Aina nälkä

Lapsena ei ruoka tahtonut maistua kuin puoliväkisin, ja sitten siirryinkin sujuvasti nousevan painoindeksin päättymättömälle radalle. On kihtiä, verenpainetta ja kolesterolia. Haave kuolemisesta terveenä miehenä on alkanut haalistua.

Otan alistuneesti vastaan moitteet omien elintapojeni vaikutuksesta painooni ja terveydentilaani, mutta olisi lohdullista voida syyttää tilanteesta jotain muutakin.

Näiden samojen mietteiden kanssa on paininut myös englantilainen huipputoimittaja William Leith. Hän kertoo kirjassaan Pohjaton nälkä kieroutuneesta suhteestaan ruokaan ja ajatuksiaan ylipainosta, kuten…

”Lihavat ovat valehtelijoita. Kun olet lihava, kompuroit sinne tänne teeskennellen, ettet huomaa. Yrität harhauttaa toiset ihmiset ajattelemaan, että omasta mielestäsi et ole lihava.”

Tiedettäkö syyttäminen?

Leith löytää pääsyyllisen yleistyvään ylipaino-ongelmaan ravitsemustieteestä, joka on vuosikymmeniä jankuttanut, kuinka rasva on pahasta ja hiilihydraatit hyviä. Tämä virallinen totuus on vallinnut jo 30 vuotta.

Paha sanoa, kuinka oikeassa Leith on. Omaan kaaliini on taottu, että leipä miehen tiellä pitää ja keitettyä perunaa voi syödä rauhassa. Nyt olen alkanut epäillä, vaikka eihän näistä asioista taida tulla ainakaan minun elinaikanani tolkkua.Viime vuosina on myös ”virallisia” ravintoympyröitä joka tapauksessa alettu varovaisesti rukata vähähiilihydraattisempaan ja enemmän proteiineja sisältävään suuntaan.

Eräs ratkaisu

Oli hiilihydraattien kanssa miten hyvänsä, itse olen ne syönyt ja kaljat naamariini kaatanut. En aio ryhtyä ultravähähiilihydraattisen Atkinsin enkä minkään muunkaan dieetin orjaksi.

Todellinen ongelma ovat annokset – niiden koot ja nauttimisen tiheys suhteessa energiankulutukseen. Siispä olen päättänyt aloittaa keväällä työmatkapyöräilyn (30 km päivässä), jotta voin jatkaa kanansiipien ja kaljan imeskelyä kutakuinkin entiseen malliin.

Tiesittekö muuten, että sana ”dieetti” tulee kreikan kielen sanasta ”diaita”, joka tarkoittaa elämäntapaa. Liikuntaa voin lisätä, mutta en nyt sentään ala koko elämäntapaani muuttamaan.

Linkkejä:

Ravintoympyrä vuonna 1972 (Elävä arkisto)

Urheilutoimittaja Kivimäki tähyää kuntoon

Herkullista lihavuutta (Elävä arkisto)

Terveysuutisia

Paksu juttu (Elävä arkisto)

Ravitsemusasiantuntija ei suosittele Atkinsin dieettiä (YLE Uutiset)

Vähähiilihydraattinen dieetti tutkijoiden mukaan tehokkain (YLE Uutiset)

Tutkimus: Atkinsin dieetti vaarallinen (YLE Uutiset)

Testaa tietosi ylipainosta

kommentit

Taas mainio tarina blogistilta! Hyvä että Ylessä tehdään välillä henkistä hommaa eikä aina olla siellä sushi-pöydässä (tai muissa herkkupöydissä). Fyysisesti terveenä meistä ei kuole kukaan - kuoleman aiheuttaa syöpä, katkeava verisuoni päässä tai sydämen pysähtyminen - ei terveen ihmisen merkkejä mikään. Onnettomuudet ovat asia erikseen.
Vaikuttaa siltä, että blogisti saattaa kuolla henkisesti terveenä - sekin on harvinaista.

Ti, 2009-02-17 23:08

quzUG2 corljyaksfsi, [url=http://xjutidyvwfga.com/]xjutidyvwfga[/url], [link=http://ppjdzyhkgojn.com/]ppjdzyhkgojn[/link], http://peeogfpdmpei.com/

Su, 2010-04-18 17:17

Dieetti tulee kreikan kielen sanasta diaita, eli elmänätapa. Mainitussa kirjassa kerrottiin myös mistä tulee sana banting eli pantata, merkityksessä laihduttaa. 1900 luvun alussa Lontossa oli Banting niminen mies jonka lääkäri suositteli vähähiilihydraattista ruokavaliota laihtumiseen. Julkkislaihduttajan koko laihdutus sain nimen banting tämän miehen nimestä.

>Twiggery Pe, 2011-02-11 12:00

lisää kommentti

välipala

Välipala

Tunneasiaa ruoasta ja juomasta, tottumuksista ja sattumuksista sekä suun nautintojen seurauksista. Mikan Välipala on blogisarja vuosilta 2008-2009.

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä