yle.fi


 

 

 
 

 

 
 

Kamera ja kuvaus

Sopikaa työnjaosta kuvauksissa

Kuka tekee mitäkin? Työtehtäviä voidaan kuvausten aikana vaihdella, mutta on hyvä, että joku vuorollaan vastaa tietystä työstä. Oppia voi kierrättää seuraavalle. Ryhmätyössä oppii kuuntelemaan muita ja joutuu joskus luopumaan hyvistäkin ideoista.


Tutustukaa käyttämäänne kameraan hyvin

Kamera pitää ottaa syliin ja tutkia rauhassa sen tärkeimpiä nappuloita ja säätöjä. On tärkeää varmistaa etukäteen, että tekniikka on kunnossa ja akut ladattuina. Jos ette osaa tehdä manuaalisia eli käsisäätöjä, asettakaa kamera kokonaan automaattiseksi. Automatiikka toimii normaaleissa tilanteissa riittävän hyvin.


Elokuvan tekeminen on tarkkaa työtä

Kaikenlaista voi tapahtua. On hyvä, jos virheet huomataan jo kuvatessa, sillä palaaminen kuvauspaikalle voi olla myöhemmin mahdotonta. Hyvän äänen tekeminen vaatii yhtä paljon huomiota kuin hyvän kuvan tekeminen. Häiriöt äänessä voivat tehdä kuvasta käyttökelvottoman.


Kuvauksissa tarvitaan kärsivällisyyttä

Kuvaaminen ei useinkaan ole vauhdikasta. Tätä ei usko valmista elokuvaa katsoessa. Jotkut luulevat elokuvien valmistuvan lähes yhtä nopeasti kuin asiat niissä tapahtuvat. Hui hai. Jokainen elokuvaa kerran elämässään tehnyt tietää, miten asia on. Niinpä kuvauksissa tarvitaan ennen kaikkea huolellisuutta ja kärsivällisyyttä.


Hienoja kuvia ja kameranliikkeitä

Jos teillä on aikaa ja kekseliäisyyttä, voitte esimerkiksi valaisemalla ja kameranliikkeillä ylittää katsojien odotukset. Taskulampunkin valo riittää tuomaan valoa pimeyteen, sillä nykyiset kamerat ovat herkkiä. Valaista voi ilman lamppujakin.


Dokumentin kuvaaminen on erilaista

Todellisia tapahtumia ei voi aina ottaa uusiksi, joten ohjaajan ja kuvaajan on reagoitava kaikkeen nopeasti, mieluiten jo ennen kuin se tapahtuu. Tapahtumien alkuja ei useinkaan saada kuvattua. Dokumenteille tyypillinen käsivarakuvaus on vaativaa ja kuvaajalle raskaampaa. Ja muistakaa: ihan kaikkialla ei ole lupa kuvata.


PDF

Ekan elokuvan ABC: kamera ja kuvaus -ohjeet tulostettavassa muodossa.

Lataa tästä



 
 

Poimintoja  

olento pallo

Miltä koulu näyttää Helmerin silmin

Vuorentaustan koulun oppilaat toteuttivat Helmerin matkassa -multimediatyön. Se kertoo Vuorentaustan koulussa asuvasta Helmeri -tontusta, jot... Lue lisää