Kotikulinaristi

Ke, 2009-02-04 13:32

Kokkasin eilen ihan kamalan makuista ruokaa. En oikein tiedä mikä meni pieleen. Vain todellinen tumpelo voi kusauttaa aterian, johon käytetään rucolaa, tomaattia, parsakaalia, sieniä, kananmunaa, kalakastiketta, chiliä, korianteria, sipulia ja inkivääriä. Suussani piti olla bileet, mutta ei ollut.


Olen muka jotenkin salakavalasti muuttunut kulinaristiksi. Ystäväni ja etenkin siskoni ovat sitä mieltä. On totta, että laitan suuhuni mieluiten erinomaisen makuista ruokaa, mutta onko se kulinaristin määritelmä? Esimerkiksi eilen söin epäonnistuneen mössöni kokonaan, kulinaristi ei ehkä tekisi niin?

Paha maku ei ole mielestäni poisheittämisperuste, jos ruoka on terveellistä (pilaantunut ruoka on tietenkin asia erikseen). Tiedän olevani tämän mielipiteen kanssa aika yksin, mutta syön mieluusti vähän pahemmankin makuisia asioita, jos tiedän ne terveydelle tärkeiksi. Tosin, oletko huomannut, että yleensä terveellinen ruoka on myös hyvää? Terveellisen ruoan jälkeen kroppa huutaa hoosiannaa ja viestii olevansa täynnä energiaa. On surullista tietää, että päivittäin tuhannet kauppiaat heitävät pois ruokaa, jonka vaikka minä voisin aivan hyvin dyykata sieltä pakkasessa sijaitsevasta roskiksesta ruokapöytään. Opiskeluaikoina tein joskus niin, todella harvoin kylläkin, mutta tarpeeksi monta kertaa tajutakseni, että roskiksesta voi syödä. Täällä Suomessa heitetään pois ihan uskomattoman upeita raaka-aineita vain siksi, että niissä on joku pieni kauneusvirhe! Voisinpa pelastaa ne kaikki ruokapöytääni.

Vaikken kuluta arkiruokaan suuria summia, koen päivittäin suuria makunautintoja. Syön parhaita mahdollisia makuja ja raaka-aineita ihan kohtuuhinnalla. Viikottainen sushiperinteeni on tietenkin asia erikseen, se ei ole halpaa lystiä, mutta muina kuutena päivänä viikossa teen itse evääni. Kokkaan lounaani valmiiksi aamulla ennen töihin menoa ja väitän, että kulutan lounaaseen jopa vähemmän rahaa, kuin perusjamppa ruokatunnillaan.

Halvalla voi saada uskomattoman hyvää - ja nopeasti! Esimerkiksi eilen valmistin aamulla itselleni thaimaalaisen papaijasalaatin vartissa. Jotkut kuluttavat aamulla aikansa meikkaamiseen, minä kokkaamiseen. Tärkeää aamuisessa lounaan valmistamisessa on, että tietää tarkalleen, mitä tekee ja että kaikki tarvittava löytyy jääkaapista. Aamulla ei todellakaan ole aikaa lähteä fiilistelemään, joten homman on sujuttava rutiinilla.

Olen viimevuosina oppinut käyttämään mausteita ja raaka-aineita uskaliaammin ja ymmärtämään, mitkä maut sopivat yhteen. Sen oppii vain kokeilemalla. Kun keittiön kaapista löytyy esimerkiksi korianterin siemeniä, valkosipulia, soijaa, wasabia ja tuoreita vihanneksia, saa jo aikaan sellaisen gourmet-annoksen, että kelpaa vaikka vieraille tarjota. Bravuurini wasabilohi, on tästä hyvä esimerkki: ruokalajia kehutaan aina. Arvaa miten se tehdään? Lohen pintaan suolaa, sitruunaa ja wasabia ja koko homma uuniin. Idioottivarmaa.

Kulinarismi ei siis tarkoita kymmenien eurojen investointeja kaupungin kalleimmassa ravintolassa, vaan tajua siitä, mikä sopii yhteen minkäkin kanssa ja paljonko sitä jotakin tarvitaan sen jonkin pimppaamiseen (hieno lause!). Huono tai kokematon kokki voi pilata parhaatkin raaka-aineet, jos niitä käsittelee väärin. Ja halvallakin voi kokea itsensä kulinaristiksi - tai saada ainakin kaverit luulemaan, että on sellainen!

Mitkä sitten ovat kulinaristin lempimakuja aamutuimaan? Minulle täydellisiä aamiaismakuja ovat kaurapuuro, mustikat, banaani, hunaja, rusinat ja vihreä tee. Niillä kun aloittaa aamun, tuntee itsensä kuninkaaksi. Parastahan tässä on se, että kunkkuaamiaiseni on luomun ja reilun riemuvoitto. Kaurapuuro on kotimaista ja halpaa ja luomua, marjoja saa itse metsästä (jos hoksaa lampsia sinne silloin kun niitä on), hunajakin on kotimaista luomua, banaanit saa Reiluina ja Stokkalta jopa luomuna ja rusinatkin saa niinikään luomuna. Samaten vihreää teetä saa organic-laatuna ja parasta mahdollista vettä tulee hanasta. Meillä suomalaisilla on kuulkaa ylhäiset oltavat! Kaurapuuro vaan haltuun, ei tarvitse miettiä lamaakaan, kun hiutalepaketin saa reilulla eurolla. Siinä on kulinarismia kerrakseen. Oatmeal on Nykissä terveysruokaa!

Papaijasalaatin valmistusohjeen ja aamupuuron pimppaamisen niksit löydät täältä.

Aapo Korkeaojan havainnollisen dyykkausblogin löydät puolestaan tämän linkin takaa.
 

Noora Shingler

Kommentit

3iqTrv yhgbjygplfrk, [url=http://domahwvbvzdl.com/]domahwvbvzdl[/url], [link=http://upunbkvxyodl.com/]upunbkvxyodl[/link], http://itcemxuxwnch.com/

Nooran blogi

  • nooran_blogi (Kuva: )
    Noora loves eko, reilu ja luomu -blogissa toimittaja Noora Shingler seikkailee trendien näkymättömien arvojen maailmassa. Blogi paljastaa helppoja vinkkejä eettisen, ekologisen, terveellisen ja tyylikkään elämän kulutusvalintoihin.