Hard days are over - yhden elokuvan osalta
Mikä saa jaksamaan, kun välillä Dokumenttiprojektinkin euuoiketettuna tuottajana maailma kaatuu päälle. Päivät, jolloin kaiken väännön jälkeen syntyy elokuva, josta voi iloita. Jarmo Jääskeläisen Lakosta voi.
Suurin osa yleläisistä muistaa varmasti legendaarisen Ylen kirjeenvaihtaja Puolasta, Jarmo Jääskeläisen ja hänen erinomaiset tv-dokumenttinsa, joista minun mieleeni aikoinaan jäi ennenkaikekea Ylioppilaan kuolema.
Jarmo myös loi Dokumenttiprojektin ja veti sitä ns. 7 lihavaa vuotta, kuten hän sitä aikaa kutsui pyytäessään minua astumaan Dprojekin tuottajaksi. Lupauduin ensin kahdeksi vuodeksi, sitten yhdeksi lisää ja tässä sitä vieläkin ollaan, vaikka läheltä piti ...eli lähtömieli... tilanteita on ollut pari kertaa.
Vuosia sitten Jarmo esitti idea, jonka perusajatus oli hyvin yksinkertainen. Hän oli kuvannut vuonna 1980 Gdanskin lakkoa, joka muutti Puolan ja Euroopan historiaa ja haastatellut kolme nuorta, idealistista työläistä, jotka olivat myös lakon generaattoreita, vaikka Lech Walesasta tulikin lakon sankari.
Arto Halonen tuli tuottajaksi ja Jarmo ryhtyi työhön kuvaten mm. vuonna 2005 Solidaarisuuden 25 vuotisjuhlallisuudet, joihin Matti Vanhanenkin osallistui. Kolmesta nuoresta työläisestä yksi oli edelleen pahasti pirstaloidun telakan palveluksessa asuen vaimonsa ja neljän aikuisen lapsensa kanssa pienessä kahden huoneen ja keittokomeron asunnossa.
Yksi kolmesta oli Puolan sotatilan aikana jäänyt Solidaarisuuden edustajana Saksaan ja on ollut viimeiset 25 vuotta töissä makkaratehtaalla, asuen yksin ja lähtien töihin aina klo 5 aamulla. Kolmas, hänestä tuli Solidaarisuduen virkailija ja Solidaarisuus-instituutin yksi johtajista. Pari autoa, nahkaakki ja asunto hyvällä alueella kaupunkia.
Mutta Jarmon elokuva ei ole vain näistä kolmesta miehestä. Lakko-dokumentti ( tai mikä sen nimeksi nyt tuleekin työnimi Voittaja ja voitetut ei kuitenkaan se ole) kertoo myös Puolan historian ja vuoden 1970-lakon Gdnaskissa. Jarmo kertojana katselee kaikkea tästä päivästä, vaikka suurin osa elokuvasta tapahtuu vuonna 1980, josta mennään historian eri tapahtumiin ja jota ryyditetään muutamalla Jarmon radioraportilla sekä tietysti otteilla Jarmon omista vanhoista dokumenteista.
Ja täytyy sanoa, että kun katsoo esimerkiksi Pyhiinvaellus-dokumentin filmille kuvattuja otoksia, niin aikoinaan on kuvattu kameralla elokuvaa, ei vain tallennettu tapahtumia.Hienoja kohtauksia.
Lakon tekeminen on ollut pitkällinen ja vaikea prosessi ( minäkin haastattelin Jarmoa kameralle tai ilman useaan otteeseen) jonka keskiössä oli toisaalta ohjaaja, jonka muistissa ja kokemuksissa eli paljon, paljon enemmän mitä oli lähitulkoonkaan mahdollista mahduttaa elokuvaan ja nuori leikkaaja( Timo Peltola), joka tiesi kaikesta tapahtuneesta hyvin vähän.
Mutta, who cares itse prosessista tai sen mutkista. Katsojat tulevat näkemään mielenkiintoisen elokuvan, joka tulee – lyön siitä sto gram stolisnajaa vetoa – matkustamaan myös maailmalla. Suomessa se nähdään ensin DocPointissa ( olisin melko varma) ja siten jo alakukeväästä Dokumenttiprojektissa.
