Mitä halavatun pelleilyä tää nyt oikein on???????

YLE HERÄTYS!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Miten voitte mokata tän homman näin täydellisen totaalisesti......???????
Kehtaatte vielä tätä Ralliradioksi sanoa. Kyllä kohta menee YLE boikottiin ihan TV-maksuista lähtien. ...ttu

No no

Jos sitä tarkoitat, että nettistreamissa lähetys katkeaa musiikin ajaksi, se ei johdu ylestä vaan tekijänoikeusmafiasta.

Katkoja jatkuvasti

Nuo musiikin katkot nyt vielä ymmärtää, mutta YLE on mennyt sotkemaan koko tianteen jännityksen ajamalla valtakunnanverkon ohjelmia Ralliradion sijasta

Tuolla toisessa aiheessa

Tuolla toisessa aiheessa joku Jyskälässä asuva kertoi, että normaaliralliradiostakin tulee ties mitä shittiä, ministerilöpinöitä ja perhokalastusjuttuja.

Muistan kyllä, että siellä on ennenkin ollut rallilähetyksille oma taajuutensa ja sitten "osa Radio Suomi löpinää ja osa rallia" -taajuus.
Onko nyt siten, ettei tuota ralliradiotaajuutta todellakaan enään ole? On vain yhdistetty Radio Suomi/"Ralliradio" -shitti?

Ei ole annettu kuin kaksi

Ei ole annettu kuin kaksi taajuutta - Jyväskylän 99,3 ja Pihtiputaan 97,0 - eli hyvin ovat onnistuneet salaamaan ralliradion oman taajuuden jos sellaista on olemassa. Ei ole olemassa sanon minä.

Rallia !!

Kyllä ralliradiosta pitäis tulla ralli. Eli kun rallia seurataa muu ohjelma ei sotke rallin seurantaa eikä edes musiikki joten näitä katkoja ei pitäis tulla rallin aikana. Eikö Ylellä ole muita radio kanavia missä lähettää ralliin kuulumattomat löpinät??

Joo, just tossa tuli

Joo, just tossa tuli "Ralliradio - Radio Suomi".

Ennenhän tuo slogani on mennyt ainakin vuodesta -97 alkaen siten, että "Ralliradio - Radio KESKI Suomi".

Mitkä ovat syyt siihen, että Radio Keski Suomi ei voi enään toimia ns. ralliradiona vaan lähetykset on ollu pakko viedä Radio Suomen puolelle -> PILATA koko touhu.

KOMMENTTIA

Eikö joku voisi kertoa sieltä studiosta MIKSI näin ?- RYHTIÄ touhuun ja nopeasti

Mitä helvettiä! Entisestä

Mitä helvettiä! Entisestä viihdyttävästä ralliradiosta ei ole jäljellä mitään. Miksi? Nää toimittajat on kuin jossain hautajaisissa vetämässä monologia silmukka kaulassa. Hei haloo! Toimiva konsepti vedettiin vessasta alas kenen halusta? Ei ainakaan kuuntelijoiden.

Itse asetan YLEn boikottiin.

Sanon mää.

Huomio: omituista että kun yritän mennä kommentoimaan keskusteluun "missä on oikea ralliradio" -pullahdan ulos, enkä voi kommenttiani jättää...

Tätähän se tekee..

..kun aletaan rahastamaan, niinkuin tämä ralli on neste-historiansa ajan tehnyt. Huonommaksi menee ennenkuin loppuu.
Samanlailla käsitellään maanomistajia, vapaaehtoisia ja katsojia/kuuntelijoita. Ei kestä enää huononemista tämä ralli vaikka itse ralli olisikin toimiva. Ennen oli toisin. Paljon olisi esimerkkejä kerrottavana, mutta huhhei. Valittajille vain nauretaan organisaatiossa - niinkauan kun raha virtaa.

Rahastukseen tämä kaatuu koko homma - surku juttu.

- ei rallia ilman teitä -

Juuri tuota tarkoitan.

Tämähän on sitä jotta myös radanvierusasukit jotka antavat yksityistiensä parkkialueiksi ja pihansa kääntymäpaikoiksi ilman organisaation huolenpitoa ja järjestyksen valvontaa ajaa rallin kuolemaan.
Organisaatio ei pidä mitenkään huolta näistä suhteista, kun ennen oli "kärsijöille" vapaaliput ja toimitsijanauhat ja sulkunauhat yms. jotka jotain auttoivat.
Nykyään homma on sitä jotta parkkialueita ei valvota eikä edes kisa-ambulanssi (tai muu tarvittava lanssi) pääse kulkemaan useissa paikoissa. USEISSA.

Mm. maailman parhaaksi nimetty ek-on erinomaisessa vaarassa tämän suhteen.

Ystävällisyys on kadonnut.

Raha ei aina ole kaikki kaikessa, se on unohtunut.

Syvältä !!!

Tahtoo oikeen ralliradion, eikä mitään tyhjää läpinää taimenenkalastuksesta Inarissa !!!!

Eipä ala..

..telekkarinkan YLE rallilähetykset luvattuun aikaan!!!

AAMUtv uusintaa - joo. . . ..

-ole tässä sitte rallyeviiliksissä - kermele.

Uskomatonta soopaa

"Money talks bull shit walks". Ala-arvoinen esitys kyllä tänä vuonna. Aiempina vuosina on aina mukavasti päässyt fiiliksiin ralliradioita kuunnellessa, mutta nyt koko esitystä leimaa täydellinen latteus. Ei tippaakaan huumoria, kuivaa, tylsää jonninjoutavaa jauhantaa ja just tip top asiassa eikä pätkääkään asian vierestä. Masentavaa! Oli jo pienoinen shokki huomata ettei Eki ole tänä vuonna mukana...

Miksei kukaan ohjelman tekijä (studio esm.) kommentoi? Kyllä nyt on raakasti tapettu vanhat perinteet. Ralliradio ralliradiona ja hevon helvetin tyhjänpäiväinen jupina hevon helvetin tyhjänpäiväisenä jupinana. Hävetkää!

Ja kun pojat tulee

Ja kun pojat tulee Vellipohjan maaliin niin eetteriin pärähtää Päivän Peili..

HAHA!

Nyt tulee uutisten taustalla Hirvosen haastattelua. :-D

Samaa soopaa kahdelta taajuudelta

Ihmetyttää tuo ettei esim: 99,3MHz tai 87,6MHz taajuuksista ole edes toista annettu kokonaan ralliradion käyttöön. Nyt suolletaan samaa paskaa kummaltakin taajuudelta. Mä kyllä haluaisin kuunnella non-stoppina ralliradiota ja jotenkin vaan kalahti korvaan toimittajan käyttämä urheiluradio nimitys...Ralliradio siis ralliradio tän piti olla. *huoh*

Niin, ennen oli yksi taajuus

Niin, ennen oli yksi taajuus kokonaan rallille ja toisessa tuli ne merisää ja ajantasa -paskat - mutta niin, se oli ennen se. Ja joskus oli niinkin, että ihan kaksi erillistä kanavaa lähetti omaa ralliradiota non-stoppina, mutta nyt ei tule sitten edes yhdeltä kanavalta kunnollista lähetystä. Maailma kehittyy..

"Ralliradio"?

On todella surkea esitys tämänvuotinen ns. "Ralliradio".
Tulee sitä, mitä tulee yleensä kaikilta YLE-Suomen kanavilta.

Niinpä niin... työpäivä pilalla!

Samaa mieltä edellisten kanssa! Melko mukavaa yrittää seurata rallia, kun 75% Radio (Keski?)-Suomen ohjelma-ajasta on kuivaa uutista, urheiluradioo yms. taimenen kalastusta! "Ralliradio" kun pääsee ääneen, kerrotaan jo kärjen tulleen pätkän maaliin... Pikkuluokista en oo kuullu koko päivänä juuri mitään! YLE rikkoi sit ralliradionkin... Kiitos vaan per... -usteellisesti!

-Tärkeintä ei ole voitto... vaan ankara yliyrittäminen!-

Ja kaikkein huvittavinta on

Ja kaikkein huvittavinta on se että todennäköisesti tämän päivän ainut pätkä joka selostetaan non-stoppina on illan kaljatelttaraviratapyöritys Killerillä - eli juurikin se pätkä jossa tämä ralli tunnetusti ratkeaa.. Jesus sentään. Tasapuolisuuden nimissä voisi sen tämän illan konsertinkin aikana pätkäistä lähetys kesken kappaleen jonkun merisäätiedotuksen vuoksi..

pullahdus

margox, pullahduksessa kyse lienee selaimen välimuistiongelmasta, (ks. FAQ) kokeile virkistää / refresh sivulla, jolla olet, että selain lukee koneellesi jätetyn evästeen ja huomaa sinun olevan loggautunut sisälle

*TUIJA*
blogit.yle.fi/tuijataallahei

fmatic, ohjelman

fmatic, ohjelman tekijöillä on varmasti kädet täynnä lähetyksen pyörittämistä, mutta palaute eli tämän palstan kommentit menevät ihan varmasti Radio Suomen ohjelmajohdon tietoon ja otetaan huomioon tulevien ralliradiokuvioiden suunnittelussa

*TUIJA*
blogit.yle.fi/tuijataallahei

Voisitko Tuija Ylestä

Voisitko Tuija Ylestä huolehtia siitä että näiden samansisältöisten ketjujen viesti luettaisiin ajatuksen kanssa siellä päässä. Kansa ei ole tällä hetkellä tyytyväinen.

Laittakaa kahvat alas, ei tällaisessa "ralliradiossa" ole mitään tolkkua. Silkkaa kuuntelijoiden aliarviointia!

Edit:

Ohjeman tekijöille kaikki kunnioitus, mutta he jotka tämän tuottavat, ovat tulilinjalla.

jees, Ylekin heräsi

Eihän tuo herääminen kestänyt kuin kymmenkunta tuntia ?!?!

Vihdoinkin tuli edes joku

Vihdoinkin tuli edes joku kommentti yleltäkin
valitettavasti sekin oli sunliirumlaarum osastoa.
kuka tätä kuuntelee enää ensi vuonna??? Parannusta tarvitaan jo tänä vuonna eli huomiseksi!!!!!!!

Kas kas kommenttiakin

Heh! Pieni provosointi auttaa aina ;) Kyllä tuo kommentti menee kategoriaan diipadaapa "Meillä täällä on kädet täynnä töitä istu sää vaan siellä äläkä häiritse ohjelman tekoa"

reliikki, varmasti, numppa,

reliikki, varmasti,

numppa, täsmällisemmin en ole oikea henkilö vastaamaan kun hoitelen tätä uusmediapuolta ja ohjelmistosuunnittelusta vastaavat muut tahot, mutta kuten sanottu, palaute kyllä saatetaan perille

*TUIJA*
blogit.yle.fi/tuijataallahei

jeps, alkoi kyllä tökkiä tuo perhokalastus inarissa...

kun kanavan oli tarkoitus olla _Ralli_radio...

Joo

Miten voi joku iskelmän historia olla tärkeempää ku MM-Ralli.Nyt ois jollain sauma perustaa Jyskälän rallin ajaksi oma RalliRadio palkkaa Eki sinne ja muu vanha hyvä poppoo ni avot mä ainakin kuuntelisin.

No sanotaan kerrankin jotain

No sanotaan kerrankin jotain positiivistakin että tänä aamuna on kaiken perhokalastussetin sijaan tullut rallia non-stoppina ja kaikki tapahtumat on saatu livenä eetteriin - toivottavasti homma jatkuu näin läpi päivän, ainakin silloin kun pätkät ovat käynnissä.

Kyllä nyt tuntuu ja

Kyllä nyt tuntuu ja kuulostaa hyvältä,nyt pääsee fiilikseen.
Kiitos toimitukselle!!!!

no joo

heti kun kehuit, niin tuli musiikkipaussi ? no on se tietty juontajankin joskus huilattava joo

No paussihan se on

No paussihan se on rallissakin tällä hetkellä menossa.

Täyden palvelun ralliradio

Odotetaan sitä siis

Noniin..

Hiukka harmitti kun tuli hiljaisuus rallibiisin ajaksi, mutta miksi ihmeessä Loebin haastattelunkin ajaksi nettiradio hiljeni??? Että täämöistä, kohta kuullaan pelkät mutinat studion puolelta...

Ja taas sama

Onko mulla jotain vikaa asetuksissa vai miksi ei kuulu myöskään Urrian esittely??? Kohta alkaa sapettaa...No nyt rupesi kuulumaan, taisi joku löytää nappulan:) Mutta ei se mitään pätkä alkaa ja samoin uutiset:(

Täälläkään ei tahdo

Täälläkään ei tahdo kuulua haastattelut ja muut kommentit studion ulkopuolelta. Mutta ISO KIITOS siitä että rallia voi seurata paljon paremmin kuin eilen

Ralli radio takaisin

Reitti on täynnä vihaisia kuuntelijoita, joita ei kiinnosta perhokalastus, kun ralli on täydessä vauhdissa. Antakaa edes joku selitys, miksi hyvä ralli radio on tuhottu näin perusteellisesti?
Lähettäkää muut ohjelmat valtakunnan verkossa, ja 99.3 vain rallin käyttöön.

Arto Alaspää

Netissä kuului musiikkia 20 sekuntia. Isot rapsut YLE:lle.

Voi kun...

...ennen oli kaikki paremmin! Ennen pääsi kotona fiilikseen netistä rallradiota kuunnellessa, mutta ei enää. Ennen oli huippujuttu! Ei voi kun toivoa, että ensi vuonna kaikki olisi niinkuin ennen. Nää hiljaiset hetket, oih pahoja ovat. Hoitakaa ne tekijänoieusjutut kuntoon, jos mahollista. Juontajatkin ovat sitten niinkuin ennen, mukana aivan täysillä, nyt eivt hekään oo täydessä terässä... Mutta hyvä Grönholm ja Hirvonen!

Tosi surkeaa

Olen itsekkin todella pettynyt kun Ralli radio ei ole enää Ralli radio.Ihme jatkuvia uutis löpinöitä muusiikkia ennen sentään tuli yhdeltä kanavalta lähetystä yölle asti ilman mitään suurempia katkoja. Mihin tämäkin on menossa pitääkö maailman paras Ralli radio pilata tuolla tavalla?On varmasti yli 50& Ralli radion kuuntelijoita jotka haluaisivat kuunnella enemmänkin päivän tapahtumia.Ennen kun oli ek välisiä taukoja käytiin läpi juniorit sun muutkin sieltä läpi ja otettiin paviljongista haastatteluja.Mitä nyt uutisia säätä 20min välein jotka kestää 30min todella surkeaa.