Lastenpsykiatri Janna Rantala: Jäähy

Lastenpsykiatri Janna Rantala: Jäähy.  Kuva: Julia Freeman-Woolpert, stock.xchng

Tapaan kaiken aikaa hyvää tarkoittavia vanhempia, jotka istuttavat huoneen nurkassa yksivuotiastaan ”rauhoittumassa”. Ei yksivuotias osaa rauhoittua yksin! Hän oppii sen vähitellen, vanhemman sylistä kerta kerralta voimaa saaden.

Empatiakykyä lapselleen toivovat laittavat kaksivuotiaan jäähylle ”miettimään mitä tuli tehtyä”, vaikka hänen syy-seuraussuhteiden tajunsa on vielä kehittymättä. Hän oppii sen vuosien mittaan, kun vanhemmat rauhallisesti selittävät tapahtumaketjuja ja toisten ihmisten reaktioita, pysyen empaattisina myös lapsensa näkemykselle.

Puhumattakaan kolmevuotiaista, jotka lusivat ikävuosien perusteella asetetun kolmen minuutin kakkunsa pamautettuaan jotakuta päähän. Sosiaalisia taitoja ei opi eristyksessä, vaikka vanhemmat siihen vastuullisesti pyrkivätkin.

Neljävuotias ymmärtää jo takuulla jotain jäähystä: eristämisen häpeän. Ei häntä hämää, vaikka sitä kutsuttaisiin Rauhoittumistilaksi tai Pohdintapalliksi.

Jäähyn idea on hyvä yksinkertaisten sääntöjen maailmassa, kuten jääkiekossa. Väärästä teosta rangaistaan. Kärsinyt osapuoli saa etua. Valtasuhdekin on selvä; vain tuomari voi määrätä pelaajan jäähylle.

Muussa elämässä syy-seuraussuhteet ovat harvoin niin yksinkertaisia, että olisi perusteltua rangaista yhtä ihmistä. Sillä siitähän Jäähyssä on kyse: siirretään sopimattomaksi katsotun vuorovaikutustilanteen häpeä yhden osallistujan harteille.

Siksi en kannata Jäähyä. Tai tarkemmin sanoen: en kannata Yksisuuntaisen Jäähyn käyttöä.

Yksisuuntaisessa Jäähyssä vain aikuinen saa määrätä lapselle Jäähyn. Meidän perheessä tämä ei toimi, koska myös aikuiset rikkovat joskus sääntöjä ja kohteliaita tapoja, ärsyttävät toisia, vievät lelun kädestä ja kiukuttelevat turhista. Siksipä käytössämme on Lentävä Jäähy, jonka kuka tahansa voi määrätä toisilleen tai itselleen. Se on paljon reilumpaa.

1) Jäähy, jonka vanhemmat määräävät itselleen. Alkaa yleensä äänimerkillä, jota kutsutaan tiuskimiseksi. Määrään itseni lajittelemaan pyykkiä jäähtyäkseni. Mies määrää itsensä lenkille. Kun nyppii tosissaan, määräämme vapaaillan kaupungilla.

2) Jäähy, jonka lapset määräävät vanhemmille.  Alkaa äänimerkillä, jota kutsutaan kiukutteluksi. Meillä on leikit kesken, älä häiritse! Et sä mua määrää!

3) Jäähy, jonka lapset määräävät toisilleen. Alkaa riidaksi kutsutulla äänimerkillä. Et saa tulla mun huoneeseen! En leiki sun kanssa!

4) Jäähy, jonka lapset määräävät itselleen. Kutsumme äänimerkkiä itkuksi. Edeltävää toimintaa kutsumme riehumiseksi. Jäähyn toteutus vaatii aikuisen läsnäolon: Luetaas välillä joku kiva kirja.

5) Jäähy, jonka vanhemmat määräävät lapsilleen. Alkaa kuoroitkusta. No niin, otetaas rauhassa. Ketkä kaikki kokivat vääryyttä? Tulkaa lohdutukselle.

