Iskelmä-Suomi: Yes Sir, alkaa polttaa

Ensiesitys Yle Teema 4.3. klo. 21.00. Yle Teeman ohjelmasivu.
Kilpailu: Kaikkien aikojen paras iskelmäsanoitus

Tavoitin Tehosekoittimen kitaristina ja säveltäjänä tunnetuksi tulleen ja nykyisin sekä biisintekijänä että tuottajana työskentelevän Matti Mikkolan studiosta. Hän oli juuri lopettanut päivän lauluäänitykset Pepe Willbergin kanssa ja odotti studioon Virve Rostia. Aika oli siis otollinen keskustella iskelmästä. Matin varhaiset iskelmään liittyvät muistot ovat ulkopuolisia.

- Varmaan ensimmäinen artisti, jota muistan kuulleeni oli Katri-Helena ja se tuntui vähän kenkulta aikuisten jutulta. Siihen liittyivät kapakat, yökerhot ja muut hiukan pelottavat asiat. Kun metsästä löytyi sateessa kastuneita Jalluja, ajattelin, että ne liittyvät varmasti jotenkin siihen samaan asiaan. Ei ollut turvallista eikä kivaa.

Eilen tuli Teemalta joku studioyleisön edessä tehty Kirka-live ja haastattelu, jossa kysyttiin siitä, millaista on kasvattaa lapsia, kun on koko ajan tien päällä. Vastauksena tuli jotain täyttää liirumlaarumia. Tuli vähän lannistunut fiilis, kun on jälkeenpäin kuullut, ettei ollut kovin ruusuista hommaa sekään. Näin pienenä jonkun dokkarin Mikko Alatalosta, jossa lapset jäävät pihaan odottamaan, kun isä kaasuttelee keikoille. Iskelmä tuntui tosi rajulta aikuisten jutulta. Kuuluihan siihen myös se huoltamon baari ja sankka Nortin savu ja siellä kaikki viikonloppuisät, elämän valttikortit ja muu lapsen korvaan aika luotaantyöntävä kama.

Pelottavaa ja luotaantyöntävää

Mikä oli sitten eka iskelmä, josta muistat tykänneesi?

- Minusta tässä on aina ollut kyse hyvistä melodioista. Käännösiskelmissä oli aina paremmat melodiat kuin niissä hiihtoliittotangoissa. Olen aina ollut korva tarkkana niiden pienten korvamatojen perään, enkä koskaan erotellut mistä musiikinlajista niitä löytyi. En ole siis kauheasti erotellut mikä on poppia, mikä rockia, mikä iskelmää, jne. Aina kun olen törmännyt johonkin Tiputanssi-tason korvamatoon, se on minua kiinnostanut. Genrejaotteluun törmäsin vasta myöhemmin.

Eli ei mulla koskaan ollut sellaista hetkeä, jolloin olisin miettinyt, että ”mä diggaan tästä ja tää on iskelmää”. Mikko Alatalon Vesilasi, vessanavain heiniä paali on biisi, josta tykkäsin pienenä, ei vähiten siksi, että siinä sanottiin ’paska’. Se oli huoltoasemakastilla, jolta löytyivät myös Mikä puserossa pullottaa (7 Seinähullua Veljestä) ja Rökäleitä, mökäleitä kerrassaan (Parempi myöhään lemmenparit).

Suoraan huoltoasemakasetilta

Kotona oli Finnhits-levy, joiden tähtiin syvättyjä esiintyjien kuvia tuli tuijotettua aika tarkkaan. Mietin aina, ettei niitä voi ottaa tavallisessa huoneessa. Jos sinne niiden omaan universumiin pääsisi niin se olisi joku LSD- tai Teletapit-tyylinen todellisuus, josta sitten löytyisi Seija Simola paksuine luomiväreineen.

Oliko sinulla koskaan aikaa elämässä jolloin pidit iskelmää nolona?

- Ei sinänsä, mutta heti kun joskus 15-vuotiaana lähti keikoille, niin kyllähän sitä huoltamoilla aina kasettilaarista etsittiin ne karuimmat Tuija-Irmelit ja Juha-Pekat. Niiden takapajuiselle meiningille ja juustoisille synasoundeille tuli naureskeltua, mutta sehän oli vain yksi osa ja kaikissa genreissä on vastaavaa menoa. Finnhits-maailmasta olen aina digannut siitä isosta viihdesoundista, jota Markku Johansson ja Jaakko Salo tekivät Fredille, Virve Rostille, Pepelle ja muille.

Mikä on kaikkien aikojen lempi-iskelmäsi?

- Toiset meistä on järkyttävän hieno biisi, mutta vaikka sen ovat lukuisat tämän genren tyypit versioineet, ei sitä voi oikein mitenkään pitää iskelmänä. Kyllä Pepe Willberg on monella tavalla mun lemppari ja Pilvi taivaan peittää aivan upea biisi.

