YLE Teema

 

  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!
  • Suosittelu lisätty!
Teeman Elävä arkisto

70-luvun nuoret kapinoivat keskiluokkaisia vanhempiaan vastaan Takiaispallossa

Julkaistu tiistaina 06.10.2009 0 kommenttia 271 suositusta

Terhi Panula ja Kirka nuorina rakastavaisina

TV-arkiston kino

Ohjaaja Veli-Matti Saikkonen muistetaan parhaiten merkittävien tv-draamojen ohjaajana; erityisesti Veijo Meren teosten filmatisoinnit Anna ja Vasili (TV1 1968), Sujut (TV1 1974), Manillaköysi (TV1 1976) ja Sotamies Jokisen vihkiloma (TV1 2000) ovat painuneet katsojien mieliin, kuten myös Pentti Haanpään tekstiin pohjautuva sarja Yhdeksän miehen saappaat (TV2 1969).

Myös Saikkosen ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa valkokangaselokuva pohjautui televisiosta tuttuun aiheeseen. Takiaispallo oli aluksi MTV:n kuusiosainen draamasarja, jonka kahden ensimmäisen osan tapahtumista sovitettiin elokuvakäsikirjoitus. Käsikirjoituksen teki Kerttu-Kaarina Suosalmi.

Monista tv-rooleista tuttu ja elokuvan ensi-illan aikoihin erityisesti Naapurilähiön Väinö Sarpamaan roolin rasittama Tapio Hämäläinen esittää Takiaispallossa vaikuttavasti työnjohtaja Aarno Saarista, jonka perheen sisäisistä jännitteistä elokuva kertoo. Viisikymppinen työnjohtaja Saarinen on noussut asemassa sille tasolle, että hänellä on talon ja mökin omistajana jo huoli maallisesta mammonasta. Samalla hän on vieraantunut puolisostaan, ja sukupolvien kuilu erottaa hänet lasten ajatusmaailmasta.

Tytär Annika (Terhi Panula) seurustelee poplaulajan (Kirka Babitzin) kanssa ja poika Martti (Pekka Saaristo) tuomitsee isänsä työkeskeisen ajattelun. Aarnon puolisoa esittävä Hillevi Lagerstam sai roolistaan ansaitun Jussi-patsaan. Kirka esittää elokuvassa Tasavallan Presidentin säestämänä Eero Koivistoisen kappaleet Saat kaiken ja Kaukainen valo.

Takiaispallon esitysoikeudet on hankittu MTV Oy:ltä eli elokuva ei ole aarre YLEn omasta arkistosta. Se on esitetty MTV:n ohjelmistossa 27.8.1972, 3.11.1975, 7.8.1980 ja 20.6.1994.

Suosittele271 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook