Tuotanto vie ja oppitunnit vikisevät

Tätä lukiessanne nukun todennäköisesti kuvauspaikan perimmäisessä nurkassa takkiini kääriytyneenä kahvinkeittimen poristessa taustalla. Uniini sekoittuu varmasti painajaismaisia sävyjä tekemättömien portfolioiden ja oppimispäiväkirjojen muodossa, joiden palautuspäivämäärä oli puolitoista kuukautta sitten. Käskymuotoinen ”olkaa hyvä!” on takuuvarma herättäjä ja havahdun taas voitelemaan leipiä nälkäistä kuvausryhmää varten.

Miten tässä näin kävi, on kysymys, jonka olen esittänyt itselleni kiiruhtaessani vuorotellen luennoille ja tuotantopalavereihin. Tarkoitus oli kokeilla tuottamista ensi kertaa, sillä pääasiallisesti opiskelen käsikirjoittamista. Tuotantopäällikkön pestin kahdessa lyhytelokuvassa piti olla suhteellisen kevyt homma. Toisin kävi. Tuottamista ei niin vain kokeilla, silloin oikeasti tehdään. Jo yksinkertainen sähköpostiviesti, jossa kehotettiin osallistumaan opetukseen kaiken tuotannollisen kaaoksen keskellä, sai minut ahdistumaan. Mielestäni elokuvamusiikin dramaturgian luennot kirjallisine tehtävineen sotkivat henkilökohtaisen tuotantoaikatauluni. Minusta oli tullut tuotantohullu.

Tuotantohulluudessa on puolensa, sillä elokuvaa ei opita tekemään lukemalla kirjoista. Koska kuitenkin opiskelen, on opintopisteitä haalittava pakollisilta kursseilta. Tuottajalle kurssit ovat hankala asia; pelkästään luennot vaativat jatkuvaa keskittymistä yhteen asiaan ja mikä pahinta, suljettua kännykkää. Tosin monet säpsähtävät jalkeille värinähälytyksen huomatessaan ja säntäävät käytävään. Itsekin vääntäydyin edellisellä viikolla edellä mainituille elokuvamusiikin dramaturgian luennoille ja pystyin istumaan aloillani ilman puhelinta lähes kaksi tuntia putkeen. Olin ylpeä saavutuksestani.

Tuotantohulluus voi olla myös vakava diagnoosi. Silloin kärsii niin yksityiselämä kuin terveyskin. Taannoin koulun ulkopuolinen ystäväni kysyi, montako kertaa päivässä tarkistan sähköpostini. Vastasin kysymyksen kuuluvan, kuinka monta kertaa tunnissa tarkistan sähköpostini. Ystäväni vaikeni hetkeksi ja esitti sitten huolestuneisuutensa mielenterveyttäni koskien. Kohautin hartioitani ja pyysin saada lupaa käydä ystäväni tietokoneella sähköpostissa – sunnuntai-iltana.

Onneksi tuotantohulluudesta voi parantua. Viimeistään silloin, kun peilistä tuijottavat silmäpussit ja opintorekisteriotteesta puuttuu opintopisteitä myöhästyneen oppimispäiväkirjan vuoksi. Pikku hiljaa luennot lokoisine tuoleineen alkavat houkutella jo pelkän inhimillisen alkamisajankohtansa vuoksi. Myös oppimispäiväkirjan kirjoittaminen tuntuu vähemmän työteliäältä, sillä se ei vaadi minkäänlaista excel-taulukointia budjettiliitteineen. Ihanteellisinta olisi löytää tasapaino tuotantojen ja oppituntien välille, jotta kummankin mielekkyys säilyisi. Itse sitä vasta opettelen, mutta onneksi koulu on sitä varten.

PS. Aiemmin mainitulle elokuvamusiikin dramaturgian luennolle kannatti osallistua. Vierailevan luennoitsijan ansiosta löysin vihdoin suosikkielokuvani DVD:nä. Kuvausten jälkeen liimaudun sohvaan suklaalevyn kanssa ja katson Pitkät jäähyväiset ensimmäistä kertaa omasta televisiostani.

Kuka?

Lotta Pelkonen

käsikirjoitusopiskelija

Tampereen ammattikorkeakoulu, elokuva- ja televisioilmaisu, kolmas vuosikurssi.