yle.fi


Suhteestani omiin töihini osa 2

Suhteestani omiin töihini osa 2

17. helmikuuta 2011 Kommentit: 3

Jatkan edellisessä kirjoituksessa aloittamaani oman työhistoriani analysoimista. Pointtini ei ole se, että lukijan olisi pitänyt nähdä käsikirjoittamani jutut. Tarkoitukseni on enemmänkin jakaa oma kokemukseni siitä miten näen vanhat juttuni, millaisia ristiriitaisia tuntemuksia omat työt voivat herättää.

Tyttö sinä olet tähti-elokuvan tekemisen aikoihin Snapper Filmsin Juha Wuolijoki kysyi minua tekemään kanssaan adaptaatiota Philip ja Raymond Macintoshin alkuperäiskäsikirjoituksesta, jonka oikeudet Juha oli ostanut Ben Barenholtzilta. Gourmet Club kertoo rikkaiden herrojen ruokakerhosta, johon jokainen tuo vuorollaan salaisen raaka-aineen, josta huippukokki valmistaa illallisen. Se, joka arvaa illallisen raaka-aineen, voittaa vedon. Tarinan päähenkilö on velkaantunut lääkäri, joka päätyy hätäpäissään tarjoilemaan lasten nielurisoja voittaakseen potin.

Gourmet Club on ainut tekemäni adaptaatio ja ylipäätään ainut pidempi käsikirjoitukseni, joka ei pohjaa omaan alkuperäisideaani. Sen tekeminen oli kuitenkin motivoivaa, koska idea on mielestäni hyvällä tavalla hillitön. Pidän mustasta komediasta.

Otimme Juhan kanssa vapauden muokata juttua aika isolla kädellä, jotta saimme sen sovitettua Suomeen, nykyaikaan ja tuntiseksi. Jonkin verran pystyimme mielestäni ratkomaan myös alkuperäiskäsikirjoituksen dramaturgisia ongelmia, joiden takia sitä ei ole nähdäkseni saatu muualla tuotantoon. Suurin kunnia koko jutusta kuuluu kuitenkin ilman muuta alkuperäiskäsikirjoittajille.

On ollut hauskaa kuulla, että Gourmet Clubista on tullut pienimuotoinen kulttielokuva. Teekkareilla on kuulemma jengi, joka kokoontuu katsomaan elokuvaa puvut päällä.

Tyttö sinä olet tähden jälkeen olin saanut melko lailla tarpeekseni romanttisista tarinoista. Tein tosin vielä YLE:n tilauksesta Sitoutumisen alkeet –minisarjan. Toivoivat romanttista komediaa. Kirjoitusprosessin aikana itselle syntyi ensimmäinen lapsi, jolla oli raastava kolmen kuukauden koliikki. Ei tullut sarjasta romanttista saati koomista. Sitoutumisen problematiikkaa siinä käsitellään kyllä paikoin ihan tuoreesti. Tosin nyttemmin pidän lähestymistapaani turhan temaattisena.

Kirjoitusprosessi oli monestakin syystä pitkä ja tuskainen. Sarja voitti parhaan fiktion Koura-palkinnon, mutta itselle jäi koko projektista hyvin ristiriitainen olo.

Tyttö sinä olet tähden jälkeen oli heti selvää, että halusimme jatkaa Dome Karukosken kanssa yhteistyötä. Halusin kirjoittaa Domelle äijäkomedian. Keksin tarinan pitkäaikaistyöttömästä Jannesta, joka yrittää hankkia digiboksia Lapissa. Napapiirin sankarit on vielä niin lähellä, että minun on vaikea analysoida sitä. Kirjoitusprosessista voin sanoa kuitenkin sanasen.

Ensimmäinen treatment syntyi helposti. Se oli hauska ja farssimainen. Sitten alkoikin neljän vuoden vääntäminen. Hain vimmaisesti sitä mitä haluan tarinalla väittää. Olin naurettavankin huolissani siitä, onko elokuvassa tarpeeksi syvyyttä, modernia mieskuvaa ja tuoretta sanomaa. Kirjoitin ainakin 20 todella erilaista treatmenttia ja päälle vielä useamman käsikirjoitusversion ennen kuin tajusin miten yksinkertaisesta tarinasta ja asiasta on lopulta kyse.

Komedian vaatiman keveyden säilyttäminen on vaikeaa, jos haluaa samaan aikaan olla tekijänä vakavastiotettava ja syvällinen. Vaatii uskallusta olla pöhkö, päästää itsensä irti. Jälkeenpäin olen kuitenkin tyytyväinen, että juttua tuli prosessoitua niin pitkään. Ajoittain farssimaiseksi yltyvän toiminnan alla on oma, aika tarkasti mietitty sanomansa. Se ei ole mitenkään ihmeellinen, mutta perustuu todelliseen havaintoon, jonka takana voin seistä. Tästä tasosta etenkin vanhempi katsojakunta on ollut positiivisesti yllättynyttä.

