Ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa yhdistää klasaria ja muita musiikkeja. Kunhan muistaa jättää ne rock-rummut pois…
Nico Muhly on yksi aikamme merkittävimpiä nykysäveltäjiä; mies jonka sävelkieli taipuu moneen ja yhteistyökumppanien lista on sen mukainen. Hän on tehnyt orkestraatioita ja sovituksia mm. Bonnie ’Prince’ Billylle, Sigur Rosin Jónsille, The Nationalille, Usherille, Mew:lle, Grizzly Bearille… Mies on indie-jousisektioiden kuningas! Muhly ja Antony Hegarty tekevät selkeästi mielellään töitä yhdessä, sillä yhteistyö on kestänyt jo kahden levyn ajan. Muhlyn mestarillisesta kosketuksesta voi nauttia levyillä The Crying Light ja Swanlights.
Muhlylla on myös työn alla planeettoja käsittelevä teossarja Planetarium yhdessä Sufjan Stevensin ja The National-kitaristi Bryce Dessnerin kanssa. Tässä pätkässä kuuluu hauskasti amerikkalaisten minimalistien, kuten Philip Glassin vaikutus, joka on vahvasti läsnä Sufjan Stevensin omillakin levyillä.
Jokin Jupiterissa planeettana houkuttelee käyttämään vocoder-efektiä äänessä. Harmi ettei Gustav Holstilla ollut moista…
Eva Dahlgren teki vuonna 1995 levyn nimeltä Jag Vill Se Min Älskade Komma Frän Det Vilda yhdessä säveltäjä Anders Hillborgin ja kapellimestari Esa-Pekka Salosen kanssa. Se on yksi parhaita kuulemiani esimerkkejä klassisen ja populaarin yhdistelemisestä ja ehdottomasti paras Eva Dahlgren -levy, johon olen törmännyt. Orkesterisovituksessa ei ole missään vaiheessa menty sieltä missä aita on matalin, mutta se ei missään vaiheessa hukuta laulajaa tai laulua alleen. Ja kertosäkeen nostatus lähtee lentoon aivan eri tavalla kuin esimerkiksi Metallican tapauksessa, ihan orkesterin omin keinoin. Äänenpaine on tehokeinona rajallinen.
Tässä projektissa myös Dahlgrenin vanhojen hittien siirtäminen uuteen kontekstiin onnistui.
Esa-Pekka Salonen näyttää live-pätkissä hämmentävän nuorelta…
Ja viimeiseksi esimerkki, jolla on paljon yhteistä Ismo Alangon ja RSO:n projektin kanssa konseptuaalisella tasolla. Deutsche Grammophon avasi vuosia sitten omat äänitearkistonsa valituille ihmisille, enimmäkseen remiksattavaksi. Hommaan lähtivät monet konemusiikkijyrät, kuten Carl Craig, Moritz von Oswald, Matthew Herbert ja Jimi Tenor. Lopputulokset olivat pettymyksiä. Craig ja von Oswald latistivat Ravelin yksioikoiseksi jumputukseksi, Tenor lisäili biittejä, dubipommeja ja hälyä säveltäjiin Satiesta Varèseen, Herbert nauhakikkaili Gustava Mahleria siihen malliin kuin 1950-luku olisi tullut takaisin…
Säveltäjä Max Richter otti käsittelyyn Vivaldi Neljä vuodenaikaa eikä tyytynyt pelkkään leikkelyyn vaan sävelsi tämän kaikille melkein liiankin tutun teoksen uusiksi.
Ismo Alangon biisit ovat käyneet läpi saman käsittelyn RSO:n projektia varten, eli kokemus on samanlainen yhdistelmä vanhaa, tuttua, uutta ja vierasta kuin Richterin käsittelemä Vivaldi.
Näiden esimerkkien perusteella meillä on lupa odottaa lauantai-illalta paljon.
Teksti: Arttu Tolonen
Kommentit (0)