Parhautta vuodelta 1971

Onko sellaista sinulle rakasta iskelmää, jonka valtavirta on mielestäsi unohtanut?

- Metrotyttöjen Sininen hetki vuodelta 1956 tai jotain on hieno. En ole juuri missään siihen törmännyt, mutta siinä on sellainen hieno mystinen fiilis.

Jos haluaisit esitellä mistä iskelmässä on kyse asiaan perehtymättömälle, mitä soittaisit?

- Silloin en lähtisi käännösiskelmälinjalle, eli Eija Merilän Pieni sydän.

1970- ja 1980-luvuilla tänne tuotiin heti jokainen maailmalla tulta alleen ottanut pop-virtaus ja versioita kotimarkkinoille tehtailtiin oikein urakalla. Tuleeko mieleen mitään erityisen onnistuneita ja epäonnistuneita esimerkkejä siitä, miten tyylit tuotiin Suomeen?

- Jori Sivosen konemusa-tyylinen juttu alkoi musta hienosti elämään omaa elämäänsä ja kaikki stadin trendi-DJ:t ovat varmaan jo monet näistä levytyksistä löytäneet ja biisit soivat jo Adamsissa. Se oli musta huvittava yhdistelmä sikäli, että Sivosella oli varmaan ihan maailman mittakaavassakin modernit kamat, mutta sieltä tuli sellaista omituista juustoa. Espanjalaiset ja ranskalaiset biisit kääntyivät musta vielä italialaisia hittejä onnistuneemmin suomeksi: Eres Tu, Penkki, puu ja puistotie, Vicki Leandros ja muu Ossi Runne -osasto. Hiturit.

Carola sovittaa eurooppalaista soundia Suomen oloihin

The Beatles-suomennokset ja yritykset tuoda maahan muita beat-juttuja olivat usein aika onnettomia. Niissä roikuttiin niin epätoivoisesti kiinni siinä riimittelyssä, että sanajärjestykset meni aika peruuttamattomasti sekaisin. Oli tosi vaikea pysyä kärryillä siitä, mitä yritettiin sanoa.

Toinen vaikea alue oli sellainen selkeä Travolta-disko. Niissä ei oikein osattu tehdä niitä hokemia luontevasti, vaan tuli ”nuorekkaita” huudahduksia. Ja Whamin hitistä tehty Riisu pois jo arkipaita on minusta hieno esimerkki aika virkamiesmäisestä suomennoksesta.

Virkamiehet bailaa

1970- ja 1980-luvuilla aika monet kansainväliset novelty-hitit suomennettiin, mutta sekin toiminta hiipui 1990-luvulle tultaessa. Mitä tapahtui?

- Musta parempi kysymys on, miksi niitä piti alunperinkin tehdä. Onko se sama juttu kuin lasten halutessa ”kaupan mehua”? Eddie Murphylla oli se juttu siitä, miten se halusi skidinä McDonald’sin hampurilaista ja sitä otti päähän, kun äiti vaan teki itse. Ei silloin tajunnut, että se oli parempaa. Ehkä täällä luultiin, että kansainvälisessä meiningissä on jotain glamoröösiä tyhmissä hiteissäkin. Minusta se myöhemmin tullut systeemi, jossa joku täkäläinen Sikaduo tekee ne biisit ja saa kaikki Teostot on parempi.

Eddie Murphy McDonald’sista

Sitten se jenkkien singer-songwriter -juttuhan tuli Suomeen Juicen ja Daven kautta. Minun mielestä se muutti aika totaalisesti kaikkien suomalaisten käsityksen siitä, miten musiikkia tehdään.

Millaista tulevaisuutta toivot iskelmälle?

- Mulla on sellainen fiilis, että se koko asetelma on syönyt itseään ja romahtanut. Jos Yö on iskelmägenren kovin nyrkki… Se näyttää musta tosi yhteneväiseltä siihen, mitä country edustaa Jenkeissä - eli konservatiivisen ja taantuneen kansan ääntä, joka tulee aika luontevasti vähän jäljessä kaikesta. Ja kuuntelijatkin ovat muuttuneet. Vielä 1980-luvulla 40-vuotiaat rekkamiehet kuuntelivat niitä hiihtoliittotangoja, mutta nyt todennäköisemmin Iron Maidenia tai Children of Bodomia. Tai suomirokkia.

Mutta kyllä sinne vielä nyt ja tulevaisuudessakin kaikki kierrätetään. Kohta tulee joku tyyppi, joka on kuunnellut Flow-festivaalin Spotify-listoja ja tekee jostain Drive-elokuvan soundtrackin soundista sellaisen suomalaisille massoille sopivan version.

Katso Drive-elokuvan tribuuttivideo. Onko tässä iskelmän tulevaisuus?

Teksti: Arttu Tolonen