YLE Teema

 

Suosittelu lisätty!
Historiadokumentti

Afrikan kadonneet kulttuurit

Julkaistu sunnuntaina 12.12.2010 0 kommenttia 278 suositusta

perjantai 20.04 klo 19.00

Neliosaisessa historiadokumenttisarjassa sukelletaan Afrikan vanhojen kulttuurien pariin. Sarjan aikana käydään läpi Nubian valtakunta, Etiopian kuningaskunta, Suur-Zimbabwen aika ja Beninin kuningaskunta.

Taidehistorioitsija Gus Casely-Hayford perehtyy eri puolilla Afrikkaa ennen siirtomaa-aikaa kukoistaneiden kuningaskuntien historiaan. Vaikka Afrikassa asuu lähes miljardi ihmistä ja eri kulttuurien kirjo on valtava, maanosan historiasta tiedetään vähän. Afrikan historiaa voi lukea patsaista, vanhoista rakennuksista ja kansojen kertomista legendoista.

Nubia eli nykyinen Pohjois-Sudan ulottui laajalle alueelle Itä-Saharaan tuhansien vuosien ajan. Sen kansaa kuvailtiin barbaareiksi ja kauppiaiksi, mutta silti Nubia jätti jälkipolville perinnöksi maailman komeimpiin kuuluvia rakennelmia. Kuningaskuntaa pystytään jäljittämään noin 10 000-luvulle ennen ajanlaskun alkua. Miten kulttuuri kehittyi, ja mitä maalle ja sen kansalle tapahtui? Nubian kuninkaat hallitsivat myös muinaista Egyptiä, mutta maan pahin vihollinen ei ollut naapurikansa vaan ympäröivä luonto.

 

Osa 1/4
Taidehistorioitsija Gus Casely-Hayford perehtyy ennen siirtomaa-aikaa eri puolilla Afrikkaa kukoistaneiden kuningaskuntien historiaan. Millaisia monumentteja Nubiassa luotiin kauan ennen ajanlaskumme alkua?

 

Osa 2/4
Casely-Hayford tutustuu Etiopian kuningaskunnan kulttuuriin. Haile Selassien kannattajat uskoivat historiansa kurkottavan aina kuningas Salomon aikaan saakka, totta vai tarua?

 

Osa 3/4
Vuonna 1871 eurooppalaiset tutkimusmatkailijat löysivät Afrikan keskiosista ällistyttävän rauniokaupungin. Taidehistorioitsija Casely-Hayford ratkoo kiistellyn Suur-Zimbabwen kuningaskunnan arvoitusta.

 

Osa 4/4
Vuonna 1897 löydettiin Länsi-Afrikasta vanhoja pronssipatsaita, joita monikaan ei uskonut afrikkalaisten tekemiksi. Gus Casely-Hayford tutustuu Beninin kuningaskunnan vaiheisiin.

Lisätietoa ohjelmasta

Lost Kingdoms of Africa 1-4. Tuotanto: BBC

Suosittele278 Suosittelee

Lähetä linkki


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook