Populismia sydämellä 200 jaksoa - onnea Tartu Mikkiin!

 

Tartu Mikkiin pyörii TV2:lla seitsemättä talvea. Kuka olisi uskonut? Ohjelman tilaamisesta päätti 2000-luvun puolivälissä Olli Tola: ”Haluttiin löytää perjantai-illan TV2:n pitkään viihdeperinteeseen nuoremmalle aikuisyleisölle sopiva ohjelma. Tiedettiin silloin, että karaoke on hottia”. Kuumaa se on ollut siinä määrin, että ohjelma kerää tasaisesti noin 400 000 katsojaa joka viikko. ”Jos joku stara esiintyy, niin piikki menee helposti 650 000 katsojaan.” Se on todella hyvin 7-vuotiaalta.

 

Ehkäpä vastaus suosioon on myös konseptin yksinkertaisuudessa: Ohjelma tarjoaa elävää musiikkia ja koko kansan tuntemia lauluja joka viikko 50 minuutin verran juontajanaan tunnettu näyttelijä-laulaja. Asetelmaa voi herjata populistiseksi sekä junttimaiseksi ja sitähän se on - viihdettä häpeilemättä, mutta niin pitääkin olla. Tola tunnustaa virnistäen ohjelman aseman viihteen katalyyttinä: ”Se on osittain perjantai-illan happening, jossa ravintolapohjia rakennellaan”.

Kaksi kertaa ohjelmassa vieraillut Ville Leinonen nostaa pöydälle realiteetin kolikon kääntöpuolelta: ”Tartu Mikkiin on ainoa livemusiikkia tarjoava ohjelma televisiossa, kyllä siihen täytyy suhtautua vakavasti”. Konserttitallenteita ja kykykilpailuja on toki runsaasti, mutta ei vastaavaa studiossa kuvattua elävän musiikin erikoisohjelmaa. Voi vain kysyä, missä ne muut ovat.

Tartu Mikkiä tehdään rakkaudesta taiteenalaan. Kilpailijat suhtautuvat leikkimielisesti kisaan ja pisteisiin, mutta intohimoisesti musiikkiin. Jere Vilkkinen saapui kuvauksiin jopa jalka murtuneena. ”Vaikka kyse on viihteestä, niin silti sitä ajattelee analyyttisesti taiteilijana”, Leinonen täsmentää. Kappaleet täytyy tunnistaa ja tuntea, sillä niitä ei kerrota ennakkoon. Ja vaikka biisejä ei osaisikaan laulaa, ei sillä ole merkitystä. Lukuisat melodiat, stemmat ja kappalerakenteet ovat menneet lennossa uusiksi. Tärkeintä on avoimuus ja mukanaolo. Valumon entinen nokkamies komppaa täysillä: ”Ei siellä aina tarvi onnistua, kunhan on oma itsensä, se on itsetuntojuttu”.

Tästä syntyy spontaaneja ja yllättäviä versioita ennakkoon arvaamattomista raaka-aineista. Kuvittele Puppa J. tiulkitsemassa Veikko Lavia, Mira Luoti Like A Virginia, Laura Voutilainen leijumassa Kate Bushia, Mikki Kauste herkistelemässä Careless Whisperin tahtiin tai - kyllä - Kake Randelin ja Suomen virallinen puuma Meiju Suvas kulkemassa ”taloon autioon”. Eihän tätä tosin tarvitse kuvitella, sillä kaikki on tapahtunut ohjelmassa. Parasta on, että ilmassa ei ole ironiaa.

 

On se hienoo, että yleisöä voi pyytää apuun tarvittaessa

 

Tola kertoo, että alunpitäen käytiin paljon keskustelua ohjelman musiikista ja linja päätettiin pitää popissa. ”Alussa oli ehkä liiankin vaikeita musiikkivalintoja kuten paljon englanninkielisiä kappaleita eikä rautavaaraosastoa. Ohjelman musiikki on nuorekkaampaa kuin suomalaisen musiikkiyleisön maku keskimäärin. Valittu linja on pitänyt ja se riski on kannattanut”.

 

Kulttuurin rikkaus sekä sen moninaisuus on arvo, jonka puolesta moni on valmis puhumaan, mutta käytännössä harva pystyy sen mukaan elämään - varsinkaan mitä musiikkitottumuksiin tulee. Meistä useimmilla on lempibändimme, -genremme ja -tyylimme, joiden rajoissa leijonanosa musiikkiin liittyvistä valinnoista tapahtuu asiaa sen kummemmin pohtimatta. Tartu Mikkiin noudattaa tätä monimuotoisuuden arvoa paremmin kuin mikään muu musiikkiohjelma Suomessa. Ohjelman historia kattaa skaalan metallista jazzin kautta radiopoppiin sekä reggaesta musikaalinumeroihin, lastenmusiikkiin ja iskelmään.
Tartu Mikkiin ei syrji.

Mikkiin tarttuminen tarkoita ei ole pelkkiä yllättävien elementtien yhdistelmiä. Rock-kukko Kimmo Blomin ja oopperatenori Petri Bäckströmin duetto We Are The Champions vuodelta 2010 on kahden alfauroksen suoraa huutoa, kilvoittelua ja fantastista yhteistyötä, jonka jälkeen Freddie voi kääntää kylkeä rauhassa. Queenia pystytään tulkitsemaan hyvin ja alkuperäisversion rinnalla ylväästi seisten. Harva siihen tällä planeetalla on näin ansiokkaasti kyennyt – Paul Rodgers ja Adam Lambert mukaanluettuina. Toinen riemukas Queen-versiointi on vuotta myöhemmin Lauluyhtye Rajattoman luenta Bohemian Rhapsodysta, joka lopulta kaatuu prima vistana soittavan orkesterin liian leveisiin A4-arkeista teipattuihin partituureihin. Oletteko kuulleet Freemanin esittävän Liian myöhään -kappaletta ilman Uutta fantasiaa? Laulajalta sattui kuvauksissa löytymään taskusta aurinkolasit kappaleen musiikkivideon hengen mukaisesti. Hieman alle 70-vuotias Jussi Raittinen tuli kävelykepin kanssa kuvauksiin ja veti silmät liekeissä Metsämökin tontusta version, josta nuoremmat esiintyjät saavat hyvää opintomateriaalia lavapresenssin kurssille.

 

Will you do the fandango?

 

”Painotus oli alusta alkaen tehdä hyvä musiikkiohjelma. Ponnisteltiin lujasti sen eteen, että ohjelman musiikkiosuudet ovat kunnollisia. Oikeastikin karaoke on vakavien harrastajien keskuudessa taitolaji”, Olli Tola avaa. Musiikin ammattimaisuus on läpi koko ohjelman historian ollut itsestäänselvyys. Molemmat ohjelman bändit saavat Leinoselta varauksettomat kehut. Kun syksyllä 2013 kysyin kosketinsoittaja Okke Komulaiselta, mistä tuolloin kuvatussa jaksossa esitettyyn Autiotaloon löytyivät erittäin autenttisen kuuloiset syntetisaattorisoundit, vastaus kuului yksiselitteisesti: ”Soitin Dingossa tuuraajana”.

 

Mikä saa taiteilijan mukaan ohjelmaan, jossa esitetään valtaosin lainakappaleita? Ville Leinonen mainitsee, että hän on katsellut jaksoja netin kautta. ”Esimerkiksi niillä reggaemiehillä oli hillitön meininki - ottivat shown omaksi showkseen”. Tässä on ohjelman suuri vahvuus: Tartu Mikkiin joustaa ja taipuu. Showsta voi ja saa tehdä oman näköisensä. Leinonen pitää haasteesta, jonka ohjelma leikkimielisyydessään tarjoaa. ”Taatusti jokainen vierailija kisailee itsensä kanssa - artistin korvien välissä suurin taistelu käydään. On kiva heittäytyä ja kaikki eivät siihen kykene. Vanhemmallekin konkarille kamerat luovat varmasti oman jännityksensä”.

Leinonen myöntää, että ainakin hänen kokoluokkansa musiikintekijöille ohjelmassa esiintymisellä on merkitystä. Jakson TV-esityksen jälkeen ihmiset ovat tunnistaneet kadulla. ”Ehkä se luo illuusion, että on isompikin tähti”, laulaja hymähtää, mutta osuu tärkeään aiheeseen. Tartu Mikkiin on aina ottanut avosylin vastaan uransa alkuvaiheessa olevia artisteja.

Muistatko, missä Chisu ja Jippu olivat 2008? Ainakin he olivat kilpailijoina Tartu Mikin 66. jaksossa. Ohjelmassa vierailleiden artistien lista on loputon ja myös yllättävä. Kaikkien edellämainittujen lisäksi ohjelman lavalla ovat esiintyneet muiden muassa Tuure Kilpeläinen, Aija Puurtinen, Kärtsy Hatakka, Yona, Jo Stance (avausjakso), Heikki Salo, Jukka Ässä, Erja Lyytinen, Suvi Koivu, Kauko Röyhkä (Nenäpäivä-spesiaali), Janne Laurila, Miss Saana, Kalle Fält, Päivi Kankaro, The Northern Governors, Vesku Jokinen ja Matthau Mikojan. Kuka puhui massa-artisteista, dinosauruksista, sovinnaisuudesta tai epäuskottavuudesta? Ohjelma on vaivihkaa kasvanut instituutioksi, jota myös kovimpien musapoliisien täytyy edes salaa arvostaa.

Perjantaina 8.3.2013 Tartu Mikissä siirrytään uudelle sataluvulle, kun ohjelman 200. jakso esitetään. Kilpailijoina nähdään Finnhits-kvartetti Eini, Tapani Kansa, Vicky Rosti ja Frederik. Vetoaa massoihin ja taantumukselliseen musiikkimakuun, mutta ei koskaan teeskentele. Onnea Tartu Mikkiin!

Katso myös juhlajakson erikoishaastattelut.

 

Kirjoittaja on ollut pää Tartu Mikkiin -tuotannon ahterissa vuosikaudet ja kirjoittaa tämän artikkelin arvostuksesta ohjelmaa ja musiikkia kohtaan.