TURKKI, ISTANBUL
 
Jouko ja Anne Rosenberg
ovat 7-vuotiaan Olli-poikansa kanssa asuneet Istanbulissa yhteensä lähes 9 vuotta. Alunalkaen syy muuttoon oli Joukon työ. Hän työskentelee televerkkojen teknisellä puolella työtovereinaan turkkilaisia ja pohjoismaalaisia. Annen tonttia ovat kodinhoito ja Ollin asioista huolehtiminen. Apunaan hänellä on muutaman kerran viikossa filippiiniläinen kotiapulainen Lucila.
-Ikkunoita joutuu pesemään joka viikko, kertoo Anne.

Olli käy kansainvälistä koulua ja osaa suomen lisäksi englantia ja turkkia. Perhe viettää mielellään vapaa-aikaansa asuntoalueen modernilla kuntosalilla, jonka henkilökuntaan kuuluu treenareita, lääkäreitä ja hierojia. 17 miljoonan asukkaan kaupunki on tiheästi asutettu, ja ulkoilualueita löytääkseen onkin ajettava kaupungin ulkopuolelle.

Turkki on maanjäristysaluetta. Kun Olli oli vuoden vanha, perhe heräsi keskellä yötä voimakkaaseen maanjäristykseen. Shokki oli niin suuri, että Anne lähti välittömästi Ollin kanssa Suomeen ja päätti ettei koskaan enää muuta Istanbuliin, ei ainakaan kerrostaloon. Sittemmin mieli muuttui, ja nyt perhe asuu tilavassa asunnossa rauhallisella ja vartioidulla compound-alueella kerrostalon ylimmässä kerroksessa. Naapureiden kanssa järjestetään illanviettoja, syödään meze-paloja ja harjoitellaan vatsatanssiakin!

Ohjelmassa tavataan myös muita Istanbuliin asettautuneita suomalaisia: Esko Naskali opettaa persiankieltä yliopistossa ja tutkii vanhoja kolikoita. Helena Unlu on naimisissa turkkilaisen miehen kanssa ja toimii matkailualalla.


Netissä on runsaasti tietoa Turkista, tässä muutamia linkkejä (Yleisradio ei vastaa ulkopuolisten sivustojen sisällöstä):

Wikipedian faktaa Turkista:
wikipedia

Ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyön sivut:
global.finland

Turkin valtion matkailutoimiston sivut:
www.turkki.fi/

Ulkosuomalaisten infosivut:
www.ulkosuomalainen.com



Turkki on tunnettu ruokakulttuuristaan, ja tuliaisiksi tuodaan usein makeisia. Tässä ihana resepti makeanhimoon:


KAYISI DOLMASI eli TÄYTETYT APRIKOOSIT:

15 kpl kuivattua aprikoosia

2 dl + 2 dl vettä

1/2 dl sokeria

1 dl (60 g) rouhittua mantelia

1 dl kuohukermaa  

15 kpl paahdettua mantelia

Aprikooseja liotetaan vedessä (2 dl) yli yön, vesi vaihdetaan (2 dl) ja hedelmiä keitetään miedolla lämmöllä 20 minuuttia.

Päälle ripotellaan sokeria, ja jatketaan keittämistä vielä 8 minuutin ajan. Aprikoosit nostetaan liemestä, valutetaan kuiviksi ja jäädytetään. Liemi säästetään.

Hedelmät halkaistaan päistään ja täytetään rouhitulla mantelilla. Aprikoosit asetellaan tarjoiluvadille aukot ylöspäin.
 
Keittämisestä jäänyt sokeriliemi keitetään kasaan ja kaadetaan aprikoosien päälle.

Jäähtyneet aprikoosit koristellaan kermavaahdolla ja paahdetuilla manteleilla.


Monipuolista tietoa turkkilaisesta ruoasta, lisäksi mm. hauska ja hyödyllinen kahvisanasto.
phnet.fi

Runsaasti tietoa Turkin ruokakulttuurista sekä paljon reseptejä:
http://kortesluoma.net/ruoka/turkki.html
 
Liisa Akimof
Jouko ja Anne Rosenberg ovat asuneet Istanbulissa jo lähes 9 vuotta.
 
Liisa Akimof
Jaakko Selin keväisessä Istanbulissa
 
Liisa Akimof
Basaareissa myydään mattoja, lamppuja, keramiikkaa ja nahkatuotteita. Suuressa katetussa basaarissa on laskettu olevan yli 4000 myyntikojua.
 
Liisa Akimof
Vesipiippuja käyttöön ja koristeeksi.
 
Liisa Akimof
Kahviloissa ja teehuoneissa tilataan juoman kanssa vesipiippu. Tupakka on maustettu esimerkiksi omenan- tai banaaninmakuiseksi.
 
Liisa Akimof
Anne ja Jouko käyvät huhkimassa kuntosalilla vähintään kerran viikossa.
 
Liisa Akimof
Perheellä on ollut 3 suomalaista aupairia, mutta nykyään kotiapuna on filippiiniläinen Lucila. Lucila käy auttamassa myös Joukon työkaverin perhettä.
 
Liisa Akimof
Istiklal-kadun poikkikatu on omistettu musiikkimyymälöille. Yhdestä sellaisesta Jaakko kuuli elävää musiikkia ja tutustui paikalliseen muusikkoon. Hänen musisointiaan nähdään myös ohjelmassa.
 
Liisa Akimof
Upeiden mattojen kuvioinnilla on tuhatvuotiset perinteet.
 
Liisa Akimof
Turkkilaiset pitävät suomalaisista. Tämä leipä koristeltiin seesaminsiemenillä.
 
 
 
Turkki Itävalta Ruotsi Kreikka Irlanti Saksa Ranska Egypti Norja Englanti Making of Arkisto Jaska Info
1.7. Turkki 8.7. Itävalta 15.7. Ruotsi 22.7. Kreikka 29.7. Irlanti 5.8. Saksa 12.8. Ranska 19.8. Egypti 26.8. Norja 2.9. Englanti Making of Arkisto Jaska Info Etusivu
1.7. 8.7. 15.7. 22.7. 29.7. 5.8. 12.8. 19.8. 26.8. 2.9. Etusivu