Huikeita maisemia Itävaltalaisesta Bregenzin pikkukaupungista.
 

ITÄVALTA

Neljä vuotta sitten eräänä joulukuisena iltana Jouko Myrrä sai puhelinsoiton Turkuun. Häntä pyydettiin ammattilaisjääkiekkoilijaksi Itävaltaan ja harkinta-aikaa annettiin seuraavaan aamuun.

Myrrät päättivät lähteä , ja tuolla tiellä he ovat vieläkin. 

Perheeseen kuuluu Joken lisäksi vaimo Maarit  ja nyt 7-vuotias Mikke, joka hänkin pelaa jo jääkiekkoa. Neljän vuoden aikana Jokke on vaihtanut seuraa muutaman kerran, ja tästä kesästä eteenpäin hänen seuransa on Lustenaun joukkue, joka pelaa Itävallan kakkosdivisioonassa. Jokke käyttää paljon aikaa myös junnutoimintaan.

- Sanoisin että olen sydämeltäni ennenkaikkea urheilija, en jääkiekkoilija, sanoo Jokke jolla on Suomesta myös mm. urheiluhierojan koulutus

Maarit vastaa Miken kuljetuksista ja kodinhoidosta. Itävallan alpeilla eletään edelleenkin varsin perinteisesti: työ- ja koulupäivät keskeytyvät kahden tunnin ajaksi klo 12, ja lapset ja miehet menevät kotiin syömään lounasta. Naisista suurin osa onkin kotirouvina. Alle 3-vuotiaille ei ole lainkaan järjestettyä päivähoitoa.

Myrrien seurassa pääsemme käymään maalaismarkkinoilla, koulussa ja itävaltalaisperheen luona perjantai-illan grillijuhlissa. Saamme myös seurata jääkiekkoilijan kesäharjoittelua upeissa maisemissa ja tapaamme läheisessä Feldkirchin kylässä asuvan suomalaisen Maritta Mährin , joka on sikäli poikkeuksellinen nainen, että hän käy myös töissä. Kotiapunaan hänellä on suomalainen aupair.

Kulttuuriguru opastaa itävaltalaisille tavoille:
http://www.uraverkko.net/kulttuuriguru/itavalta.html

Suomi-Itävalta -yhdistyksen kotisivut:
http://www.suomi-itavaltayhdistys.fi/


Wikipedian faktaa Itävallasta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/It%C3%A4valta#Talous


Haluatko oppia puhumaan saksaa? Ylen kieliportista saat lisää tietoa!
http://www.yle.fi/opinportti/kieliportti/saksa/

 
Gitte Enjala
Maarit ja Jouko Myrrä ovat asuneet Itävallassa jo yli 4 vuotta.
 
Gitte Enjala
Haastattelu tehtiin Myrrien kotitalon katolla. Katolta on näkymät niin Sveitsiin kuin Saksaankin.
 
Gitte Enjala
Haastattelun päätteeksi maisteltiin maalaismarkkinoilta ostettua makkaraa ja ilmakuivattua kinkkua.
 
Liisa Akimof
Jouko verryyttelemässä joukkuetovereidensa kanssa Lustenaun urheilukentällä. Kavereille on juuri tehty maitohappotesti.
 
Liisa Akimof
Jouko käyttää paljon aikaa junioritoimintaan. Kesällä jäähallissa pelataan rullakiekkoa.
 
Liisa Akimof
Mikke haluaa pelata maalivahtina.
 
Liisa Akimof
Mikke käy ensimmäistä luokkaa Dornbirnissa, jossa perhe asui viime kaudella.
 
Liisa Akimof
Koulua käydään aamupäivisin, ja lapset tuovat kouluun omat eväät, sillä kouluruokailua ei ole järjestetty.
 
Liisa Akimof
Dornbirnin lauantaimarkkinoilta on mahdollista hankkia paikallisia juustoja, makkaroita, kukkia ja vaikkapa hunajaa.
 
Liisa Akimof
Romu-koirakin pääsee avoauton kyytiin, kun Maarit hakee Mikkeä koulusta.
 
Marco Hyvärinen
Alpeilla on useita merkittyjä vaelluspolkuja.
 
Elina Hirvonen
Maritta Mähr asuu poikansa kanssa Feldkirchin kylässä.
 
Marco Hyvärinen
Maalaismaisemaa Itävallan länsikolkilta.
 
Gitte Enjala
Jaakko Selin viehättyi moni-ilmeisistä luontopoluista alppien keskellä.
 
 
 
Turkki Itävalta Ruotsi Kreikka Irlanti Saksa Ranska Egypti Norja Englanti Making of Arkisto Jaska Info
1.7. Turkki 8.7. Itävalta 15.7. Ruotsi 22.7. Kreikka 29.7. Irlanti 5.8. Saksa 12.8. Ranska 19.8. Egypti 26.8. Norja 2.9. Englanti Making of Arkisto Jaska Info Etusivu
1.7. 8.7. 15.7. 22.7. 29.7. 5.8. 12.8. 19.8. 26.8. 2.9. Etusivu