Helsingin Sanomat nihkeili elokuvan sukupuolirooleja stereotyyppisiksi. Havainto on sikäli hyvä, että olen alkanut huomata itsessäni uuskonservatiivisia arvoja. Tässäkin mielessä olen tyypillinen sukupolveni edustaja. ”Uuskonservatiivisuus” on tosin sanana typerä. Eihän kyse ole halusta palata menneeseen vaan elämässä kokemuksen kautta tärkeiksi havaittujen asioiden tukemisesta.

Koska Napapiirin sankareiden palikat eivät tahtoneet millään loksua kohdilleen, kirjoitin siinä sivussa Sitoutumisen alkeiden lisäksi kaksi muutakin minisarjaa eli Veljet ja sen itsenäisen jatko-osan Maailmanparantaja. Dome ohjasi molemmat.

Veljet lähti Jarowskijn tuottajan Teea Hyytiän toiveesta tehdä pojille suunnattu sarja, jonka yksi teema olisi veljeys. KELA oli juuri tuolloin siirtänyt vastuun lasten ja nuorten terapioista kunnille, joista monilla ei ollut rahaa tai halukkuutta hoitaa asiaa. Keksin tarinan, jossa isoveli yrittää kerätä rahaa ADHD-pikkuveljensä terapiaan, jotta uskaltaisi itse turvallisin mielin muuttaa pois kotoa. Tarina makasi vuoden YLE:n lasten- ja nuortentoimituksen pöydällä. Nuorten mielenterveysongelmat koettiin liian ”vaikeaksi” aiheeksi. Onneksi MTV3 uskalsi lopulta tarttua tarinaan.

Ammensin Veljiin paljon myös omia nuoruuden tuntojani Hämeenlinnasta. Hahmon omakohtaisuus ja tarinan yhteiskunnallinen tärkeys olivat hedelmällinen lähtökohta kirjoittamiselle. Pidän sarjaa etenkin tekemisen kiireeseen nähden hyvinkin onnistuneena, mutta nuorisojutun katsominen on itselle aina aika vaikeaa. Omat tuntemukset heittelehtivät ylpeydestä nolouteen. Etenkin, kun omissa nuorisojutuissani käsittelykulma ei ole ollut kovinkaan etäinen tai nostalginen.

Kun Teea kysyi, olisinko mahdollisesti kiinnostunut kirjoittamaan Veljet -sarjalle jatkoa, suhtauduin asiaan penseästi. Veljet oli mielestäni oma eheä ja elokuvallinen kokonaisuutensa, jonka jatkaminen tuntui äkkiseltään keinotekoiselta. Sitten näin Dokumenttikillan näytöksessä Lukas Moodysonin ja Stefan Jarlin esityskiellossa olevan dokumentin Terrorister, joka kertoo Göteborin EU-huippukokouksen (2001) yhteydessä pidetyissä mielenosoituksissa pidätetyistä nuorista aktivisteista. Elokuva antoi puheenvuoron näille ankarasti tuomituille nuorille tavalla, joka palautti mieliini oman nuoruuteni tunnot maailman epäoikeudenmukaisuudesta. Itse olin teininä esimerkiksi järjestämässä mielenosoitusta Suomen käymää asekauppaa vastaan. Elokuvan aiheuttama muistuma oli niin voimallinen, että kotiin tultuani kykenin vain itkemään.

Samoihin aikoihin suomalaisessa mediassa puitiin Smash Asemia tavalla, joka herätti epäoikeudenmukaisuuden kokemukseni tässä ja nyt. Keksin, että yhteiskunnallisen tietoisuuden heräämisen kuvaus sopisi hyvin Veljet-sarjan Pyryn hahmolle. Järkeilin myös, että hyvin menestyneen ykköskauden jatkona vaikea aihe voisi saada enemmän katsojia kuin täysin itsellisenä sarjana.

Tein mittavan taustatyön yrittäessäni itse ymmärtää miksi suuri osa kehitysmaista on pysynyt köyhinä vuosikymmenestä toiseen. Yritin olla ottamatta kantaa ennen kuin hahmotin kokonaisuuden edes jotenkin. Haastattelin tutkijoita, aktivisteja, kehitysyhteistyöntekijöitä ja kysyinpä jopa kaikkien suomen europarlamentaarikkojenkin näkemyksiä aiheesta. Näkökulmien, teorioiden ja painotusten kirjo oli melkoinen. Oli kiinnostavaa yrittää seuloa tiedosta oleellinen ja välittää se sarjassa viihdyttävässä muodossa.

Päädyin ratkaisuun, jossa Pyryn radikalisoitumisen rinnalla kuljetetaan isoa kolmiodraama-juonta. Vaikka juonet yhtyvätkin temaattisesti lopussa, en ole ihan vakuuttunut ratkaisusta. Luulen, että jos katsoja on kiinnostunut yhteiskunnallisen heräämisen teemasta niin teinien kolmiodraamajuoni saattaa ärsyttää ja päinvastoin. Toisaalta on varmaan heitäkin, joita molemmat juonet kiinnostavat. Veljet ja Maailmanparantaja julkaistaan syksyllä DVD:llä.

Näiden töiden lisäksi olen kehitellyt melko pitkälle paria pitkää elokuvaa, jotka olen kuitenkin lopulta laittanut itse hyllylle, koska en ole kyennyt ratkaisemaan tarinoiden keskeisiä ongelmia. Nämä umpikujat ovat olleet vaikeita myöntää. Hirvittävä määrä työtä on valunut hukkaan ja rahallinen korvaus on jäänyt pieneksi. Jossain tilanteissa pitää kuitenkin osata päästää irti ja mennä eteenpäin.

Yritän lopuksi vielä määritellä itseäni hieman tekijänä, vaikka joku viisas sanoikin, että tekijöiden on aivan turha yrittää itse positioida itseään, se on muiden homma. Elokuvien lisäksi olen myös intohimoinen musiikinharrastaja. Musiikissa olen erityisen kiinnostunut uusista soundeista ja rytmeistä. Se on harmillinen mieltymys, sillä uusien soundien ja rytmien luojat ovat harvoin niitä, jotka osaavat säveltää. Olen valmis myöntämään, että suuri osa diggailemastani musiikista on tavallaan paskoja biisejä.

Elokuvantekijänä olen suuntautunut eri tavalla kuin musiikinkuluttajana. Käsikirjoittajana pyrin olemaan se, joka osaa säveltää hyviä biisejä. En yritä keksiä pyörää uudelleen vaan tehdä mahdollisimman toimivia pyöriä. Minusta on mukavaa ajatella itseni osana pitkää tarinankertomisen traditiota, sen tuntijana ja kehittäjänä. Taidemuodot, mediat, tekniikat ja tyylit tulevat ja menevät. Klassinen tarina on ja pysyy. Haaveilen siitä, että joku voisi katsella myöhemmin töitäni ja todeta, että tuo kaveri ymmärsi tarinan päälle.

Lisää näihin:
4
tykkää tästä

Kommentit

Anonyymi 17.02.2011, 16:18

Todella ikävää kuulla että nuorten mielenterveysongelmat olivat Ylelle liian hankala draaman aihe. Mikä tässä oikein mättää kun mainosrahoituksesta riippumaton Yle tekee kaiken varman päälle ja tuijottaa vain katsojalukuja? Eihän sen näin pitäisi mennä.

Erkka Mykkänen 08.06.2011, 15:05

Todella kiinnostavia nämä itseanalyysisi. Kiitos. Lisää tällaista kaikilta!

Lappilainen 30.01.2012, 05:12

Kiitos Napapiirin sankarit -tarinasta. Kolahti minuun täysin. Satun olemaan sekä nuori mielenterveysongelmainen että asumaan Napapiirin Sankareiden yhden kuvauspaikan vieressä. Muistan kulkeneeni ohi, kun Jasper Pääkkönen ajeli keltasella 'ralliautolla' eestaas liikennevaloissa. Tarina oli mulle ainakin paljon syvempi ku pelkkä komedia, oikeastaan juuri se syvyys nousi pintaan eniten. Mutta kyllä nauroinkin muutaman kerran.. :) seuraavaksi luen Maiju Lassilan Tulitikkuja lainaamassa, johon tarinaa on verrattu. Monipuolinen elämys siis tämä sankareitten tarina.

test

  • Courier New

    Pekko Pesonen on Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut vapaa käsikirjoittaja ja Käsikirjoittajien killan puheenjohtaja. Hän on kirjoittanut elokuvat Tyttö sinä olet tähti ja Lapsia ja aikuisia, palkitut minisarjat Veljet ja Sitoutumisen alkeet, sekä Jussi-palkitun, katsojaennätyksiä rikkoneen komediaelokuvan Napapiirin sankarit. Pekko on myös kahden pikkutytön isä ja musiikki-intoilija.

    Pekon blogi jatkaa 15.1.2012 alkaen osoitteessa suomileffa.fi.

Uusimmat kommentit

Pertti

Kirjoittaessa on parempi katua jälkeenpäin kuin pelata etukäteen varman päälle.