YLE Teema

 

Teeman Elävä arkisto

TV-arkisto: Anni tahtoo äidin

Julkaistu torstaina 17.11.2011 1 kommenttia 134 suositusta

Sunnuntai 18.12 klo 10.10

Anssi Mänttäri jatkoi 1980-luvulla uraansa aktiivisena, omaleimaisena elokuvantekijänä, näytteli monissa elokuvissaan ja lisäksi tuotti vielä muidenkin ohjaajien elokuvia. Parhaina vuosina omia ohjauksia saattoi valmistua kolme, neljäkin. Tuotannot valmistuivat nopeasti ja halvalla, eikä keskeneräisen oloisilta välitöiltäkään vältytty, mutta samalla ohjaaja kehitti oman tunnistettavan elokuvailmaisunsa, jota hän sitten sovelsi hyvin erilaisiin tuotantoihin.

Vuonna 1989 valmistunut Anni tahtoo äidin edustaa lajityyppiä, joka ei suomalaisen elokuvan kohdalla ole aivan tavanomainen. Se on mukaansa tempaava lastenmusikaali, jossa ei ole lastenelokuville tavanomaista mahtipontisuutta tai opettavaisuutta. Tarina on yhtä aikaa sekä arkinen että ilmiselvä fantasia.

Kahdeksanvuotiaan Annin (jota esittää taitavasti Kirsikka Tykkyläinen) mielestä isä on isänä kaikin puolin mukava, aika hyvännäköinen ja hauskakin. Annin mielestä perheeseen tarvitaan kuitenkin myös äiti. Kun vuosien saatossa laiskistunut ja ujoksi herennyt isä ei tunnu osaavan hoitaa hommaa, ryhtyy Anni kosioretkien järjestelijäksi. Musikaalityyliin juonen käänteitä säestävät laulavat ja tanssivat sivuhenkilöt, joista mainittakoon kolme herraa Lapinlahden linnuista.

Anssi Mänttäri sai Sodankylän elokuvajuhlien palkinnon vuonna 2010. Palkintojenjakotilaisuudessa Peter von Bagh, Mänttärin uran vaiheita kerratessaan ja kiittäessään, nosti esille myös faktan, että Sodankylän filmijuhlien alkuperäinen idea on Mänttäriltä.

Ohjaaja Anssi Mänttäri, joka viettää 70-vuotispäiväänsä 18.12.2011, on myös TV-arkiston ja Marko Gustafssonin vieraana kertomassa elokuvistaan ja urastaan.

Lisätietoa ohjelmasta

Anni tahtoo äidin. Ohjaus ja käsikirjoitus: Anssi Mänttäri. Musiikki: Asko Mänttäri. Näyttelijät: Kirsikka Tykkyläinen (Anni Nieminen), Susanna Haavisto (Leena Järvenpää), Kari Heiskanen (Timo ”Timppa” Nieminen), Outi Mäenpää (Taina), Antti Mäkelä (Eetu), Ritva Valkama (isoäiti), Mikko Majanlahti (isoisä), Miitta Sorvali (leskirouva Saikkonen), Juuso Hirvikangas (Patu), Erkki Saarela (Raimo), Aino Seppo (Rakel).

Suosittele134 Suosittelee

Lähetä linkki

Kommentit

Anonyymi

Tosi hyvä elokuva, ihan kaikenikäisille.
Tämmöisiä lisää.


Yllä olevien sanojen tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Suositelluimmat jutut

Ajalta:
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.
1.
2.
3.
4.
5.


YLE Teema on Facebook