Makupaloja matkalle kohti Maailmanlopun sushibaaria, Ismo Alangon ja RSO:n yhteiskonserttia.

Ennen Maailmanlopun sushibaaria

  • Kävelyllä Ismo Alangon kanssa

    Ismo Alanko avautuu Veli Kauppiselle yhteiskonsertistaan Radion sinfoniaorkesterin kanssa. Kaksikko jutustelee myös esimerkiksi Alangon tulevasta levystä Töölönlahden ympäri käyskennelleessään.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 4: hyvät

    Ei ole oikeaa tai väärää tapaa yhdistää klasaria ja muita musiikkeja. Kunhan muistaa jättää ne rock-rummut pois… Parhaimmillaan orkesterisovitus tukee laulua ja tekee kappaleesta aivan uuden version.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 3: pahat ja rumat

    Kun klassisen ja kevyen musiikin toisiinsa naittamisessa epäonnistutaan, tulos voi olla myös ”ruma”, eli epäonnistunut, mutta jalo kokeilu. Se voi kuitenkin olla myös ”paha”, eli kyyninen, laskelmoiva ja ikävä. Levykauppojen alelaarit ovatkin viimeisen 40 vuoden ajan täyttyneet tuotoksista, joissa lukuisat yrittäjät koettavat yhdistellä sinfoniaorkesterin soundiin ja klassisen musiikin sävelkieleen kaikkea mahdollista heavystä bluesiin.

  • Ismo Alanko & RSO: Maailmanlopun sushibaari

    RSO ja yle.fi/musiikki esittävät: Maailmanlopun sushibaari. LIVE lauantaina 10.11. klo 19. Musiikkitalossa ja osoitteessa http://yle.fi/musiikki. Tv-taltiointi konsertista loppiaisena 6.1.2013 Yle Teemalla.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 2: tahattomasti hauskat

    Klassisen musiikin muoto- ja sävelkielen käyttäminen on usein helppo oikotie näennäiseen syvällisyyteen. Usein tulokset ovat varsin epämiellyttäviä ja karmivia, mutta välillä osutaan myös tahattoman huumorin suoneen ja nauru virtaa kuin kalkkisakka Talvivaaran altaista ympäröivään luontoon.

  • Kun Ismo putos puusta

    Ismo Alankoa voisi luonnehtia suomalaisen rock-musiikin ikoniksi. Läpimurtoyhtye Hassisen konetta ovat seuranneet mm. Sielun Veljet, Ismo Alanko Säätiö ja Ismo Alanko Teholla. 1980-luvulta alkaneelle uralle mahtuu myös monia soolo- ja monitaiteellisia projekteja.Ylen Elävästä arkistosta löytyy kattava läpileikkaus taiteilijan uran vaiheista.

  • Ismo Alanko & RSO – ennakkotunnelmia

    Ismo Alangon ja Radion sinfoniaorkesterin Musiikkitalon yhteiskonsertti myytiin hetkessä loppuun. Esitystä pääsee kuitenkin seuraamaan suorana lähetyksenä yle.fi/musiikki-sivustolla 10.11.2012. Alanko ja RSO esittävät parikymmentä laulua Alangon uran vaiheilta uudenlaisina taiteellisina kokonaisuuksina. Luvassa ei missään nimessä ole vesitettyjä viihdeversioita rock-kappaleista, vaan konserttia varten on tilattu orkesterisovitukset kotimaisilta nykysäveltäjiltä.

  • Ennen Maailmanlopun sushibaaria – Osa 1: tahallaan hauskat

    Klassisen ja kevyen musiikin maailmojen yhdistämistä on kokeiltu lukemattomat kerrat vaihtelevalla menestyksellä. Onnistuessaan fuusio voi tietenkin tuottaa elämää suurempia elämyksiä. Äärimmäisen karkeasti yksinkertaistaen tulokset voidaan jakaa kolmeen kategoriaan: hauskoihin, hyviin ja pahoihin tai rumiin. Huumorin alle löytyy myös kaksi alakategoriaa eli tahallinen ja tahaton. Aloitamme huumorilla ja tahallisella sellaisella.

  • Matkalla Maailmanlopun sushibaariin

    Ismo Alangon vaikutusta suomalaiseen musiikkiin on vaikea yliarvioida. Säveltäjänä hänen skaalansa taipuu rallatuksista kunnianhimoisiinkin kokonaisuuksiin ja vaikeista aiheista kuten rakkaudesta tai kuolemasta kirjoittaessaan Alanko onnistuu usein väistämään kaikki kliseekarikot ja porautumaan ihmisyyden ytimeen. Ehkä levottomista jaloista johtuu, ettei Ismo Alangosta ole vielä tullut valtakunnan kaapin päällä pönöttävää ikonia, vaan hän pystyy yhä sekä ihastuttamaan että vihastuttamaan.

Kommentit (0)

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä