yle.fi


Kill your darlings

Kill your darlings

21. maaliskuuta 2011 Kirjoittaja: Juhana Lumme Kommentit: 1

Käsikirjoittajan työtä pidetään usein yksinäisenä puurtamisena; käsikirjoittajahan istuu yksin kammiossaan, naputellen tietokonettaan pöytälampun valossa, raottaen välillä verhoa nähdäkseen onko ulkona päivä vai yö, kunnes hän lopulta ulostautuu ihmisten ilmoille valmis käsikirjoitus kainalossaan.

Deadlinen lähestyessä käsikirjoittajan työ voi ollakin edellä kuvaillun kaltaista, mutta todellisuudessa työhön kuuluu paljon muutakin. Eräs oleellinen osa kirjoitusprosessia ovat palaverit tuottajien ja ohjaajien kanssa. Näissä tapaamisissa tekstiä käydään läpi ja puhutaan tehtävistä muutoksista. Vastoin yleistä harhaluuloa käsikirjoittaja harvoin saa, tai edes haluaa, kirjoittaa käsikirjoitusta itsenäisesti alusta loppuun. Käsikirjoittaja nimittäin sokeutuu omalle tekstilleen, ja hän tarvitsee muiden ihmisten kommentointia tietääkseen, mikä tekstissä toimii - ja mikä ei.

Näissä palavereissa käsikirjoittaja kuulee toistuvasti eri tahoilta jo kliseeksi muodostuneen sanonnan ”kill your darlings”, tai suomalaisittain, ”tapa lemmikkisi”. Lemmikeillä viitataan käsikirjoittajan omiin suosikkikohtauksiin; niihin kohtiin tekstiä, joita hän rakastaa, ja joista hän haluaa viimeiseen saakka pitää kiinni.

Miksi nämä lemmikit sitten pitäisi tappaa? Yleisesti ottaen, tarinan tulee toimia kokonaisuutena. Jos jokin kohtaus ei yksinkertaisesti sovi tarinaan - jos se erottuu joukosta kuin kuutio pallomeressä - niin silloin se tulee poistaa. Käsikirjoittajalle ei tietenkään ole mikään ongelma poistaa kohtauksia, joista hän ei itsekään niin välitä. Vaikeuksia tuleekin, kun poistettavaksi vaadittava kohtaus on käsikirjoittajan lemmikki.

Jos kyseessä on alkuperäistarina, eli käsikirjoittajan omassa päässä syntynyt kokonaisuus, niin silloin teksti on tilaustyötä persoonallisempaa, ja siinä näkyy vahvasti käsikirjoittajan oma tyyli. Ja taiteilijahan tunnetaan juuri tyylistään. Veikkaan, että jokainen erottaa Vincent van Goghin ja Salvador Dalin maalaukset toisistaan pelkästään teosten eri tyylistä, vaikkei olisi kyseisiä töitä koskaan aikaisemmin nähnytkään. Näiden taiteilijoiden omat, selkeästi muista erottuvat tyylit ovat syntyneet siitä, että he ovat maalanneet juuri siten, miten ovat sielunsa silmillä nähneet. Samaten käsikirjoittajat kirjoittavat paitsi käsillään, myös sielullaan.

Kirjoittajien lemmikit ovat juuri niitä kohtauksia, jotka ovat syntyneet sielun sanelemina. Niiden poistamisen vaatiminen on suunnilleen samaa, kuin käskisi van Goghia maalaamaan eri tyylillä. (Itse asiassa van Goghia käskettiinkin maalaamaan kaupallisemmalla tyylillä, mutta hän piti päänsä – ja sai eläessään myytyä vain yhden maalauksen. Vasta myöhemmät sukupolvet löysivät hänet neroutensa.)

Ymmärtänet siis, että käsikirjoittajan lemmikkeihin kajoaminen on tosiasiassa hänen sielunsa sorkkimista – tai ainakin tältä aloittelevasta käsikirjoittajasta usein tuntuu. Itsellänikin oli pakottava tarve pitää lemmikkini teksteissäni, kunnes kerran pääsin kuuntelemaan Hollywood –käsikirjoittaja Martin Wheelerin luentoa. Wheeler sanoi, että Hollywoodissa mikään, mitä kirjoitat, ei ole tarpeeksi hyvää; kirjoittaminen on uudelleenkirjoittamista uudelleenkirjoittamisen perään. Mutta, Wheeler teroitti, se ei tarkoita, että poistettavaksi vaaditut lemmikit olisivat huonoja kohtauksia – ne ovat vain väärässä tekstissä. Käsikirjoittajan ammattitaitoon kuuluukin keksiä niiden tilalle kyseiseen tarinaan paremmin sopivia kohtauksia. Wheelerin mukaan, jos käsikirjoittaja ei siihen kykene, niin silloin hän on väärällä alalla.

Kuultuani tämän olen saanut uuden näkökulman lemmikkeihini. Pidän niitä edelleen suuressa arvossa, eräänlaisina sisimmästä pulpahtaneina helminä, mutta jos tarinan eheys sitä vaatii, niin olen jo valmis poistamaan ne. Ne päätyvät silloin helmirasiaan muiden helmien joukkoon, ja jonain päivänä ne ehkä löytävät paikkansa jossain toisessa tarinassa. Lemmikkejä poistellessani olenkin huomannut kaksi mielenkiintoista asiaa. Ensimmäinen on, että poistetun lemmikin tilalle on kuin onkin mahdollista keksiä uusi, tarinaan paremmin sopiva kohtaus. Toinen havainto on, että poistettuani rakkaan lemmikkini, tuon sieluni säkenöivän sirpaleen, minä varsin pian unohdan, että se koskaan tekstissä olikaan.

Kuka?

Juhana Lumme

käsikirjoitusopiskelija

Aalto-yliopisto, Taideteollinen korkeakoulu, elokuva- ja tv-käsikirjoitus, 7.vuosikurssi.

Lisää näihin:
6
tykkää tästä
Asiasanat:

Kommentit

Stephen Wolf 21.03.2011, 11:36

Tuosta dilemmastahan on elokuvakin: "Uinu, uinu lemmikkini".

test

  • Koulun penkiltä

    Koulun penkiltä -kolumni on elokuva- ja tv-alan opiskelijoiden vaihtuva puheenvuoro.

Uusimmat kommentit

Pertti

Minulta saatte sen mitä tilaatte ja useimmiten lisäksi sen mitä ette kuvitelleetkaan tilanneenne.