6) Ryhmäjäähy, jonka kuka tahansa voi määrätä kaikille. Alkaa kakofoniasta, kun jokainen perheen jäsen itkee, huutaa tai puhisee.  Hulluksihan tässä tulee, nyt kyllä osa lähtee puistoon ja loput kirjastoon.

Lapset eivät sitä tiedä, mutta on vielä jäähy, jonka vanhemmat määräävät toisilleen. Kulta, ei tänään.

kommentit

Kiitos, Janna! Ihan mahtavia jäähyjä. Tykkään tosi paljon tästä lähestymistavasta, jossa vanhemmat ja lapset ovat samalla puolella.

>Koululaisten äiti Pe, 2013-09-13 20:33

Luinko tosiaan oikein: narttu?

>Ope Pe, 2013-09-13 21:16

Aivan. Vaikea kunnioittaa ammattilaisena tai asiantuntijana ihmistä, joka käyttää moista alatyylin ilmaisua. Ja vieläpä Joanna Frostista, joka sentään työllään on saanut varmasti tuhannet kasvattajat vaihtamaan väkivaltaan, huutamiseen ja pelotteluun perustuvan kasvatustyylinsä parempaan. Yksi jäähyn parhaita puolia onkin, että se antaa myös vanhemmille aikaa rauhoittua ja laskea kymmeneen. Siksi itse työssäni suosittelen sitä erityisesti neuvottomille, väkivaltaan helposti turvautuville vanhemmille. Kaikkien vanhempien kasvatusponnistukset kun eivät riitä uusien kommunikaatiomallien opetteluun, eikä joka kriisiä voi ratkaista kirjastoreissulla.

>Rantala jäähylle kielenkäytöstä! Ke, 2013-09-18 10:52

Nyt on kyllä ymmärretty ihan ymmärtämisen vuoksi. Ei lapsi mene rikki komentamisesta. Ohjeeseen "Rajat ja rakkaus" kuuluu molemmat. Meillä on jäähy käytössä, iän mukaisesti, nelivuotias todellakin rauhoittuu jäähyllä ja siinähän se kaksi-kolmevuotiaskin oppii sitä syy-seuraussuhdetta. Jos kieltämisestä huolimatta jatkaa jotain törttöilyä, joutuu jäähylle. Onhan se eristämistä, jos on noloa, niin niin pitääkin olla. Niin se muiden reaktioidenkin näkeminen on (esim. jos on lyönyt jotain ja toinen itkee). Vai onko kohta taas lanseerattava uusi ilmaisu tuon "pahan jäähyn" tilalle? Tilanteesta poistuminen? Se taitaa jo olla suositeltava muoto? Vai onko? Ihan sama asiahan se on, jos ruokapöydässä pelleillään, otetaan ruoka pois tai pyydetään poistumaan keittiöstä. Tulikohan taas jollekin traumoja?

Sinänsä ihan hauska tietenkin tuo kieli poskessa kirjoittelu, mutta kun Suomi on pullollaan lapsiaan siloittelevia vanhempia, niin ei tämä heitä nyt auta yhtään. Ja jäähylle voi toki laittaa koko jengin, ei sinne yhtä tarvitse kiikuttaa, jos osallisena oli monta.

>Äiti La, 2013-09-14 08:16

Kannattaa kuitenkin lukaista mitä tiedetään aivojen rakenteesta ja kehittymisestä. Ei se kaksi-kolmevuotias välttämättä opi mitään syy-seurausuhteesta jäähyllä istuessaan. Yksilöitä tietysti ollaan jokainen.

>mika La, 2013-09-14 09:26

Jäähyt toimivat. Lapsi ja aikuiset eivät ole samalla tasolla. lapsi haluaa saada aikuisilta tukea myös pahoissa tilanteissa.
Hienoa, että joku jaksaa näitä tutkia, mutta jätetään sitten käytäntö ihan erikseen.

>anna La, 2013-09-14 11:09

Siinä sitä kerrotaan lastenpsykiatrille, miten lapsen ajatus juoksee ja mistä lasten ongelmallinen käytös johtuu ja mikä siihen auttaa. ;)

>Riitta Su, 2013-09-15 22:25

Janna Rantalan aiemman kirjoituksen (lapsen rauhoittaminen: sylihoito vs. jäähy) mukaan vasta noin 4-5-vuotias lapsi ymmärtää syy-seuraussuhteita. Pieni lapsi ei tosiaankaan ymmärrä MONIMUTKAISIA syy-seuraussuhteita (jos lyön niin toiselle tulee paha mieli). Pienikin lapsi oppii, että jos teen jotain kiellettyä, niin joudun jäähylle tai vanhempi kieltää tiukasti ja siitä seuraa paha mieli. Syy-seuraussuhteista pitää tehdä lapsille yksinkertaistettuja, lapset eivät ymmärrä monimutkaisia selityksiä, miksi jotain ei saa tehdä.

Jos et usko, että pienetkin lapset oppivat syy-seuraussuhteita, niin kokeilepa antaa 2-vuotiaalle karkki aina kun 2-vuotias lyö toista lasta! Veikkaan, että 2-vuotias oppii lyömään tauotta. Miksi oppimista ei siis tapahtuisi myös toiseen suuntaan?

Jos lapsen kiukuttelu johtuu liian vähästä hyvän huomion saamisesta vanhemmilta, nälästä tai muista tekosyistä, ei oikea ratkaisu ole palkita huonoa käytöstä vanhemman sylillä tai karkilla. Lapsi oppii, että rumalla käytöksellä saa sitä kaivattua hyvää huomiota. Rumasta käytöksestä tulee seurata tiukka kielto tai rangaistus, minkä jälkeen vanhempien tulee jatkossa pyrkiä välttämään lapsen liian vähäistä huomioimista tai nälkäisenä pitämistä.

>Maukka Su, 2013-09-15 05:50

Minusta aikuisen syli ja huomio ei ole palkinto, vaan täysin itsestäänselvyys... Rumalla käytöksellä ei tietenkään tule saada kaivattua hyvää huomiota. Tavallisella tai hyvällä käytöksellä tulee saada kaivattua hyvää huomiota, ja rumaa käytöstä pitää pystyä käsittelemään läheisen aikuisen kanssa.

>Onko syli palkinto... Su, 2013-09-15 21:10

Mielestäni lopputulos ja lapsi ratkaisee onko syli palkinto vai toimiva ratkaisu. Jos sylittelyllä saa lapsen huonon käytöksen loppumaan, niin silloin se on toki toimiva ratkaisu. Jos taas huono käytös vaan lisääntyy siksi, että lapsi ei muutoin saa vanhemman huomiota kiireen tai muun tekosyyn takia, niin silloin lapsi pitää syliä palkintona.

Toki sylissä pitää saada olla paljon riippumatta käytöksestä.

>Maukka Ma, 2013-09-16 05:31

Minä en myöskään ole ikinä ymmärtänyt lapsen eristämistä yksikseen. Meillä ovat lapset myös aina tulleet aikuisen sylissä "jäähylle", ja se on ollut minusta hyvä ratkaisu. Onhan lapsiakin tietysti kaikenlaisia, niin kuin meitä aikuisiakin... Mutta kyllä rauhoittuminen sylissä ja asiasta puhuminen ovat rentouttaneet oikeastaan tilanteen kuin tilanteen. Olin tosi tyytyväinen, kun onnistui vieraamman, aika ongelmallisen lapsen kohdallakin, joka yleensä jatkaa yhdestä kepposesta seuraavaan kolttoseen eikä puhe oikein mene perille.

>Tämä on asiaa! Su, 2013-09-15 21:06

Varmasti lapsia on monenlaisia. Omiani olen tarpeen tullen jäähyttänyt ja se auttoi. Lapsi halusikin rauhoittua itsekseen eikä kiukkuisena olla sylissä. Mutta lapset ovat tässäkin tosi erilaisia ja vanhemman tehtävä on osata tulkita ja ohjata omaansa. Mielipahaa on turha sen sijaan pelätä koska sitähän lapsen pienessä mittakaavassa ja turvassa on hyväkin oppia. Jos ei sitä opi kestämään, voivat seuraukset myöhemmällä iällä olla arvaamattomat.
Sukulaiseni lasta on kasvatettu tässä jutussa mainituilla "lempeillä" tavoilla, aina on neuvoteltu eikä huonosta käytöksestä ole rankaistu. Nyt reilu 5-vuotiaana poika on kova pomottamaan ja yksivuotiaan sukulaisen synttäreillä löi ja huusi kovaa pienelle (kun ei itse saanut olla sillä kertaa juhlan keskipiste). Tästäkään ei seurannut muuta kuin pientä juttelua äitinsä taholta "ei noin saa tehdä, tulee paha mieli..."
Jätän jokaisen omaan mietintään, onko tällainen lapsi mukava. Koulussa opettajat varmaan voivat kertoa vastaavanlaisista. Sitä se yltiöindividualismi teettää, pahimmillaan. Minä ja MINUN lapsikultani.... Jne.

>Yks äiti ja täti Ma, 2013-09-16 22:04

Tunnen yhden viisivuotiaan, joka on todella vaikea. Tönii pikkusiskoaan eikä tottele aikuisia. Esimerkkitilanteena, kahvipöydässä oli tarjolla kinuski-marjapiirakkaa. Pojalle annettiin annos ja kerran lisää, mutta sitten kiellettiin, että ei enempää. Poika ilmoitti haluavansa pelkkää kinuskia marjojen päältä, vanhempansa kielsivät. No, poikahan sitten vain otti kinuskia lusikallaan suoraan piirakan päältä. Ja mitä tekevät aikuiset? Sanovat, että älä nyt enempää ota, kun kiellettiin. Poika otti vielä kerran.

Onko tuokaan nyt hyvä tapa? Luojan kiitos nykyään tuolla lapsella onjäähypenkki käytössä, ja sen avulla ovat saaneet edes vähän kuria lapseen.

>Joku vaan Ti, 2013-09-17 08:05

Aukesiko tämä perustelu jollekulle: "Muussa elämässä syy-seuraussuhteet ovat harvoin niin yksinkertaisia, että olisi perusteltua rangaista yhtä ihmistä. Sillä siitähän Jäähyssä on kyse: siirretään sopimattomaksi katsotun vuorovaikutustilanteen häpeä yhden osallistujan harteille." Ja edellä on esimerkki toista lasta päähän pamauttaneesta kolmevuotiaasta? Pitäisikö päähänpamautetunkin siis kokea jotakin kollektiivista syyllisyyttä siitä lyömisestä/lyödyksi joutumisesta?! Whaat!? Mahtava malli sisäistettäväksi esimerkiksi tulevaa parisuhdetta silmälläpitäen... Kai olen yksinkertainen, mutta minun maailmassa tosiaan on joitakin sääntöjä, jotka ovat vielä paljon yksioikoisempia kuin jääkiekossa. Kaukalossa nimittäin sallitaan paljon enemmän väkivaltaa kuin itse sallin hiekkalaatikolla.

Esimerkkinä: Jos meillä yksivuotias vie lelun neljävuotiaan kädestä, häntä opastetaan. Jos neljävuotias sen seurauksena ottaisi kierroksia niin, että pamauttaisi pikkusiskoa päähän, hän saisi jäähyn ja opastusta. Itse kutsuisin sitä rangaistusasteikon asteellisuudeksi ja johdonmukaisuudeksi. Väkivalta on jotakin semmoista, josta ei mun mielestä millään "luetaanko joku kiva kirja" lässytyksellä selvitä enää sen jälkeen kun sillä kommunikoinnilla on aikanaan pelisäännöt tulleet selviksi ja ymmärretyiksi. Se kyllä ymmärretään, että lapsi on kokenut vääryyttä tai tullut ärsytetyksi, mutta ei se siirrä vastuuta uhrille saati, että oikeuttaisi hakkaamaan toista.

Ja ei, en tarkoita, että jäähy yksin olisi paras tai toimivin tapa puuttua väkivaltaan, varsinkaan kaikilla lapsilla. Säännön sisäistäminen on ilman muuta oltava ensin, sitten vasta voi vaatia. Ihmettelen kuitenkin suuresti tuota näkemystä siitä, että lyövän lapsen tekoa ei saisi tuomita vaan kääntää "sopimattomaksi katsotun vuorovaikutustilanteen häpeä" kollektiiviseksi? Sanokaa, että mä ymmärrän tuon jotenkin väärin!

>Hillahillo Ti, 2013-09-17 22:00

Melkoista kuraa ja jälleen yksi esimerkki miksi psykiatrilla on yhtä paljon kompetenssia neuvoa ihmisiä elämässä kuin simpansilla. Kyllä lapsi alkaa sen oppimisen ihan heti kun aivot kehittyvät. Kyllä tuota pehmoilua ja juttelua on kokeiltu ennenkin ja aina yhtä huonoin tuloksin. Lapsen pitää olla jo melko hyvin kehittynyt että pystyy vastaanottamaan tuollaista empatiaan perustuvaa syy-seuraus-suhteella perustelua miksi jokin ei ole suvaittavaa käytöstä.

>Yksi isä Ke, 2013-09-18 16:55

Hyvä kirjoitus! Jäähyn käyttäminen on yhden lajin henkistä väkivaltaa. Ei on hyvä sana ja sitä pitää lasten kanssa käyttää väsymättä ja ahkerasti. Huutaminenkin on vanhemmalle sallittua. Lapsi oppii parhaiten tunnetilojen kautta. Kun äiti on oikeasti vihainen, viesti menee parhaiten perille. Ja tämähän ei koskaan tarkoita fyysistä väkivaltaa, henkistä musertamista, mykkäkoulua tai mitään muutakaan keskenkasvuista toimintaa. Vain rehellinen reaktio lapsen ei-toivottuun toimintaan. Asian pikainen suullinen käsittely, anteeksipyyntö, hali ja elämä jatkuu.

>Kahden lapsen äiti To, 2013-09-19 12:20

Harmi että ns. asiantuntija antaa tällaisia neuvoja. Suurimmalla osalla vanhemmista on ennemminkin vaikeuksia rajojen vetämisessä ja tiukkana pysyttelyssä. Sanonpa vaan että todella ikävää seurata sivusta kuinka oma lapsi saa samanikäiseltä kaveriltaan kuonoon siksi että kaverin perheessä noudatetaan lempeää ja keskustelevaa kasvatusta, tuollaista mitä Rantala suosittelee. Tämä lapsi siis aina tavatessamme jollain tavalla lyö tai tönäisee omaa lastani eikä hän saa siitä kunnon rangaistusta. Itse sitten lohdutan itkevää lastani, joka ihmettelee miksi kaveri lyö häntä. Alkaa lapsella ystävyyden tunteetkin vähentyä tällaisen jatkuessa.

Rantala on sitä paitsi ymmärtänyt jäähyn väärin; oikeaoppisesti siinä ei eristetä lasta yksin minnekään vaan aikuinen on lähellä näköetäisyydellä. Jäähy on meillä toiminut HIENOSTI uhmaikäisen kokeillessa rajoja eli kun tekee tuhmia asioita tahallaan eivätkä kiellot auta. Aina ensin siis kielletään, jäähy seuraa vasta jos kieltoon ei reagoida. Itse asiassa jäähyä käytettiin vanhemmalla lapsellamme aktiivisesti (useita kertoja viikossa) parin viikon, ehkä kuukauden ajan, jonka jälkeen lapsi lopetti epätoivotun käytöksen. En tiedä ymmärsikö hän syyseuraussuhdetta mutta asia meni joka tapauksessa perille, hän oli tuolloin 2-vuotias. Jäähyllä osoitettiin lapselle missä rajat kulkee ja nyt hän ne tietää. Kaikki ovat tyytyväisiä, luulen että lapsi itsekin. Hän saa nykyään ulkopuolisilta paljon kiitosta kauniista ja empaattisesta käytöksestään sekä muiden huomioimisesta.

>kahden äiti myös Pe, 2013-10-04 13:21

lisää kommentti

linkit

uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä