Kymmenen vuotta ilman Göstaa

Kymmenen vuotta ilman Göstaa

15.08.2013 | Toimittaja Veli Kauppinen

Kuva: Seppo Sarkkinen / YLEKuva: Seppo Sarkkinen / YLE

Missä olit kun kuulit Gösta Sundqvistin kuolemasta?

Lauantai 16. elokuuta 2003. Porissa on käynnissä historian ensimmäisen Tulvafestin viimeinen päivä. Festivaalin kolmannen illan esiintyjinä ovat Laidun, Sister Flo sekä Ville Leinonen.

Viimeisenä esiintyvän Sister Flon lopetettua settinsä joku saa tekstiviestillä tiedon Gösta Sundqvistin poismenosta ja surullinen uutinen alkaa levitä tapahtumapaikkana toimivassa vanhassa kierrätyskeskuksessa. Popparit halailevat toisiaan, joku taitaa kyynelehtiäkin. Kaljapulloja kilistellään Göstan muistolle.

Gösta Sundqvist oli monelle tärkeä. Useimmat muistavat hänet ennen muuta Leevi and the Leavingsin nerokkaana biisintekijänä ja pehmeä-äänisenä vokalistina, mutta monelle hän on tuttu myös huolella toimitettujen radio-ohjelmien juontajana ja käsikirjoittajana.

Helsinkiin palattuani kuulen Göstan muistoksi tehtävästä radio-ohjelmasta. Tero Lieten toimittama ohjelma kuullaan YleQ:ssa, YleX:ssä ja Radio Suomessa keskiviikkona 20.8.2003. Ohjelma päättyy Leevi and the Leavingsin Elämä ikkunan takana -kappaleeseen, surulliseen lauluun, joka tuossa tilanteessa kuulostaa lähes musertavan kauniilta.

Pian saan tietää Viola-yhtyeen Rikun ja Tommin suunnittelevan muistokonserttia Göstalle. Tapahtumalla on jo (työ)nimikin: Göstas sentään. Tapahtumapaikaksi kaavaillaan Tavastian alakerrassa toimivaa piskuista Semifinalia ja esiintyjiksi kotimaisia indiebändejä. Red Carpet -yhtyettä kysytään alustavasti esiintymään tilaisuuteen ja valitessani bändille sopivaa Leevi and the Leavings -kappaletta päädyn Hevosella Helsinkiin -biisiin. Siinä on hienot taustalaulut, oivaa kitarointia ja se sopii muutenkin muualta Helsinkiin muuttaneiden poppareiden esitettäväksi. Konserttia ei kuitenkaan koskaan järjestetä.

Reilu vuosi Sundqvistin kuoleman jälkeen Helsingin Juhlaviikkojen yhteydessä pidetään vihdoin Malja Göstalle -muistokonsertti. Esiintyjinä ei nähdä kuitenkaan indiepoppareita vaan isoja staroja: Göstalle kunniaa tekevät ainakin Hector, Tuomari Nurmio, A. W. Yrjänä ja Maarit.

Malja Göstalle -konsertissa taltioituja esityksiä on mahdollista nähdä Elävän arkiston koostamassa Gösta Sundqvist -paketissa. Koosteessa on myös näytteitä Sundqvistin radio-ohjelmista sekä mm. Leevi and the Leavingsin ainoa julkinen esiintyminen.

Radio Suomessa kuullaan sunnuntaina 18. elokuuta Leevi & The Leavings -ilta. Kolmetuntisen spesiaalin toimittaa Tero Liete ja ohjelmaan voi lähettää omia biisitoiveita ja muistoja Göstasta. Ohjelmassa ovat mukana myös Leevi and the Leavings -muusikot Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund.

Areena-sisältöä ladataan..
Jos soitin ei lataudu, voit katsoa klipin myös Areenassa

Areena-sisällön näkyminen vaatii Javascriptin päälläolon sekä Flash-liitännäisen

Sundqvistin tunnetuin radioluomus, aikoinaan kymmenen vuotta pyörinyt Koe-eläinpuisto, naurattaa kuulijoita edelleen uusintojen voimin. Ohjelman jaksoja kuullaan Radio Suomessa lauantai-iltaisin. Koe-eläinpuisto viihdyttää yhä paitsi värikkäällä kielellään myös ennakkoluulottomasti valitulla musiikilla.

Kommentit (0)

Toimittaja

Toimittaja:

Veli Kauppinen

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä