Ralli säilyy Jyväskylässä!

AKK Sports Oy tiedotti hiukan ennen kymmentä eilisen hallituksen kokouksen päätöksen. Jyväskylä voitti Lahden 50-60, sanoisi Nykänen! Sulatelkaa tätä ja ei muuta ku suunnittelemaan ensi vuoden matkaa Jyväskylään!

26.8.2005 09:56
Jyväskylä piti pintansa MM-rallin keskuspaikkana. AKK Sports Oy:n hallitus päätti 25.8.2005 Saksassa pitämässään kokouksessa säilyttää Neste Rallin pääpaikkana Jyväskylän seuraavat kolme vuotta.

Hallituksen päätös oli lopulta yksimielinen ja yhtiö haluaakin kiittää kaupunkeja hyvinkin tasavertaisten hankesuunnitelmien toteuttamistavoista.

Hakijakaupungit olivat varsin tasaväkisiä ja vaaka kallistui lopuksi Jyväskylän eduksi.

Jyväskylän voidaan sanoa puristaneen loppumetreillä ohi hankesuunnitelmaa vetäneiden kaupunginjohtaja Markku Anderssonin ja apulaiskaupunginjohtaja Timo Koiviston toimesta.

He ovat luvanneet, että rallin keskuspaikkaa Paviljonkia kehitetään jatkossakin siten, että rallin ja muiden suurtapahtumien toteutus siellä on mahdollista. Lutakon alueen suunnittelua ja toteutusta tehdään hyvässä yhteistyössä maanomistajan, Jyväskylä Paviljongin, asukkaiden, yritysten, eri toimijoiden ja rallin tarpeet huomioiden. Rallitoimintoja on tarkoitus laajentaa myös satama-alueelle.
Myös rallille tärkeä Killerin supererikoiskoe uudistuu.

Erikoiskokeille löytyi Lahden seudulta varsin varteenotettavat vaihtoehdot, joskin runsaan kesämökkiasutuksen huomioiminen oli reittitiimimme mukaan erittäin haastavaa. Suunnitelmat erikoiskoejärjestäjien koulutukseen oli olemassa ja se olisi kyllä pystytty hoitamaan näinkin lyhyellä ajalla; kertoo kilpailunjohtaja Kai Tarkiainen.

Lopulta laitoimme tasavahvat hakemukset itsekkäästi kannaltamme riskianalyysiin ja annoimme sen ratkaista asian. Kansainvälisen ja kotimaisen ralliautoilun ollessa tällä hetkellä murroksessa Jyväskylän valinta tuntui lopulta paremmalta, toteaa AKK Sports Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Mahonen. Taloudellisesti etelään siirtymisellä olisi todennäköisesti ollut positiivinen vaikutus itse projektin talouteen, mutta yhtiön ollessa sitoutumassa toiseen miljoonaluokan projektiin Helsingissä, päätös tukee riskinottokykyämme, hän jatkaa.

Olemme tyytyväisiä päätökseemme jatkaa yhteistyötä Jyväskylän kaupungin kanssa, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kari O. Sohlberg. Uskomme, että kun pidämme tuotteemme kunnossa, on sille kysyntää tulevaisuudessakin, vastaa puheenjohtaja julkisuudessa esitettyihin väitteisiin, että Jyväskylä olisi nyt valittu loppuiäksi rallin keskuspaikaksi.

Kaupunginjohtaja Andersson toteaa, että syntyneeseen ratkaisuun MM-rallien jatkumisesta Jyväskylässä ollaan hyvin tyytyväisiä. Jyväskylän seudulla on vahva halu olla mukana vaikuttamassa rallien toiminnallisten puitteiden kehittämiseen.

Oikea valinta!

Hienoa! Olin helpottunut, kun sain aamulla tekstiviestillä tiedon kännykkääni, että ralli säilyy Jyväskylässä.

Oikein valitsivat ja perinteet säilyvät. Olisin ollut ihmeissäni, jos valinta olisi ollut Lahti.

Hyvä homma, nähdään ensivuonna... Jyskälässä!

Nyt saa tuulettaa!!!

Vaikka ralliradio on täysin puolueeton ja raitis, aion nauttia illalla pullollisen kuohuviiniä ainoan oikean päätöksen kunniaksi!

Täytyy myöntää, että aamulla viittä vaille kymmenen jännitti vietävästi, olkoonkin, että luotin teihin ja luotin meihin. Ja luotin siihen, että raha ei ole ainoa asia, joka ratkaisee.

Mutta kyllä helpotti, kun uutispalvelu piippasi ja näin otsikon "Jyväskylä jatkaa MM-rallin isäntäkaupunkina". Rallista voidaan ja saadaan olla montaa mieltä mutta jos nyt henkilökohtaiseksi saa heittäytyä, niin olen suorastaan pirun tyytyväinen tähän ratkaisuun!

Kiitos aktiiviselle rallikansalle vilkkaasta keskustelusta ja siitä, että olette lähes kaikki olleet vahvasti Jyväskylän puolella.
Ensi vuonna siis nähdään ja kuullaan, Jyväskylässä tietenkin!!!

Sanna