Sisältö määrää

Hyviä uutisia käsikirjoittajille. Sisällöistä on tulossa entistä tärkeämpiä, sillä paska ei enää mene niin helposti läpi. Tämä on sosiaalisen median, tekstiviestien ja sähköpostien ansiota. Katsojien on helppo kertoa muille, jos elokuva ei ole kerta kaikkiaan toiminut.

Asian voi todeta tästä listasta, jossa on elokuvien suurimmat katsojalukupudotukset niiden avausviikonloppuina perjantaista lauantaihin. Listan 39 elokuvasta 21 on viimeisen kahden vuoden ajalta. Itse en ainakaan keksi mitään muuta selitystä ilmiölle kuin sosiaalisen median räjähdysmäisen kasvun.

Osa suurimmista pudottajista on Harry Pottereiden ja The Twilight Sagan kaltaisia teinihittejä, joiden faneille on ymmärtääkseni keskeistä nähdä elokuva juuri ensi-illassa. Tästä seuraa luonnollisesti iso pudotus heti lauantaille. Nämä elokuvat eivät kuitenkaan selitä koko ilmiötä.

Itse en ole onneksi nähnyt tuosta listasta kuin Sex and the Cityn, The Dark Knightin ja Watchmenin - tosin nekin DVD:ltä. Kaksi ensiksi mainittua jätin kesken ja viimeisen pikakelasin loppuun. Jokainen elokuvista tuntui jollain tapaa kuplalta. Rohkenen väittää, että kaikkia listan elokuvia yhdistää jollain tapaa kehnot käsikirjoitukset.

Elokuvien markkinointipuolella ollaan oltu ymmärtääkseni hieman pettyneitä sosiaaliseen mediaan. Osa sosiaalisessa mediassa eniten hypetetyistä elokuvista ei ole avannut niin hyvin kuin on odotettu. Voi olla, että ahkerimmat sosiaalisen median käyttäjät eivät ole niitä ahkerimpia elokuvissa kävijöitä – tai missään kävijöitä. Facebookissa on helppo ”likettää” mitä tahansa ja osallistua virtuaalisesti vaikka mihin, mutta fyysisesti paikalle raahautuminen onkin sitten jo niin ja näin. Mutta puhunkin nyt siitä, miten yksikin tylytys ystäväpiiriltä jollekin elokuvalle saattaa nostaa teatteriinlähtökynnyksen ylittämättömäksi. Ja kun itse hukkaa joskus kaksi tuntia elämästään kehnoon elokuvaan, tekee mieli varoittaa ystäviään tekemästä samaa virhettä.

Ilmiö on mielestäni pelkästään mahtava. Kotimainen elokuva on pääsääntöisesti kunnianhimoista, mutta joukossa myös tuotoksia, joissa en näe juuri muuta ideaa kuin uskon siihen, että tämän voisi saada myytyä ihmisille. Elokuvia, joilla on joko kirjan tai merkkihenkilön kautta lähtökohtainen kiinnostusarvo, mutta ei lopulta mitään elokuvallista sisältöä. Elokuvia, joista saa leikattua hauskan trailerin, joissa on tähtinäyttelijöitä ja hittibiisejä, mutta ei käsikirjoituksen tasolla mitään varsinaista pointtia.

Tuollaisten elokuvien tekeminen on lyhytnäköistä. Niillä ei nakerra ainoastaan omaa leipäänsä, vaan koko kotimaisen elokuvan tulevaisuutta. Jos katsoja petetään sen kerran, kun hän on uskaltautunut katsomaan kotimaista elokuvaa, leimaa hän helposti kaikki kotimaiset elokuvat huonoiksi.

Uskon ja toivon, että puolivillaisten elokuvien tekeminen alkaa olla yhä kannattamattomampaa. Toki saa ja pitääkin epäonnistua, mutta ainakin itseä ärsyttävät eniten sellaiset elokuvat, joista näkee, ettei niissä ole aivan tosissaan edes yritetty.

Puskaradio toimii entistä paremmin. Huonot elokuvat hylätään nopeasti ja hyvät löydetään. Kannustan kaikkia mukaan näihin talkoisiin. Kehukaa ihmiset hyviä juttuja ja haukkukaa kuplat – se on kaikkien etu.

Edellisessä blogissani kirjoitin tanskalaisten televisiosarjojen menestysstrategiasta. Nyt nuo tanskalaisten dogmit löytyvät kokonaisuudessaan täältä. Lukekaapa.