Saparontekele (kuulostaa japanilta mutta ei ole).

Joka syksy se iskee, neulomisvimma. Unohdun tuntikausiksi sohvalle risti-istuntaan ja neulon, neulon, neulon. Alussa pitää miettiä mitä on tekemässä, lanka ei solju sormissa ja silmukoita luodessa puikot kilahtelevat lattialle. Mutta kohta kaikki sujuu kuin itsestään.

Ensin pitää siis lämmitellä ettei neulominen heti alkuun ala tökkiä. Tehdä joku pieni tekele. Tärkeää on että tekeleitä on vain yksi kappale. Ei siis sukkia tai lapasia. Saman tekeleen toistaminen uudestaan on aivan liian tuskastuttavaa lämmittelyvaiheessa. Pian tekeleen jälkeen sormet syyhyävät ryhtyä tositoimiin, esimerkiksi neuletakin kimppuun.

Tekeleiden ulkonäköön vaikuttavat suurelta osin jämälangat. Toisiinsa sopivien värien valinta jämälankojen  joukosta on yksi parhaista vaiheista neulontatyötä tehdessä.

Yleensä on joku aavistus mitä on ryhtymässä tekemään. Nyt ajattelin saparoita joihin voisi sitoa silkkiset lettinauhat.  Ja raitasukat, ne pitää olla. Pari iltaa meni ja saparontekele tuli.