Elokuva ja teatteri

Tältä sivulta löydät linkit kaikkien näyttelijöiden ja ohjaajien esittelyihin.
Näyttelijät ja ohjaajat
Elina Salo. Kuva: Yle
Salo Elina

Elina Salo on yksi valkokankaan suomalaisista tähdistä, joiden salattu minuus on merkinnyt valkokankaan taikaa jännittävimmillään.

» Esittelyyn
Valentin Vaala. Kuva: Pressfoto
Vaala Valentin

Valentin Vaala ohjasi ensimmäisen elokuvansa 17 -vuotiaana.

» Esittelyyn
Erik Blomberg. Kuva: Kalle Kultala
Blomberg Erik

Blomberg oli suomalaisen elokuvan "kuvatietoisimman" sukupolven keskeinen jäsen.

» Esittelyyn
Jörn Donner. Kuva: Kalle Kultala
Donner Jörn

Donner on elokuvaohjaaja ja -tuottaja sekä kriitikko, sanomalehtimies, kansanedustaja, europarlamentaarikko ja kirjailija.

» Esittelyyn
Risto Jarva. Kuva: Yle
Jarva Risto

Risto Jarva oli koulutukseltaan insinööri, joka elokuvissaan viisaasti osasi yhdistää kaksi elämänpiiriä, humanistisen ja teknologisen.

» Esittelyyn
Erkki Karu. Kuva: Otava
Erkki Karu

Erkki Karu oli maan ensimmäisen suuryhtiön Suomi-Filmin perustaja (1919) ja itseoikeutettu johtaja.

» Esittelyyn
Matti Kassila. Kuva: Kalle Kultala
Kassila Matti

Matti Kassila oli 50-luvun merkittävin uusi ohjaaja.

» Esittelyyn
Mikko Niskanen. Kuva: Yle
Niskanen Mikko

Mikko Niskasen yli viisi tuntia kestävä eepos Kahdeksan surmanluotia on suomalaisen elokuvan komein teos.

» Esittelyyn
Risto Orko. Kuva: Yle
Orko Risto

Orko toimi lehtimiehenä ja teatterinjohtajana, ennen kuin puolittain sattumalta nousi Suomi-Filmin johtoon vuonna 1934.

» Esittelyyn
Markku Pölönen. Kuva: Seppo Sarkkinen/Yle
Pölönen Markku

Pölönen on 90-luvun uusi ohjaaja, jonka elokuvat ilmestyivät täyttämään Edvin Laineen populististen maalaiskuvauksien paikkaa.

» Esittelyyn
Teuvo Tulio. Kuva: Yle
Teuvo Tulio

Teuvo Tulio ei koskaan menettänyt kiihkoaan näyttelijänä.

» Esittelyyn
Valentin Vaala
Salminen Esko

Esko Salminen oli jo syntyessään "tuomittu näyttelijäksi".

» Esittelyyn
Hannu Leminen. Kuva: Kalle Kultala
Leminen Hannu

Hannu Leminen oli alunperin lavastaja, josta sukeutui ajankohtaisten ongelmaelokuvien ja melodraamojen erikoismies.

» Esittelyyn
Matti Pellonpää. Kuva: Kalevi Rytkölä
Pellonpää Matti

Matti Pellonpää,ymmärsi elokuvanäyttelemisen olemuksen poikkeuksellisen intensiivisesti.

» Esittelyyn
Ville Salminen elokuvassa
Salminen Ville

Ville Salminen on suomalaisista elokuvantekijöistä lähinnä sitä, mitä tarkoitamme sanan parhaassa mielessä Hollywood-ammattilaisella.

» Esittelyyn
Lasse Pöysti. Kuva: Yle
Pöysti Lasse

Lasse Pöysti oli sotien aikana luultavasti suosituin suomalainen.

» Esittelyyn
Tauno Palo. Kuva: Yle
Palo Tauno

Tauno Palon skaala on yhtä koko suomalaisen elokuvan kanssa.

» Esittelyyn
Toivo Särkkä. Kuva: Kalle Kultala
Särkkä Toivo

Toivo Särkkä ohjasi 49 elokuvaa, enemmän kuin kukaan muu Suomessa.

» Esittelyyn
Nyrki Tapiovaara. Kuva: Yle
Tapiovaara Nyrki

Talvisodassa kaatunut ja vasta 28-vuotias viiden elokuvan ohjaaja on symboli suomalaisen elokuvan toteutumattomista mahdollisuuksista.

» Esittelyyn
Pertti Pasanen. Kuva: Yle
Pasanen Pertti

'Spede' hallitsi suomalaista televisio- ja elokuvaviihdettä pitempään ja näkyvämmin kuin kukaan suomalaisen.

» Esittelyyn
Vesa-Matti Loiri. Kuva: Yle
Loiri Vesa-Matti

'Vesku' Loiri on varmaan ristiriitaisimmista aineksista uran luonut suomalainen näyttelijä - ja samalla yksi kiistattomasti lahjakkaimmista ja vahvimmista.

» Esittelyyn
Edvon Laine. Kuva: Yle
Laine Edvin

Edvin Laine oli suomalaisessa elokuvassa jonkinlainen "Jumalan valitsema kansallisohjaaja".

» Esittelyyn
Aki Kaurismäki. Kuva: Yle
Kaurismäki Aki

Harvat suomalaiset ovat olleet kansainvälisiä kuuluisuuksia ja Aki Kaurismäki on likipitäen ensimmäinen elokuvantekijä, joka hipaisee tätä tilannetta.

» Esittelyyn
Näyttelijät ja ohjaajat

» Blomberg Erik
» Donner Jörn
» Erkki Karu
» Jarva Risto
» Kassila Matti
» Kaurismäki Aki
» Laine Edvin
» Leminen Hannu
» Loiri Vesa-Matti
» Niskanen Mikko
» Orko Risto
» Palo Tauno
» Pasanen Pertti
» Pellonpää Matti
» Pölönen Markku
» Pöysti Lasse
» Salminen Esko
» Salminen Ville
» Salo Elina
» Särkkä Toivo
» Tapiovaara Nyrki
» Teuvo Tulio
» Vaala Valentin






| Lähetä sivu tuttavallesi