YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Teemalauantai

19.11. Teemalauantai: Väärää taidetta

Julkaistu tiistaina 20.09.2011 0 kommenttia 175 suositusta

lauantai 19.11. klo 21.00-23.20

Teemailta sukeltaa taideväärennösten kiehtovaan maailmaan. Illan avaa dokumentti Livornon kanaalin pohjalta löytyneistä Modiglianin patsaista ja niihin liittyneestä suurhuijaukseksi paisuneesta kepposesta. Illan elokuva on Orson Wellesin ovela ja viihdyttävä elokuvaessee aidosta ja väärästä taiteesta.

Suuri Modigliani-huijaus on huima tosielämän veijaritarina kolmesta nuoresta italialaisesta kaveruksesta, jotka keksivät hyvän pikku jekun ja aiheuttivat suuren kansainvälisen taideskandaalin. Vuonna 1984 Livornon keskustaa halkovan kanaalin pohjamudasta löytyi kaupungin suuren taiteilijan Amedeo Modiglianin (1884-1920) veistämä patsas. Legendan mukaan turhautunut taiteilija oli heittänyt ensimmäiset patsaskokeilunsa kanaalin pohjalle. Kaupunkilaiset menivät onnesta sekaisin. Sitten löytyi toinen patsas! Kaverikolmikko oli pudottanut itse veistämänsä patsaan kanaaliin - mutta vain yhden. Taideväki ylisti löytyneitä mestariteoksia lennokkain sanakääntein, tutkijat totesivat ne aidoiksi, mutta keppostelijat itse eivät tienneet mitä ajatella… Ja kun he päättivät kertoa kaiken, kukaan ei uskonut heitä.

Samaa tematiikkaa jatkaa elokuva V niin kuin väärennös eli F for Fake. Se on Orson Wellesin persoonallinen ja viihdyttävä elokuvaessee taideväärennöksistä, aitoudesta ja tekijyydestä. Keskeisiä henkilöitä ovat taideväärentäjä Elmyr de Hory ja tästä elämäkerran kirjoittanut Clifford Irving, joka elokuvan teon aikaan paljastui itsekin väärentäjäksi, erakko Howard Hughesin muistelmien sepittäjäksi. Kolmas päähenkilö on elokuvan ohjaaja-kertoja, pitkän ja kiehtovan uran tehnyt Welles itse, jonka viimeiseksi elokuvaksi vuonna 1974 valmistunut V niin kuin väärennös jäi.

Lisätietoa ohjelmasta

Suuri Modigliani-huijaus (Modigliani’s genuine fake heads), Italia 2011. Ohjaus Giovanni Donfrancesco.

V niin kuin väärennös (F for Fake), Ranska 1974. Ohjaus Orson Welles.

Suosittele175 Suosittelee

Lähetä linkki

Katso myös...

26.11. Teemalauantai: Queen

20 vuotta sitten kuolleelle Freddie Mercurylle ja 40 vuotta sitten perustetulle yhtyeelle omistetun teemaillan avaa BBC:n uusi kaksiosainen dokumentti yhtyeen värikkäästä historiasta. Sen jälkeen uusitaan konserttiklassikko 25 vuoden takaa: Queen Budapestissa 1986.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook