samal hetkel nukkumaa ku edellisenäki iltana ja olla niin vtun raittiita, ei haittaa mua.
Mutta kertokaa nyt mulle että miten se, että minä tykkään mennä töistä kaverin kautta kotiin ja polttaa kaverin kanssa pienet savut ja jutella mukavia muutaman tunnin enneku menen nukkumaan, haittaa teitä?

Vetäkää päähänne

perjantaina 12.02.2010

Jos kannabiksen käytön seurauksena 1-6 sadasta sairastuu skitsofreniaan, se merkitsee sitä että 10-60 tuhannesta... 100-600 kymmenestätuhannesta... 1000-6000 sadastatuhannesta ja lopulta 10 000 - 60 000 jokaista miljoonaa kohti.

Eli Suomen mittaluokassa 50 000 - 300 000 sairastuisi, jos tässä maassa jokainen pössyttelisi ihan "just for fun".

Ei mielellään.

Ei kiitos.

perjantaina 12.02.2010

Niin, jos KOKO Suomen kansa, mukaanluettuna KAIKKI, vauvat, lapset, nuoret-, -aikuiset, aikuiset, keski-ikäiset ja vanhukset. En ole ikinä nähnyt vauvaa polttamassa jointtia, enkä ole kyllä yli 50-vuotiastakaan, mutta ehkä tämä johtuu kokemuksen puutteestani. :)

Alkoholi aiheuttaa huomattavasti suurempia vaurioita ihmismielelle ja vartalolle, mutta ei jokainen idiootti juokkaan alkoholia. Kannabista voi siinä asiassa verrata alkoholiin, että sekään ei pelkällä läsnäolollaan aiheuta päihtymystä. Kannabiskukinto ei väreile erikoisella tavalla tai lähetä radiosignaaleja saadakseen käyttäjänsä käyttämään sitä, vaan se on jokaisen urpon oma päätös.

Ja onhan alkoholillakin kohtuukäyttäjänsä ketkä eivät koskaan aiheuta vahinkoa muille tai itselleen alkoholin takia, sama käyttäjäryhmä löytyy myös kannabisken käyttäjien keskuudesta, väittäisin tuota ryhmää jopa suuremmaksi alkoholiin verrattuna.

Eikös täysi-ikäisyys juuri sitä tarkoita että on tarpeaksi vanha ja kehittynyt päättämään omista asioista, esimerkiksi siitä haluaako tupakoida, hankkia omakotitalon, , samalla tavalla jokaisen täysi-ikäisen pitäisi myös saada päättää siitä että juoko alkoholia vai polttaako kannabista.

Ymmärrän perusteen "mutta kun terveydenhuoltokustannukset nousisivat niin paljon jos kannabis sallittaisiin", luottakaa muhun, kannabis ei KOSKAAN tule tuomaan lähellekkään yhtä korkeita terveydenhuoltokustannuksia kuin esimerkiksi meidän suomalaisten rakastama Alkoholi.

Minä esimerkiksi olen hiisaillut nyt muutaman vuoden ehkä liiankin säännöllisesti, ja voin rehellisesti sanoa että kannabiksen ansiosta lääkärikäyntini ovat ehkä jopa vähentyneet (ei tarvi käydä kinuamassa reseptejä ku voi omassa kaapissa kasvattaa kipulääkkeensä ;), vaikka tässä on jo vaikka mitä kipuja töiden ja muun toheloinnin takia koettu.

En jaksa kirjottaa, vetäkää päähänne.

perjantaina 12.02.2010

"tai muuttaa vuokralle. Vai haluaako kenties putkimieheksi, eikä tietoliikenneasentajaksi?.."

Pieni korjaus tonne hupsxD

vetäkää päähänne

perjantaina 12.02.2010

Jos kannabiksen käytön seurauksena 1-6 sadasta sairastuu skitsofreniaan, se merkitsee sitä että 10-60 tuhannesta... 100-600 kymmenestätuhannesta... 1000-6000 sadastatuhannesta ja lopulta 10 000 - 60 000 jokaista miljoonaa kohti.

Sulta meni nyt varmaan jotain ohi.... katsoppa uudestaan ja jos näin olisi niin missä ne mielisairaat luuhaa????
Näytä tilastot. Ja ne mitkä näkyy tilastoissa on suurin osa lääkkeitten ja alkoholin sekakäyttäjiä jokunen kannabiksella seonnut varmaan löytyy, mutta heistähän olisi tullut skitso muutenkin. Tämän tietäisit jos olisit seurannut ja kuunnellut. Kannabis on ihme demoni, tulee mieleen The Village-leffa.
Muistan kun ylä-asteella sanottiin että heroiini ja kannabis on sama asia. Onneksi otin selvää asiasta. Vaatikaa nyt helvetti kunnolla tilastoja miten asiat on. Tehkää dokumentti missä esitellään 1500 kannabiksella seonnutta. Ei taida löytyy. Ja puhun pelkästään kannabiksella.

Mikäköhän on se aine, mikä saa ihmiset olemaan näkemättä miten asiat olisi järkevä hoitaa.? Media sitä antaa... Ohje on simppeli: "Pidä ne pimeässä ja syötä niille paskaa.”

lauantaina 13.02.2010

Hohhoijaa...kysynpähän vaan taas miksi pitää kayttää aineita? Miksi ei voisi olla sellainen kuin on? Minullakin reilun 10v kokemus kannabiksen käytöstä ja minulle aiheutti ahdistusta ja pelkotiloja, eristäytymistä. Nyt olen ollut ilman päihteitä 5v. Nyt harmittaa kun käytin alkoholia ja kannabista koska ne ja varsinkin kannabis häiritsi aikuiseksi kasvamistani todella paljon. Toivon että tyttäreni ei valitse isompana päihteitä vaan jonkun harrastuksen josta saa oikeasti nautintoa ja jossa kehittyy ihmisenä.

Eikö paihteitä käytetä että oltaisiin enemmän kuin onkaan? Rohkeampia, hauskempia,ym. Miksei ei voisi olla oma itsensä? Onko hyvä malli lapselle että vanhemmat vetää päihteitä?

tiistaina 16.02.2010

Mikä estää ihmistä harrastamasta jotain jos polttaa kannabista?

Kun minä poltan kannabista mulla tekis mieli rupee rakentamaan jotain, ja jos olis materiaaleja ja tilaa niin rakentaisinkin, tämä lyttää aika pahasti sen yleiskuvan että "pilvipäät ovat saamattomia", voin rehellisesti sanoa saaneeni paljonkin aikaan pilvessä. Pilvessä on kiva esimerkiksi kirjotella ajatuksiaan, niiku tällä hetkellä teen.

Eikä mun säännöllinen pilvenpolttelu oo koskaa estäny mua lähtemästä töihin aamulla, tai lähtemästä skeittaamaan töiden jälkeen. Vaikka se kannabis passivoikin, niin sekin riippuu ihan siitä päihtyneestä ihmisestä (ja mitä polttaa) että miten passiiviseksi se tekee. Ja vaikka se vetäisikin ihan löysäksi, en ole huomannut mitää ongelmaa olla polttamatta ennen kun teen jotain missä tarvii skarpata.

vetäkää päähänne

tiistaina 16.02.2010

eikä kuulosta ihan terveeltä että käytit kannabista 10 vuotta vaikka se aiheutti sulle ahdistusta ja pelkotiloja? Nautitko paljon?

tiistaina 16.03.2010

Ihmettelen miksi kaikesta pitää olla "tieteellistä näyttöä" osoittamassa onko joku asia turvallista/haitallista. Eihän tiede, ja nykyisin käytössä olevat tutkimusmenetelmät pysty aukottomasti paljastaa kannabiksen hyötyjä ja haittoja kuitenkaan. Omakohtainen kokemukseni on kuitenkin että kannabis muuttaa persoonallisuutta. Muutos on kuitenkin sen verran hienovarainen että tuskin mikään tutkimus sitä voi paljastaa. Läheisessä ihmissuhteessa tuon muutoksen havaitsee kuitenkin selkeästi.

perjantaina 28.05.2010

"Huume se on eikä mikää muu!" Miten kehtaa edes kirjoittaa tuollaista? On ihan täysi fakta että moni esimerkiksi syöpää, sarjoittaisia päänsärkyjä tai montaa muuta ankaraa tautia sairastava saa helpotusta kannabiksesta. Sanotaan että noiden sarjoittaisten päänsärkykohtausten aiheuttama kipu on kovempi, kuin pahan migreenikohtauksen, eikä lääketeollisuus ole löytänyt siihen lääkettä. Suomessakin 15000 ihmistä saa näitä kohtauksia. Kannabiksen sulkeminen lääketutkimusten ulkopuolelle on täysin järjetöntä - varsinkin kun kovia huumeita kuten kokaiini ja amfetamiini on yleisesti sovellettu lääkekäyttöön.
Suosittelen katsomaan aiheeseen liittyvän The Union -nimisen dokumentin, joka on kylläkin tehty ehkä liiankin myönteiseen sävyyn. Dokumenttia vapaasti lainatakseni: "Ei seuraa mitään hyvää, kun laki käännetään luontoa vastaan"

lauantaina 19.02.2011

Tiedä häntä, tuntuuko tämä tyhmältä ajatukselta, mutta mielestäni valtio voisi tehdä ns. koeajan kannabikselle: Laillistetaan vaikka tietyksi ajaksi, jonka aikana otetaan tutkimuksia sen vaikutuksesta elimistöön, aivoihin yhteiskuntaan yms. ja päätetään sen jälkeen tuotteen kohtalosta.

sunnuntaina 27.02.2011

Fernandes on antanut hiirille THC:tä, joka on kannabiksen psykoaktiivinen ainesosa. Kokeet osoittavat, että hiirten muisti on heikentynyt merkittävästi. Muistin huononeminen puolestaan on yksi skitsofrenian oireista.

Sanotaan, hiirten muisti on huonontunut. Johtopäätös tästä on että hiirille tulee skitsofrenia, koska muisti huononee.

Saman kaavan mukaan siis kaikki vanhukset ovat skitsofreenikkoja, koska heidän muistinsa on huononemaan päin.

Miettisivät edes hetken mitä tonne kirjottavat.

maanantaina 17.10.2011

Itse olin ennen suuresti vastaan kannabista ja kaikkia muita huumeita tasarvoisesti, kunnes sitten tutustuttuani uusiin ihmisiin, jotka siis käyttivät kannabista päivittäin ja kuukausien vierestä seuraamisen ja paheksumisen jälkeen päätin itsekkin kokeilla miltä se tuntuu, koska olinhan jo itse nähnyt että haittavaikutuksia sillä ei ainakaan kerta kokeilulla ole.

Kokeiltuani kannabista ensimmäisen kerran minua alkoi hävettämään suuresti se kuinka olin aijemmin kavereilleni puhunut "järkeä päähän" ja ollut todella suuressa vastarinnassa sitä vastaan ja jopa halveksunut (nykyisiä) ystäviäni sen käyttämisestä. Hävetyksen määrä kun tajusin ollessani väärässä oli suuri ja kun nyt mietin miksi ajattelin niin, hoksasin että sieltä se varmaan ylä-asteen terveystiedon tunneilta näistä "ensimmäinen kannabis piikki voi tappaa" otsikoiden alta luetuista propaganda raamatuista on kotoisin. Oloni oli yksinkertaisesti, petetty, huijattu ja kaiken lisäksi tyhmä yhtäaikaa ja sen päivän jälkeen olen osannut muodostaa omat mielipiteeni asioista ja huumeista, myös paljon vahvemmista kuin kannabis ja tiedän nyt, omen kokemukseni kautta mikä niistä on paha ja mikä pahempi.

En tietenkään väitä että kannabis olisi vaaraton, mutta vähemmän vaarallinen kuin esim. alkoholi, tupakka tai edes kahvi. Olen ollut kannabiksen käyttäjä nyt noin 5 vuotta ja matkani varrella olen myös huomannut, että se todellakin vaikuttaa muistiin negatiivisesti, ainakin minun kohdallani, mutta kun tajusin että muistini alkaa pätkimään vähensin, sillä eihän vähentäminen ole lainkaan ongelma kun ei kannabis "koukuta" ainakaan fyysisesti.

Kannabiksesta vahvempiin aineisiin siirtyminen yleensä johtuu siitä että kannabista ei sen LAITTOMUUDEN takia ole saatavilla tai sitten persoona joka vahvempiin siirtyy on ns. henkisesti heikko, eikä tiedä mikä on itsellensä hyväksi ja mikä ei. Ei osaa vetää rajoja itselleen, vaan odottaa että joku ylempi taho niin tekee.

Olen itse kannabiksen päivittäis käyttäjä, voin aina lopettaa jos tarve vaatii ja joskus teen niin vain hakeakseni omia rajojani, huvikseen. Olen myös katsellut vierestä kavereiden elämää jotka käyttävät ns. vahvoja huumeita, kuten subutexia mutta eivät silti ole koukussa aineeseen, vaikka on tieteellisesti todistettu sen aiheuttavan pahoja henkisiä ja fyysisiä viroitus oireita.

Kaiken tämä yhteen vetäen, olkoon huume mikä tahansa, sitten vahva, harmiton, mieto tai vaarallinen, ovat huumeet oikein käytettynä melko vaarattomia ja riippuvuus on kiinni siitä mitä meillä jokaisella on korvien välissä. Toiset jää koukkuun ja toiset nauraa koko koukulle, osaa vetää rajan itselleen.

Mielen vahvuutta ihmiset, mielen vahvuutta.

Over and out. :)

sunnuntaina 01.01.2012

Budinisti: "Olen itse kannabiksen päivittäis käyttäjä, voin aina lopettaa jos tarve vaatii"

Samalla tavalla kaikki nistit sanovat.

Itse en käytä mitään päihteitä. Miksi pitäisikään. Olen tyytyväinen älyyni ja päänuppiini, ei ole tarvetta sekoittaa sitä millään aineilla.

torstaina 05.01.2012

Kannattaa myös etsiä mielenkiintoisia artikkelia 'luotettavalta' ja 'viralliselta' taholta eli esim. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen sivuilta www.thl.fi

Ainoa ongelma heti alkuun on että hakusana kannabis on sensuroitu kuten kolmansissa maissa konsanaan. Eli kannattaa laittaa hakusana *kannabis* niin saa kaikki 8300 sopivasti piilossa ollutta artikkelia esille... kaikille muille päihteille haku toimii kuin rasvattu?

Sananvapaus viranomaisvelvollisuus ja kyseisen laitoksen asema kannabiskeskustelussa????

Ei oikein alla olevat kriteerit täyty, no onneksi tämä viesti voi mennä jopa asianosaisten sensuroijien korviin, joten eiköhän tuollaiset 'pikku' (Google Search on hetkellisesti pois käytöstä.) hommelit lopu ja asiasta kiinnostuneille ei enää yritettäisi laittaa kapuloita rattaisiin laittomasti viranomaisten puolelta??

THL:n lakisääteiset tehtävät

* tutkia ja seurata väestön hyvinvointia ja terveyttä, niihin vaikuttavia tekijöitä ja niihin liittyviä ongelmia, ongelmien yleisyyttä ja ehkäisymahdollisuuksia
* kehittää ja edistää toimenpiteitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi ja ongelmien vähentämiseksi
* tutkia, seurata, arvioida ja kehittää sekä ohjata sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaa
* antaa asiantuntijatukea hyvinvointia ja terveyttä edistävien politiikkojen, toimintatapojen ja käytäntöjen toteuttamiseksi
* harjoittaa alan tutkimus- ja kehittämistoimintaa, edistää innovaatioita sekä tehdä aloitteita ja esityksiä sosiaali- ja terveydenhuollon ja sen palvelujen kehittämiseksi ja väestön terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi
* toimia tilastoviranomaisena ja ylläpitää alan tiedostoja ja rekistereitä sekä huolehtia tehtäväalueen tietoperustasta ja sen hyödyntämisestä
* huolehtia oikeuslääketieteeseen ja oikeuspsykiatriaan kuuluvista tehtävistä
* vastata sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedon sähköisen käsittelyn, siihen liittyvän tietohallinnon ja valtakunnallisten tietojärjestelmäpalvelujen käytön ja toteuttamisen suunnittelusta, ohjauksesta ja seurannasta
* kehittää ja ylläpitää sosiaali- ja terveysalan keskeisiä termejä, määrityksiä ja luokituksia
* osallistua toimialansa kansainväliseen toimintaan.

tiistaina 23.10.2012

Kyllä on hienoa ihannoida kannabiksen käyttäjiä! Totuus on kuitenkin karvas kannabiksen käyttäjän läheisille. Persoonallisuus muuttuu ja kannabiksesta muodostuu elämän tärkein asia, joka syrjäyttää elämän arvot: läheiset ihmissuhteet; lapset, perheen, aivan kaiken. Ne ketkä puhuvat kannabiksen puolesta ovat itse koukussa pössyttelyyn! Tämä on totuus. Ei kannata jäädä odottamaan, että käyttö loppuu rakkauden, perheen tai minkään muun kuviteltavissa olevan syyn vuoksi. Kannabis kun tuottaa käyttäjälleen niin suurta mielihyvää, kuten ex rakkaani, pössyttelijä sen kerran osuvasti ilmaisi: velat muuttuvat saataviksi. Mitäs siihen on lisäämistä. Antaa kukkien kukkia ja pössyttelijöiden pössytellä. Lähde sinä ajoissa pakoon, ennenkuin särjet itsesi riippuvaisen läheinen!

keskiviikkona 09.01.2013

Tällähä on trolleja enemmän ku laki salli... Molemmilla puolilla, siis asia on niin että koko homma on korvien välissä, jotkut jää viinaan koukkun jotkut tupakkaan... Ai nii yrittäkäpäs lopetta tupakan polton heti niin näätte nikotiiniriippuvuuden mut seki taas riippu ihmisestä tupakkaki rikko parisuhteita samoin viina ja kannabis. Siis jos jollaki on jotain kannabista vastaan niin eihä sitä oo pakko käyttää (jos se ois laillista) samoin ku viina tai tupakka, aivan samalla alkoholi tuhoa aivosolut jos aleta ryyppämään 15v niin saa nähä mihi päädytä. Joo ois kiva nähä ne hiiret jossa 60 volttises ainees uimas mut ne ei pysyis pinnas... Ihan mistä vaa voi löytää haitta tai hyötyy se on aina kiinni omasta mielipiitestä jote ihmiset rauhoittukaa... Ja YLEllä ei kai oo mitään tekemistä ohjelman lyhennyksen kaa ku suomi kuten moni muu eu:n maa suhtautuu negattiivisesti kannabikseen sem takia ohjelma on varmasti muokattu jo valmiiks amerikan päässä, kuten voitte huomata että esim jotkut videot youtubessaki ei ole julkaisukelpoisia suomessa niin ne on estetty...
SIINÄ ON VAPAA MAA JA VAPAA SANA KU Netissäkään ei voi ilmaista mielipidettä ... Noh olla kaikki neutraaleja
PS: sori ku on virheitä kännykäl kirjoitettu en jaksannu korjata.

tiistaina 05.03.2013

Täällä narkit puhuu asian puolesta ja absolutistit sitä vastaan. Ts. keskustelu ei johda mihinkään. Totuus on se, että pössyttelystä, tai kannabiksen käytöstä ylipäänsä tulee käyttäjälle niin hyvä fiilis, että se vaan lisääntyy ja lisääntyy - no se käyttö. Skitsofrenialla peloittelu ei auta asiaa. Sitähän sattuu vain harvoille, ei omalle kohdalle tietenkään. Totuus on se, että ne jotka käyttävät kannabista juovat myös viinaa. Ei se ole mikään joko tai juttu! Ja kyllä huumeidenkäyttäjä osaa puolustella käyttöään, siinä missä alkoholistikin. Sillä sehän ei ole ollenkaan ongelma hänelle eikä hänen mielestään, vaan läheisille.
Kysytään sen sijaan lapselta, miltä se tuntuu kun isän silmät ovat joka päivä verestävän punaiset. Sohvalla jaksaa isukki maata, muttei puuhata lasten kanssa. Ja äidillä - sillä on tosi outo huumorintaju, hihitteleee itsekseen ja haisee jollekkin makealle aineelle, kun sanoo menevänsä tupakalle. Viimeistään murrosiässä lapsi sen tajuaa mistä on kyse. Hyvä esimerkkikö?

Lisää kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Selaa juttuja asiasanojen mukaan




Muualla Yle.fi:ssä