Ylen musiikkitarjonta Top5 - huhtikuu

Ylen musiikkitarjonta Top5 - huhtikuu

04.04.2013

Bryan Ferry - mirri kaulassa jo vuodesta -72Bryan Ferry - mirri kaulassa jo vuodesta -72

 

1. Bryan Ferry Stradassa - TV1 pe 5.4. klo 21.30

Strada

Uransa Roxy Musicin riveissä 70-luvun alussa aloittanut Bryan Ferry on ehtinyt sooloartistina jo neljänteentoista albumiinsa. 67-vuotias tyyliniekka on viimeisimmällä soololevyllään palannut ensirakkautensa jazzin pariin. The Jazz Age -albumilla kuullaan Roxy Musicin ja Ferryn soolouran helmiä 20-luvun tyyliin orkestroituina instrumentaaliversioina.

Ferry on soolourallaan versioinut runsaasti muiden artistien kappaleita (vuonna 2007 julkaistu Dylanesque koostui pelkästään Bob Dylanin lauluista) ja paljastanut rakkautensa vanhaa viihdemusiikkia kohtaan (vuoden 1999 As Time Goes By -levyllä mies versioi mm. Cole Porterin klassikoita), mutta The Jazz Age -levyn epätavallinen naimakauppa onnistuu silti yllättämään.

Bryan Ferryä haastatteli Stradan Marc Helfer. Haastattelu on nähtävissä myös Stradan sivuilla tv-esityksen jälkeen.

 

2. Teemalauantait soivat - Teema la 6.-27.4. klo 21.00

Teemalauantait soivat huhtikuussa

Nautintoa tai tuskaa korville chansonista Lemmyyn vielä huhtikuun ajan. Jokaisen populaarimusiikin ja -kulttuurin vaiheista kiinnostuneen tulisi viettää 13.4. lauantai-ilta tapittaen Kylä New Yorkissa -kokonaisuutta. Siinä syvennytään Greenwich Villageen - New Yorkin boheemiin kaupunginosaan - joka on tarjonnut tukea, kasvualustan ja vieraanvaraisuutta mm. Bob Dylanille, Jimi Hendrixille, Simon & Garfunkelille, The Velvet Undergroundille, Barbra Streisandille, Lovin’ Spoonfulille, Nina Simonelle ja Joni Mitchellille. Villageen yhdistyy voimaakkaasti myös beat-kulttuuri Kerouaceineen ja Ginsbergeineen.

Illan aloittaa klo. 21.00 fiktioelokuva Nuoruuteni Greenwich Village (Next Stop, Greenwich Village), joka kertoo 1950-luvun taiteilijaelämästä New Yorkissa. Klo. 22.45 pyörähtää käyntiin dokumentti Greenwich Village ja muutoksen musiikki (Greenwich Village: Music that Defined a Generation), jossa käsitellään kaupunginosan kukoistavaa musiikkiskeneä vuosina 1961-1973. Suositellaan muillekin kuin beatnikeille ja hipeille!

20.4. Teemalauantain valtaa yksi maailman rasittavimmista ja turhimmista soittimista: ukulele. Renessanssiaan elävää instrumenttia esitellään Ohukaisen ja Paksukaisen (klo 21.00), soittimesta kertovan dokumentin (klo 22.05) sekä The Ukulele Orchestra of Great Britainin (klo 23.00) voimin. Jos viimeksi mainitun orkesterin faneihin ovat ilmoittautuneet David Bowie, Brian Eno ja Michael Palin, ei instrumentti ehkä niin turha olekaan. Anarchy in the Ukulele!

 

3. Kultakuume: J. Karjalainen, Sibelius - Radio 1 ke 3.4. klo 15.05

Kultakuume: Kaikki rakastavat J. Karjalaista
Kuuntele ohjelma Areenassa

Kultakuume osuu kulttuuria syväluotaavien taidepotpureiden polullaan kotimaiseen musiikkiin. J. Karjalaisen tuntevat kaikki suomalaiset. Kaikki. Hänen lauluntekijän lahjansa ovat kiistattomat ja paluu Lännen Jukasta pop-musiikin esittäjäksi on ollut toivottu ja tervetullut. Tällä alueella operoidessaan Karjalainen tuottaa priimalaatua ja on suoraan sanottuna on vahvimmillaan. Onko J. Karjalaisessa mitään vikaa? Kysymystä pohtivat toimittaja Otto Talvio ja Rumban päätoimittaja Teemu Fiilin.

Suomalaisille tiedoksi, että Jean Sibeliusta oikeasti arvostetaan maailmalla säveltäjänä. Henkilöstä ja hänen teostensa taustoista ilmestyy toukokuussa Japanissa laaja teos Rakkaudesta Sibeliukseen. Kyseessä on ensimmäinen Sibeliusta käsittelevä kirja japanin kielellä. Teoksen kirjoittanut Tokion filharmonisen kuoron johtaja Chifuru Matsubara on hillitön Suomi-fani. Tarinan mukaan Matsubara muutti Suomeen 1970-luvulla kuultuaan Ylioppilaskunnan mieslaulajia. Stereotypia japanilaisten omistautumisen tasosta pitänee siis paikkansa. Kirjoittaja on itse äänessä tässä jutussa - hänen suomenkielen taitonsa on vähintäänkin kiitettävä.

 

4. Redrama live @ STK - Radio X3M & Areena

Katso: Redrama @ Svenska Talande Klubben
Kuuntele: Areena (Redraman osuus alkaa kohdassa 02:04:00)

Ruotsalaiskaksikko Norlie & KKV joutui perumaan esiintymisensä Radio X3M:n Svenska Talande Klubbenilla sairastumisen vuoksi, mutta siitä huolimatta Helsingin Korjaamolla kuultiin 3. huhtikuuta tasokasta hiphoppia.

Sairastuneiden länsinaapurin kasvattien tilalle saatiin paikkaaja hyvinkin läheltä, kun illan pääesiintyjänä esiintyi X3M:n juontajakaartiin kuuluva Redrama. UMK-tuomarinakin nähty räppäri on pitänyt itsensä kiireisenä Ricky-Tick Big Band & Julkinen Sana -ryhmän kanssa ja mies valmistelee parhaillaan myös uutta sooloalbumia!

 

5. Elävä Arkisto: Iskelmä-Suomen tarina on salattujen tunteiden historiaa

Iskelmä-Suomen tarina on salattujen tunteiden historiaa

Suomalaisuuden ydinmehu löytyy tiivistettynä tästä paketista – halusimme tai emme. Elävän arkiston kevään 2013 massiivipläjäys kattaa 50 artikkelia, joissa yhteensä yli 300 eri klippiä: live-esityksiä, haastatteluja, dokumentteja ja tv-pätkiä. Erityismaininnan ansaitsee vuodelta 1962 peräisin oleva Erkko Koskisen lyhytelokuva EP-X-503, jossa jazz-yhtye tekee levyä Kulttuuritalolla: 1960-luvun modernismin huuma on jälkeenpäin tarkasteltuna jopa hellyttävää.

 

Pinnan alla

YleX:n jättimäinen Welcome to Finland Justin Bieber -tapahtuma julkaistaan 6.4. osoitteessa ylex.yle.fi!
Lisäksi yhteistyökeikka Tavastialla Ellie Goldingin kanssa 15.4., jonka materiaali ilmestyy Keikkabarometriin. Viimeisimpinä siellä esittäytyvät Walk The Moon ja Biffy Clyro.

Valmistaudu vappuun Elävän arkiston etunojaisilla poliittisen laulun klassikoilla!

Märät säpikkäät -sarjan uudet jaksot alkavat 14.4. TV2:lla - mukana riemastuttavia musiikkivideoita.

Kommentit (0)

Artistikortit

Uusimmat

  • Tuure Kilpeläinen pohtii ulkopuolisuutta

    Tuure Kilpeläinen oli halunnut mukaan Hetkiä Kalliossa -sarjaan siitä lähtien, kun oli nähnyt Eero Raittisen Purple Rain -vedon. Mahdollisuus koitti sarjan toisella kuvauskierroksella. Kilpeläinen halusi versioida tässä päivässä kiinni olevaa ja tuoretta musiikkia.
  • Samaen hyvä päivä M1-studiossa

    Ylen M1-studioon laulaja-lauluntekijä otti mukaan jousikvartettinsa, joka koostuu Helsingin Kaupunginorkesterissa sekä Radion Sinfoniaorkesterissa soittavista muusikoista. Yleisön edessä taltioidussa sessiossa kuullaan lauluja Koskisen neljältä sooloalbumilta.
  • Sallan ja Miron suomenkieliset suosikit

    Jos yhtyeen nimi on pitkä, täytyy sen kasaaman Viikonloppulistankin olla mittava. Näin tuumasivat Sallan ja Miron matka maailman ympäri -yhtyeen Salla-Marja Hätinen ja Miro Palokallio kun pistivät kasaan kuusikymmentäseitsemän suomenkielistä kappaletta sisältävän soittolistansa.

Suosituimmat

  • TÖRKEÄÄ! Fintelligensin tuotanto on kopioitu 1930-luvulta, katso tunnustusvideo!

    Fintelligensin riimivirta ei olekaan niin loputon kuin Elastinen ja Iso H ovat antaneet ymmärtää, paljastui Emma-gaalassa. Kaksikko on plagioinut surutta savolaisen kansanmuusikon tuotantoa jo vuosia. Iso H myöntää, että uran alussa nuoria räppäreitä kiinnosti enemmän bilettäminen kuin studiotyöskentely, joten omien sanoitusten tekemiseen ei ollut osaamista eikä aikaa. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Paula Vesala (kuva: Yle)

    Shokkipaljastus! Paula Vesala myöntää: ”Koskaan en ole riviäkään kirjoittanut”

    PMMP:n Paula Vesala ja Mira Luoti myöntävät, että bändi on ollut laskelmointia alusta saakka. Biisien tekemiseen naiset eivät ole koskaan osallistuneet millään tavalla, paljastui Emma-gaalassa. Taloudellisen hyödyn toiveessa naiset suostuivat antamaan kasvot huonona pitämälleen musiikille. ”Vaadittiin osuuksia biiseistä, että pystytään nettoamaan”, Vesala tilittää. Naiskaksikko syrjäytti PMMP:tä edeltäneen epäonnisen poikaduon, joka on jäänyt täysin unholaan. Kaikki Emma-gaalasta osoitteessa www.yle.fi/emmagaala [1]. [1] http://www.yle.fi/emmagaala
  • Kuperseikkailu - Lataa laulut ilmaiseksi

    Askartele ikioma Kuperseikkailu-levy! Yle on tuottanut uutta musiikkia lasten ideoista. Päätimme joulunhengessä jakaa aineettoman *Kuperseikkailu-lahjan: *ilmainen, ladattava levy täynnä uutta musiikkia. Ihanaa joulunaikaa sekä riemukasta uutta vuotta 2014! 
Muualla Yle.fi:ssä