Joululahjainspiraatiota

To, 2009-12-10 16:23

Joulumyyjäisistä löytää paitsi hyviä ja persoonallisia joululahjoja, myös ideoita omaan jouluaskarteluun. Piipahdin Taideteollisen korkeakoulun myyjäisissä hakemassa inspiraatiota muun muassa anarkististen piparkakkujen leivontaan.

Askartelu ja koristeleminen kuuluvat monen jouluperinteisiin. Minä en niinkään leikkaa, liimaa, ompele ja väkerrä, mutta aina joulukuun alussa kaivan kaapista joulukoristeet, -valot ja kynttilät, ja virittäydyn joulufiilikseen joululaulucd-levyjen säestämänä.

Piipahdin muutama viikko takaperin Taikin joulumyyjäisissä etsimässä joululahjoja ja joululahjaideoita, ja löysinkin monta mainiota vinkkiä toteutettavaksi! Katsokaapa esimerkiksi näitä dinosaurus-pipareita:

 

Ihan mainioita! Piparit eivät varsinaisesti olleet myynnissä, vaan kojulla kaupattiin piparkakkumuotteja, joita myyjä Hanna Poranen oli itse taivuttanut pellistä.

 

 Minä en taida itse lähteä taivuttamaan muotteja, mutta ehkä piparkakkujen leipomisen voisi silti toteuttaa jotenkin luovemmin. Esimerkiksi näin:

Ihan mainioita! En tosin ehkä antaisi pimppipiparia joululahjaksi mummolle... Mutta siskolle tai kavereille kyllä, ehdottomasti. :)

Jos muuten omaat itse hyviä piparkakkuideoita, osallistupa Olotilan ja Puoli seitsemän -ohjelman piparkakkukisaan täällä. Voittaja julkaistaan Ykkösen PS-ohjelmassa.

Joululeipomusten lisäksi törmäsin myyjäisissä muutamiin erilaisiin vanhoista värikynistä askarreltuihin koruihin:

Kahden alimman kuvan kaulakoru on sen verran taidokasta käsityötä, että tuskin ihan moni meistä osaisi tällaista kotosalla askarrella. Ylimmän kuvan korvikset sen sijaan ovat jo helpompi nakki. Korvakoruja voi tehdä melkin mistä tahansa, kunhan vaan hommaa itse korvaan kiinnitettävän osan vaikka askarteluliikkeestä. Bongasin esimerkiksi vanhoista napeista tehtyjä korviksia Design Forumin Ornamon joulumyyjäisistä viime viikonloppuna ja katsokaas näitä:

 

Korvakorut on tehty vanhoista lusikanvarsista, ja onpa sekaan eksynyt vanha lamppukin.

Löysin Taikista kuitenkin yhden ehdottomasn suosikkijutun: aivan ihanat liukuvärjätyt villasukat! Olen villasukkien suurkuluttaja ja sukkien suunnittelija Anna Walve taisikin vähän ihmetellä innostustani... Mutta eihän kuvan villaisia polvisukkia voi kuin rakastaa!

Johanna Kokon tapa, ommella villapipoon nahkalippa on mielestäni hyvä idea: ehkä näin saa suojattua itsensä vaakasuoralta loskatykitykseltä edes vähän paremmin? Vai onko se toiveajattelua, loska siis! Tuntuu, että pienikin loskasade kohottaisi joulumieltä, kun ulkona on niin syksyistä ja pimeää...

Myyjäislöytöjen sokerina pohjalla - sananmukaisesti - ovat Niina Thuneborgin irtokarkkikorut.

 

Karkit ovat kuulemma ihan aitoja irtsareita, mutta ne on käsitelty jonkinsortin lakalla. Naureskelimme, että karkit olisivat melko varmasti olleet ikuisia ilman käsittelyäkin. Nyt ne ovat oikeasti i-kui-si-a. Vaikka tulisi minkälainen maailmanloppu ja täystuho, nämä ikikarkit eivät katoa olemasta millään. Ehkä.

Pakko vielä esitellä Erika Niemisen Parasta jälkeen -koru. Huvittava. 

Näistä ideoista kaikki eivät ehkä ole kotosalla toteutettavissa, tai edes kovin käytännöllisiä, mutta hauskoja ne ovat kaikki! Minä en tänä jouluna askartele, mutta leivon kyllä. Olen muutamana jouluna antanut lahjaksi itsetehtyä mysliä ja myös kuivatut omenalastut ovat hyvä joululahjaidea. Tärkeintähän kuitenkin on yhdessäolo ja kaikki ne omat joulurutiinit. Minä aion saunoa, laulaa, herkutella ja olla rakkaimpien seurassa. Se on parasta!

Psst... Blogisarjani loppuu seuraavan blogaukseni jälkeen ja 1.1.2010 alkaen luvassa ovat uudet kuviot. Mutta mitkä? Siitä lisää viimeisessä blogauksessani!

Noora Shingler

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

11 plus 3 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Nuo piparit eivät sovi lasten silmille :( Eivät hauskoja. Minä ainakin loukkaantuisin, jos saisin moisia joululahjaksi. Muut ideat olivat ihan kivoja.

En noita 'pipareita' ihan kelle tahansa lahjoittaisi, mutta poikaystävälleni ehdottomasti! #D Hauska idea! Huumoria kehiin ;) Ei aina tarvitse olla niin vakavissaan :D Onhan niitä penis-makaroonejakin nähty, ja saa joulunakin olla pilkettä silmäkulmassa. :)

Muuten ihan hyvä, mutta miksi pitää väkisin yrittää tunkea seksi joka paikkaan..??? Suurin osa ihmisistä pitää moisia pipareita täysin hyvän maun vastaisena, joten miksi vähemmistöosuus yrittää jatkuvasti tunkea yhä enenevässä määrin hyvän maun vastaista seksiä esille.

Jos joku tykkää, niin pitääkö väkisin levittää omia mieltymyksiään kaikkialle julkisesti???!! Omituista!

Tosiasia tässäkin on, että YLE on valitettavasti tehnyt väärän linjauksen lähtiessään Seiska-linjoille. Pitkässä juoksussa eivät enää erotu siitä paska-mediasta ja menettävät lukijoitaan ja katselijoitaan. Olisivat vain säilyttäneet asiallisemman entisen linjan. 10 vuotta sitten tällaisia kuvia ei olisi Ylen sivulla näytetty.

Mikäs siinä piparissa kiukuttaa? Jos itse näkee sen jotenkin epämiellyttävänä on kyse omasta asenteesta. Jos kuolleen eläimen takamus on jouluherkku, niin miksi ei piparikin voisi olla?

Anonyymi 10.12. klo 22:59

Nuo piparit eivät sovi lasten silmille :( Eivät hauskoja. Minä ainakin loukkaantuisin, jos saisin moisia joululahjaksi. Muut ideat olivat ihan kivoja.

Nipo nipo, miten huumoritonta poppoota suomesa on :)

AyiYxF ywxpafqnzyxh, [url=http://hniecngdnoyv.com/]hniecngdnoyv[/url], [link=http://hkridasbswji.com/]hkridasbswji[/link], http://mzemingaxdvu.com/

Nooran blogi

  • nooran_blogi (Kuva: )
    Noora loves eko, reilu ja luomu -blogissa toimittaja Noora Shingler seikkailee trendien näkymättömien arvojen maailmassa. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.