Bowien hylätty soundtrack

Bowien hylätty soundtrack

15.03.2014 | Toimittaja Lauri Leskinen

Bowie näyttelee elokuvassa The Man Who Fell to Earth hahmoa nimeltä Thomas Jerome NewtonBowie näyttelee elokuvassa The Man Who Fell to Earth hahmoa nimeltä Thomas Jerome Newton

 

Teemalauantai 22.3. tottelee nimeä Avaruusmiehiä ja sen yhteinen nimittäjä on David Bowie. Illan täky on Nicolas Roegin vuoden 1976 kulttielokuva The Man Who Fell to Earth (Mies toisesta maailmasta), jossa Bowie näyttelee pääosaa. Elokuva on hänen urakehityksensä kannalta merkityksellinen ja se linkittyy niin albumiiin Station to Station kuin Low, jotka ovat Bowien keskeisiä levytyksiä. Elokuva heijastelee myös tähden henkilökohtaista tilaa valkokankaalla.

The Man Who Fell to Earthin kuvausten aikaan 1975 Bowie eli synkintä ja syvintä kokaiinikauttaan. Kyseessä oli lisäksi hänen ensimmäinen pääroolinsa kokoillan elokuvassa. Ohjaaja Roeg osasi toimia tilanteen mukaisesti. Marc Spitzin Bowie-elämäkerran (2009) mukaan roolihahmoa terävöittämään tuotiin elementtejä laulajan elämästä. Esimerkiksi elokuvassa esiintyvä henkivartija oli Bowien todellinen henkivartija ja elokuvan limusiini on sama, jossa laulaja nähdään BBC:n Cracked Actor -dokumentissa (1974).

Eksessiivisestä kokaiininkäytöstä aiheutunut hauras ja vainoharhainen mielentila palveli tahattomasti myös roolisuoritusta ja elokuvan taiteellisia pyrkimyksiä. Käytännössä Bowien tarvitsi vain olla oma itsensä. Hän esittää elokuvassa avaruusolentoa, joka elää ihmisen muodossa maapallolla, ja on myöhemmin todennut tunteneensa olonsa yhtä vieraantuneeksi kuin roolihahmonsa Newton.

Pääroolin lisäksi tähden oli tarkoitus säveltää elokuvaan soundtrack. Vaikka suunnitelma ei lopulta toteutunut, merkittävää on, että usko työn alkamisesta työnsi hänet jälleen musiikin tekemisen pariin kuvausten aikana. Tämän seurauksena muusikko-näyttelijä paineli kuvausten loputtua Cherokee-studioon Los Angelesissa ja ryhtyi työstämään uutta albumia, josta tuli Station to Station (1976).

The Thin White DukeThe Thin White DukePotku takalistoon ei ollut ainoa asia, jonka rockin kameleontti elokuvasta sai. Kuvauksissa hän alkoi luonnostella omaelämäkertaa The Return of The Thin White Duke ja otti elokuvassa alkunsa saaneen hahmon osaksi musiikillisten alter egojensa jatkumoa. Station to Station -levyllä ja sitä seuranneella The White Light -kiertueella David Bowiesta tuli Thin White Duke aivan kuten hän oli aiemmin ollut esimerkiksi Ziggy Stardust. Hahmon läsnäolo levyllä tehdään välittömästi selväksi ja albumi alkaa sanoin: “The return of the thin white duke / throwing darts in lovers' eyes”.

The Man Who Fell to Earthista on lisäksi lainattu albumin kansikuva. Siinä Newton nähdään astumassa ulos avaruusaluksestaan. Alkuperäinen kannen kuva on mustavalkoinen, uusintajulkaisussa se on vaihdettu värilliseksi.

Station to Stationin äänitysten jälkeen Bowie alkoi työstää samassa studiossa elokuvan musiikkia. Se hylättiin kesken prosessin ja musiikista vastaamaan valittiin Mamas And The Papas -yhtyeen John Phillips. (Phillipsin kokoamaa ja osittain säveltämää soundtrackia ei ole sopimussyistä koskaan julkaistu, kuten ei myöskään Bowien soundtrackia. Hänen tuotantonsa kuitenkin huomioidaan filmissä - Young Americans -levy vilahtaa ruudulla.)

Tehty työ ei valunut hukkaan, päinvastoin. Siinä missä kameleontti löysi elokuvan teosta Station to Station -levylleen motivaatiota, kansikuvan ja lisäyksen hahmogalleriaansa, keskeytyneen soundtrackin musiikilliset ideat kanavoituivat uraa-uurtavalle ja Bowien uraa määrittäneelle albumille Low (1977). Laulaja täsmentää, että ainoastaan Subterraneansin basso käytettiin sellaisenaan, loput levyn materiaalista kirjoitettiin uudestaan.


Paul Buckmaster oli mukana alkuperäisen soundtrackin tekemisessä. Hänen haastattelunsa paljastaa, kuinka Low'n henki ja suuntaviivat olivat läsnä jo LA:ssa. Kommentit viittaavat mm. siihen, että afrikkalaiset sormipianot sisältävän Weeping Wall -kappaleen esiversio olisi syntynyt jo Kaliforniassa.

Bowiella oli hylätty soundtrack mukanaan Euroopassa ja hän soitti sitä Low-sessioon osallistuneille muusikoille. Musiikillinen lähetysmistapa siirtyi USA:n länsirannikolta ranskalaiseen Chateau d'Herouville -linnaan, jossa Low äänitettiin.

Myös John Phillips kuuli elokuvaa varten tehdyn musiikin ja kuvaili sitä vaanivaksi ja kauniiksi. Nämä adjektiivit kuvaavat Low'n tunnelmaa täydellisesti. Erityisesti ne sopivat levyn B-puoleen, joka koostuu ambient-musiikkia sivuavista instrumentaalikappaleista. Levyllä kuullaan paljon syntetisaattoreita, jotka eivät olleet populaarimusiikin standardi 1977. Äänimaisema on kolkko ja tekee selvän eron suhteessa mihinkään aiemmin julkaistuun. Low erottui musiikin vallitsevista virtauksista täysin ainutlaatuisena. Levy saikin aikalaiskriitikoilta ristiriitaiset arviot ja kuulijoilla oli vaikeuksia ymmärtää sitä. Muusikot sen sijaan kuuntelivat levyn tarkoin. Varsinkin sen syntetisaattorivetoinen ja leijuva B-puoli on tärkeä, sillä se valmisti tietä instrumentin yleistymiselle punkin jälkeisessä pop-musiikissa. Tarinan mukaan Bowie lähetti Roegille valmiista albumista kopion ja sen mukana viestin: “This is what I wanted to do for the film”.

Newtonin hahmo roikkui pääosan esittäjän mukana ja myös Low'n kansikuva on otettu elokuvasta.

Low'n asema populaarimusiikin suunnannäyttäjänä on myöhemmin ymmärretty ja tunnustettu. On sinällään onni onnettomuudessa, että soundtrack The Man Who Fell to Earthiin hylättiin. Olisiko sillä kuultu musiikki saavuttanut samanlaisen aseman elokuvan oheistuotteena kuin rock-tähden omissa nimissään julkaisemana albumikokonaisuutena? Millainen olisi Bowien ura, jos Low'ta ei olisi julkaistu sellaisena kuin se on?

Teemaillassa The Man Who Fell to Earthista nähdään restauroitu kopio. Illan päättää David Bowien pojan Duncan Jonesin esikoisohjaus The Moon (Kuu) vuodelta 2009.

The Man Who Fell to Earth (Mies toisesta maailmasta), Yle Teema la 22.3. klo 21.00
Moon, Yle Teema la 22.3. klo 23.15

Avaruusmiehiä Yle Teeman sivuilla.

Kommentit (4)

Ai harmi, sillä uusintaa ei ole näillä tiedoin hetkeen luvassa. Teemalta arveltiin, että sellainen voisi olla tulossa ensi keväänä...

>Lauri Ma 24.3.2014, klo 19.15

Onko oletettavaa, että Man who fell the earth tulee myös uusintana. Smartti ei suostunut ottamaan kovikselle enkä nähnyt.. :(

>Messukeskus ´76 Su 23.3.2014, klo 21.14

Moikka! Elokuva ei jää Areenaan myöhemmin katseltavaksi. Sen voi kylläkin katsoa "suorana" Areenasta, sillä kaikki Ylen kanavat näkyvät siellä. Tässä linkki Teemaan: http://areena.yle.fi/tv/suora/teema

>Lauri To 20.3.2014, klo 11.03

Tuleeko The Man Who Fell to Earth Areenaan?

>Andy To 20.3.2014, klo 10.19

Toimittaja

Lauri Leskinen (kuva: Yle)

Toimittaja:

Lauri Leskinen

Linkit

Avaruusmiehiä Yle Teeman sivuilla

Station to Station

Low

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä